Kuivamustekala

Tämä oli ihan kiinnostava aikamatkustustarina. Aikamatkustuskirjojen perusongelma on vanha kunnon isoisäparadoksi: mitä jos matkustat ajassa taaksepäin ja tapat isoisäsi ennen kuin hän on siittänyt vanhempaasi? Silloinhan sinuakaan ei ole ikinä syntynyt, joten kuka murhasi isoisän? Eri tarinat vastaavat isoisäparadoksiin eri tavoilla. Yksi tapa on tehdä menneisyydestä muuttumaton: kaikki mikä tapahtuu, on jo tapahtunut, joten me tiedämme jo valmiiksi, että ET murhannut isoisääsi. Vaikka matkustaisit menneisyyteen pistooli mukana ja murhanhimo sydämessäsi, niin tavalla tai toisella salamurhayrityksesi epäonnistuu ja historia menee eteenpäin täsmälleen muuttumattomana.  Toinen vaihtoehto on Paluu tulevaisuuteen -leffoista tuttu: pystyt muuttamaan menneisyyttä ja saat vastata seurauksista. Jos tapat isoisäsi, niin uusi historia korvaa saman tien vanhan ja katoat kuin tuhka tuuleen. Historia kuitenkin muuttuu vain tästä pisteestä eteenpäin, joten...

Vasemmistolaisten keskuudessa on vanha ja kunniakas traditio kritisoida vasemmistoa siitä, kuinka se on kadottanut suuntansa ja kuinka vasemmiston pitää löytää uusi suunta uutta vuosikymmentä, vuosisataa tai vuosituhatta varten. Mark Lilla jatkaa tätä perinnettä analysoimalla lyhyessä kirjassaan USA:n demokraattipuolueen epäonnistumisten syitä. Lilla sijoittaa demokraattien huippuvuodet Rooseveltin jälkeiseen aikaan 50- ja 60-luvuille. Silloin vasemmistolla tuntui olevan paras visio, kun taas oikeistolla ei ollut oikein mitään. Mutta kun 60-luku eteni ja muuttui 70-luvuksi, alkoi rooseveltiläinen visio olla yhä kauempana amerikkalaisten päivittäisestä todellisuudesta. Niinpä demokraatitkin jäivät toistelemaan tyhjiä fraaseja, jotka eivät enää liikuttaneet yleisöä. Ja sitten tuli Reagan, ja oikeisto olikin yhtäkkiä se puoli, jolla oli visio. Reaganin visio oli optimistinen, positiivinen ja individualistinen. Lilla kutsuu sitä antipoliittiseksi, sillä Reagan hylkä...

Olen kuullut joskus zen-lausahduksia eli koaneita, kuten "millainen ääni lähtee yhden käden taputuksesta?", mutten ole oikein ymmärtänyt, miten niitä pitäisi tulkita. Ovatko ne... arvoituksia, jotka pitää ratkaista? Absurdeja sanapelejä, joiden tarkoitus on vain nyrjäyttää mieli eri suuntaan kuin yleensä? Meditaatiovälineitä? Jotain muuta? Minulla ei ollut kontekstia, jonka perusteella päätellä, miten nämä yksittäiset lausahdukset pitäisi tulkita. Siksi tartuin tähän kirjaan, joka sisältää maallikko Pangin keskusteluita erilaisten zen-mestarien kanssa. Koska näissä otetaan mukaan koko keskustelu, saa tästä kirjasta paremmin kontekstia kuin yksittäisistä lauseista. Täytyy kuitenkin myöntää, ettei se ihan hirveästi tuntunut auttavan. Heti ensimmäinen keskustelu menee kokonaisuudessaan näin: "Tang-dynastian zhenyuan-kauden ensimmäisenä vuotena maallikko Pang meni munkki Shitoun luokse ja kysyi: 'Entä he, jotka eivät ole yhteydessä kymmenentuhannen dharman...

I. Bottom Billion oli niin hyvä kirja, että halusin ehdottomasti lukea jotain muutakin Paul Collierilta. Kun kuulin, että hän on kirjoittanut yhteiskuntaa yleisesti ruotivan kirjan, tartuin siihen välittömästi. Enkä pettynyt: en olekaan tehnyt näin paljon muistiinpanoja kirjasta sitten Jonathan Haidtin The Righteous Mindin . Future of Capitalism ei ole yhtä hyvä kuin Haidtin kirja, mutta se pisti kyllä ajatukset liikkeelle. Collier aloittaa tunnistamalla kolme merkittävää jakolinjaa nykymaailmassa: Rikkaat kaupungit vs taantuvat kylät Koulutettu yläluokka vs vähemmän koulutetut syrjäytyneet Rikkaat länsimaat vs globaali etelä Globaalista eriarvoisuudesta Collier on kirjoittanut paljon jo aiemmin, joten tässä kirjassa hän keskittyy lähinnä kahteen ensiksi mainittuun jakolinjaan. Useimmat länsimaat ovat jakautuneet toisaalta hyvinvoiviin kaupunkeihin (Helsinki, Tampere, ehkä Turku ja Oulu) ja taantuviin pikkukaupunkeihin ja kyliin (Pohjanmaata lukuun ottamatta ...

Tietokirja tietojenkäsittelytieteestä, joka käyttää esimerkkeinään useimpien elämään liittyviä asioita. Kuinka kauan kannattaa pitää asuntoa myynnissä, vaikka saisi tarjouksiakin? Mihin järjestykseen tavarat kannattaa keittiössä asetella? Onko parempi idea kokeilla uutta, kehuttua ravintolaa vai mennä tuttuun ja hyväksi tiedettyyn? Toisesta näkökulmasta tämä on self-help -kirja, jonka neuvot eivät pohjaudu kirjoittajan kokemukseen eikä edes psykologisiin tutkimuksiin, vaan matematiikkaan. Parempi elämä tietojenkäsittelytieteen keinoin! Joka tapauksessa Algorithms to Live By oli aika hyvä. Opin siitä muutamia tietojenkäsittelytieteen peruskäsitteitä, kuten ordonotaation (Big-O) tai explore/expoit -ristiriesan. Selp-help -näkökulmastakin kirja toimi oikein hyvin, vaikka olenkin jo tarpeeksi vanha, että olen oppinut kantapään kautta käytännössä kaikki asiat, joita kirjassa opetetaan. Kiinnostavimmat osuudet olivat heti alussa. Ensimmäinen luku käsittelee talokaupan...

Jos Isaac Asimov olisi anakronistisesti lukenut Peter Wattsin kirjoja teini-ikäisenä, hän olisi aikuisena voinut kirjoittaa jotain Remembrance of Earth's Past -trilogian kaltaista. Monella tapaa Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä ja Death's End muistuttavat sci-fin kulta-ajan romaaneja: henkilöhahmot jäävät melko ohuiksi, mutta tarinan idea ja juoni ovat hyvin mukaansatempaavia. Tämä on tieteiskirjallisuutta, jossa "tiede" on tosiaan keskiössä. Miinuspuolena sukupuoliroolit ovat - myös vanhan ajan scifin tapaan - varsin ahtaat ja jopa karikatyyrimäiset. Kolmen kappaleen probleemassa on onneksi päähenkilönä/antagonistina Ye Wenjie, joka on monipuolinen naishahmo, mutta muuten kirjojen naiset kuvataan sentimentaalisiksi, tunteellisiksi ja heikoiksi. Miehet puolestaan ovat vahvoja ja päättäväisiä. Tämä on näin pohjoismaisesta näkökulmasta aika rasittavaa. Eli sekä hyvässä että pahassa Liun kirjat muistuttavat sci-fin kulta-ajasta. Mutta yksi merkittävä...

Ilmastonmuutoksesta puhuessa ongelma on, että kuulostaa aika samalta, lämpeneekö maapallo 1,5° vai 2,0°. Puolen asteen eroa ei luulisi edes huomaavan. Siksi on aika rankkaa kuulla, että YK:n ilmastopaneeli IPCC:n mukaan 150 MILJOONAA ihmistä kuolee, jos lämpötila nouseekin 1,5 asteen sijasta kaksi astetta. Enemmän kuin Ranskan ja Saksan väkiluvut yhteensä. Wallace-Wells toteaakin osuvasti, että jokaiseen asteeseen pitäisi suhtautua kuin maailmansotaan. Ei ole samantekevää, käydäänkö tällä vuosisadalla kaksi vai kolme maailmansotaa. Jokainen aste ja asteen puolikaskin on tärkeä. Muutama "maailmansota" meille on joka tapauksessa tulossa. Kahden asteen lämpeneminen vaikuttaa väistämättömältä. Mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi turhaa ja meidän kannattaisi vain tokaista "meidän jälkeemme vedenpaisumus", tällä kertaa kirjaimellisesti. Vaikka katastrofi on väistämätön, ovat järkyttävän helvetilliset maailmanloppuskenaariot vielä väistett...