Eino Jutikkala: Kuolemalla on aina syynsä (WSOY 1987) Yhtä aihetta tutkivat historiateokset tulivat muotiin 2000-luvulla: muistan, kuinka äkisti historiahyllyt kirjakaupoissa olivat täynnä suolan tai maailmankaupan tai paperin tai syövän historiaa. Jutikkalan teos kuoleman historiasta tuntuisi sopivan hyvin tähän buumiin - paitsi että se on kirjoitettu jo 1987. Hyvin edellä trendejä! Kirjan ikä näkyy tietenkin siinä, ettei kirja kykene puhumaan väestönhistoriasta juuri 1960-lukua pidemmälle, mutta myös kielessä. Jutikkala kirjoittaa tyylillä, jota on vaikea kuvata muulla adjektiivilla kuin "vanhanaikainen". Teksti on kyllä hyvää, mutta välillä melko kuivaa. Parhaat osuudet ovat heti alussa, kun Jutikkala kuvaa antiikin ja keskiajan väestöhistoriaa. Hän purkaa jatkuvasti erilaisia myyttejä väestöhistoriasta (perheet eivät keskiajalla olleet kovin isoja, koska lapsikuolleisuus oli niin suurta; nälkävuosien kuolinluvut eivät johtuneet nälkään kuolemisesta vaan k