Recursion (Blake Crouch)

Tämä oli ihan kiinnostava aikamatkustustarina. Aikamatkustuskirjojen perusongelma on vanha kunnon isoisäparadoksi: mitä jos matkustat ajassa taaksepäin ja tapat isoisäsi ennen kuin hän on siittänyt vanhempaasi? Silloinhan sinuakaan ei ole ikinä syntynyt, joten kuka murhasi isoisän?

Eri tarinat vastaavat isoisäparadoksiin eri tavoilla. Yksi tapa on tehdä menneisyydestä muuttumaton: kaikki mikä tapahtuu, on jo tapahtunut, joten me tiedämme jo valmiiksi, että ET murhannut isoisääsi. Vaikka matkustaisit menneisyyteen pistooli mukana ja murhanhimo sydämessäsi, niin tavalla tai toisella salamurhayrityksesi epäonnistuu ja historia menee eteenpäin täsmälleen muuttumattomana. 

Toinen vaihtoehto on Paluu tulevaisuuteen -leffoista tuttu: pystyt muuttamaan menneisyyttä ja saat vastata seurauksista. Jos tapat isoisäsi, niin uusi historia korvaa saman tien vanhan ja katoat kuin tuhka tuuleen. Historia kuitenkin muuttuu vain tästä pisteestä eteenpäin, joten aikamatkasi ei katoa mihinkään.

Kolmas ja nykyaikana suosituin vaihtoehto on turvautua monimaailmateoriaan, jonka mukaan uusia maailmankaikkeuksia syntyy jatkuvasti. Tässä variaatiossa matkustaminen menneisyyteen luo uuden aikalinjan, jossa asiat voivat mennä eri tavalla kuin alkuperäisessä, mutta alkuperäinen aikalinja ei katoa mihinkään: molemmat versiot historiasta ovat olemassa "yhtä aikaa". Recursion edustaa aika pitkälle tätä versiota, mutta siinä on kiintoisia twistejä. 

Aikamatkustusseikkailut vaativat totuttelua. Monet arvioijat tuntuvat pitävän Recursionin juonta vaikeana seurata; toiset pitävät sitä tajunnanräjäyttävänä tai aivot solmuun laittavana. Mutta kokeneelle scifi-fanille kirjan käänteiden seuraaminen ei vaadi suurtakaan keskittymistä. Recursionin aikamatkustusversio oli elegantti muttei ennenkuulumaton.

Tarina seuraa kahta henkilöä: Barry on poliisi, joka törmää omituiseen itsemurhatapaukseen. Helena on neurotieteilijä, joka haluaa parantaa Alzheimerin taudin rakentamalla koneen, joka pystyy lukemaan ja synnyttämään muistoja. Ilmeisesti tästä syystä äänikirjassa on kaksi lukijaa: miesääni lukee Barryn luvut ja naisääni Helenan. En olekaan törmännyt tällaiseen ratkaisuun aiemmin, mutten toisaalta olekaan kuunnellut aiemmin äänikirjaa, jossa olisi kaksi näkökulmahenkilöä.

Aikamatkustus on tässä mietitty loppuun asti ja sen mekaniikka on olennainen juonen kannalta, mutta lopulta tämä on hyvin henkilövetoinen kirja. Barry ja Helena ovat tarpeeksi hyvin mietittyjä hahmoja, jotta tämä ratkaisu toimii. Oikein hyvä.