Rememberance of Earth's Past -trilogia: Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä, Death's End (Cixin Liu)

Jos Isaac Asimov olisi anakronistisesti lukenut Peter Wattsin kirjoja teini-ikäisenä, hän olisi aikuisena voinut kirjoittaa jotain Remembrance of Earth's Past -trilogian kaltaista. Monella tapaa Kolmen kappaleen probleema, Synkkä metsä ja Death's End muistuttavat sci-fin kulta-ajan romaaneja: henkilöhahmot jäävät melko ohuiksi, mutta tarinan idea ja juoni ovat hyvin mukaansatempaavia. Tämä on tieteiskirjallisuutta, jossa "tiede" on tosiaan keskiössä.

Miinuspuolena sukupuoliroolit ovat - myös vanhan ajan scifin tapaan - varsin ahtaat ja jopa karikatyyrimäiset. Kolmen kappaleen probleemassa on onneksi päähenkilönä/antagonistina Ye Wenjie, joka on monipuolinen naishahmo, mutta muuten kirjojen naiset kuvataan sentimentaalisiksi, tunteellisiksi ja heikoiksi. Miehet puolestaan ovat vahvoja ja päättäväisiä. Tämä on näin pohjoismaisesta näkökulmasta aika rasittavaa.

Eli sekä hyvässä että pahassa Liun kirjat muistuttavat sci-fin kulta-ajasta. Mutta yksi merkittävä ero löytyy. Vanha scifi oli pääsääntöisesti optimistista ja idealistista, mutta Liun sävyt ovat synkkiä ja jopa masentavia. Näissä kirjoissa ei ole sankareita ja seikkailuja. Sen sijaan löytyy paljon epätoivoa ja opportunismia. Liun näkemys ihmiskunnasta on aika samanlainen kuin Dr Coxilla Tuho-osastossa: "Ihmiset ovat paskiastäytteisiä paskiaisia paskiaiskuorrutuksella". Kun esimerkiksi yhdessä kirjassa maapallo on vaarassa tuhoutua, jotkut ihmiset suunnittelevat pakenevansa avaruuteen. Silloin väkijoukot pyrkivät parhaansa mukaan sabotoimaan heidän aluksiaan, logiikalla "jos me emme pelastu, ei kukaan pelastu!" Tämä on jo hyvin kyynistä jopa minun makuuni.

Kolmen kappaleen probleema avaa sarjan. Jos pidit Wattsin Sokeanäöstä, luultavasti nautit myös Kolmen kappaleen probleemasta. Niissä on paljon samaa henkeä: ne ovat molemmat kontaktitarinoita, joissa ensimmäinen kontakti ei ole riemun aihe. Niissä molemmissa ihmiskunta punnitaan ja havaitaan hyvin köykäiseksi. Molempien lukemisen aikana pysähtyy aina välillä tuijottamaan tyhjyyteen.

Synkästä metsästä ja Death's Endistä on vaikea sanoa mitään spoilaamatta niitä: molempien ytimessä on filosofiset teoriat sivilisaatioista, jotka kerrotaan vasta melko kirjojen loppuvaiheilla, ja jotka toimivat tietynlaisina käänteinä kirjojen tarinoissa. Sanottakoon kuitenkin, että skaala kasvaa koko ajan suuremmaksi, mutta tarinat pysyvät silti hyvin koossa. Yksikään kirja ei lopu varsinaiseen cliffhangeriin, vaan periaatteessa sarjan lukemisen voisi lopettaa minkä kirjan jälkeen tahansa.