Siirry pääsisältöön

Noudan vettä ja kerään polttopuita. Maallikko Pangin opetukset (käänt. Tero Tähtinen)

Olen kuullut joskus zen-lausahduksia eli koaneita, kuten "millainen ääni lähtee yhden käden taputuksesta?", mutten ole oikein ymmärtänyt, miten niitä pitäisi tulkita. Ovatko ne... arvoituksia, jotka pitää ratkaista? Absurdeja sanapelejä, joiden tarkoitus on vain nyrjäyttää mieli eri suuntaan kuin yleensä? Meditaatiovälineitä? Jotain muuta? Minulla ei ollut kontekstia, jonka perusteella päätellä, miten nämä yksittäiset lausahdukset pitäisi tulkita.

Siksi tartuin tähän kirjaan, joka sisältää maallikko Pangin keskusteluita erilaisten zen-mestarien kanssa. Koska näissä otetaan mukaan koko keskustelu, saa tästä kirjasta paremmin kontekstia kuin yksittäisistä lauseista.

Täytyy kuitenkin myöntää, ettei se ihan hirveästi tuntunut auttavan. Heti ensimmäinen keskustelu menee kokonaisuudessaan näin:

"Tang-dynastian zhenyuan-kauden ensimmäisenä vuotena maallikko Pang meni munkki Shitoun luokse ja kysyi: 'Entä he, jotka eivät ole yhteydessä kymmenentuhannen dharman kanssa?'
Shitou peitti maallikko Pangin suun kädellään, ja samassa tämä koki syvän oivalluksen."

Ahaa. No... niin kai sitten. Ei tästä nyt ihan hirveästi mitään irti saanut. 

Ja pahemmaksi vain menee. Mestari Qifengin kanssa maallikko Pang saavutti jo ihan uudenlaisia sfäärejä:

"Maallikko meni tapaamaan mestari Qifengiä. Hän oli juuri astunut temppelin pihamaalle, kun Qifeng sanoi: 'Muukalainen astuu temppeliin salamyhkäisesti. Mitä hänellä mahtaa olla mielessään?'
Maallikko vilkaisi oikealle ja vasemmalle ja sanoi:
'Kuka puhuu? Kuka puhuu?'
Mestari naurahti.
Maallikko sanoi: 'Ai, siinähän sinä oletkin'.
Mestari sanoi: 'En ole sanonut sanaakaan.'
Maallikko vastasi: 'Siinä tapauksessa joku puhuu selkäsi takana.'
Mestari katsoi taakseen ja sanoi: 'Katso! Katso!'
Maallikko sanoi: 'Varkaat veivät kaiken mennessään! Varkaat veivät kaiken mennessään!'
Mestari ei sanonut mitään."

Tässä vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan ja puuskahtamaan, että zen-mestarilla ei ole vaatteita. Tämä on selkeästi pelkkää sekoilua, jota ihmiset esittävät pitävänsä hirveän viisaana, koska kaikki haluavat vaikuttaa niin syvästi valaistuneilta. Todellisuudessa tämä on pelkkää dadaa, sisällötöntä non-sequituria. Pah.

Mutta luin kuitenkin eteenpäin, ja eteeni tuli seuraava keskustelu:

"Kun mestari Danxia eräänä päivänä näki maallikko Pangin astuvan temppelin pihamaalle, hän otti askeleen taaksepäin. Maallikko sanoi: 'Oletko hukannut voimasi jonnekin? Yleensä resitoit sutria väsymättä.'
Mestari istui alas meditoimaan. Maallikko astui hänen eteensä ja piirsi kepillä maahan numeron seitsemän. Mestari piirsi sen alapuolelle numeron yksi.
Maallikko sanoi: 'Seitsemän näyttää ykköseltä, mutta kun katsoo numeroa yksi, silloin numero seitsemän unohtuu.'
Mestari sanoi: 'Näin käy, kun nojautuu kieleen.'
Maallikko huudahti kolme kertaa ja lähti pois."

Luin tämän varmaan viisi kertaa putkeen saman tien. Tässähän oli järkeä. Tässä keskustelussa oli itse asiassa todella paljonkin järkeä, ja uskon ymmärtäneeni sen... mutten osaa selittää sitä. 

Ja silloin tajusin. Olin ollut väärässä: tämä ei olekaan sekoilua. Näiden keskusteluiden ideana on yrittää selittää sellaisia oivalluksia, joita ei voi pukea sanoiksi. Näissä käsitellään kokemuksia, jotka liittyvät valaistumiseen, mutta ne uhmaavat tavallista arkijärkeä ja logiikkaa.

Ja tajusin lisää: sen takia valaistumisesta on niin vaikea puhua mitään. Tällaiset absurdeilta kuulostavat vertauskuvat ovat lähintä, mihin ihmiset pystyvät, kun he yrittävät kuvata valaistumiskokemuksia. Jos ei ole itse kokenut niitä, ne vaikuttavat täydeltä hölynpölyltä. Mutta jos on saanut sellaisesta kokemuksesta kiinni, niin nämä keskustelut avautuvat - ja silloin tietää olevansa ainakin jollain tavalla oikeilla jäljillä. Koanit ovat apuvälineitä ihmiselle, joka pyrkii kohti valaistumista, kuin merkkejä pimeällä polulla, jotta tietää menevänsä oikeaan suuntaan. 

Koin syvän oivalluksen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version