Olen kuullut joskus zen-lausahduksia eli koaneita, kuten "millainen ääni lähtee yhden käden taputuksesta?", mutten ole oikein ymmärtänyt, miten niitä pitäisi tulkita. Ovatko ne... arvoituksia, jotka pitää ratkaista? Absurdeja sanapelejä, joiden tarkoitus on vain nyrjäyttää mieli eri suuntaan kuin yleensä? Meditaatiovälineitä? Jotain muuta? Minulla ei ollut kontekstia, jonka perusteella päätellä, miten nämä yksittäiset lausahdukset pitäisi tulkita.
Siksi tartuin tähän kirjaan, joka sisältää maallikko Pangin keskusteluita erilaisten zen-mestarien kanssa. Koska näissä otetaan mukaan koko keskustelu, saa tästä kirjasta paremmin kontekstia kuin yksittäisistä lauseista.
Täytyy kuitenkin myöntää, ettei se ihan hirveästi tuntunut auttavan. Heti ensimmäinen keskustelu menee kokonaisuudessaan näin:
"Tang-dynastian zhenyuan-kauden ensimmäisenä vuotena maallikko Pang meni munkki Shitoun luokse ja kysyi: 'Entä he, jotka eivät ole yhteydessä kymmenentuhannen dharman kanssa?'
Shitou peitti maallikko Pangin suun kädellään, ja samassa tämä koki syvän oivalluksen."
Ahaa. No... niin kai sitten. Ei tästä nyt ihan hirveästi mitään irti saanut.
Ja pahemmaksi vain menee. Mestari Qifengin kanssa maallikko Pang saavutti jo ihan uudenlaisia sfäärejä:
"Maallikko meni tapaamaan mestari Qifengiä. Hän oli juuri astunut temppelin pihamaalle, kun Qifeng sanoi: 'Muukalainen astuu temppeliin salamyhkäisesti. Mitä hänellä mahtaa olla mielessään?'
Maallikko vilkaisi oikealle ja vasemmalle ja sanoi:
'Kuka puhuu? Kuka puhuu?'
Mestari naurahti.
Maallikko sanoi: 'Ai, siinähän sinä oletkin'.
Mestari sanoi: 'En ole sanonut sanaakaan.'
Maallikko vastasi: 'Siinä tapauksessa joku puhuu selkäsi takana.'
Mestari katsoi taakseen ja sanoi: 'Katso! Katso!'
Maallikko sanoi: 'Varkaat veivät kaiken mennessään! Varkaat veivät kaiken mennessään!'
Mestari ei sanonut mitään."
Tässä vaiheessa olin jo valmis luovuttamaan ja puuskahtamaan, että zen-mestarilla ei ole vaatteita. Tämä on selkeästi pelkkää sekoilua, jota ihmiset esittävät pitävänsä hirveän viisaana, koska kaikki haluavat vaikuttaa niin syvästi valaistuneilta. Todellisuudessa tämä on pelkkää dadaa, sisällötöntä non-sequituria. Pah.
Mutta luin kuitenkin eteenpäin, ja eteeni tuli seuraava keskustelu:
"Kun mestari Danxia eräänä päivänä näki maallikko Pangin astuvan temppelin pihamaalle, hän otti askeleen taaksepäin. Maallikko sanoi: 'Oletko hukannut voimasi jonnekin? Yleensä resitoit sutria väsymättä.'
Mestari istui alas meditoimaan. Maallikko astui hänen eteensä ja piirsi kepillä maahan numeron seitsemän. Mestari piirsi sen alapuolelle numeron yksi.
Maallikko sanoi: 'Seitsemän näyttää ykköseltä, mutta kun katsoo numeroa yksi, silloin numero seitsemän unohtuu.'
Mestari sanoi: 'Näin käy, kun nojautuu kieleen.'
Maallikko huudahti kolme kertaa ja lähti pois."
Luin tämän varmaan viisi kertaa putkeen saman tien. Tässähän oli järkeä. Tässä keskustelussa oli itse asiassa todella paljonkin järkeä, ja uskon ymmärtäneeni sen... mutten osaa selittää sitä.
Ja silloin tajusin. Olin ollut väärässä: tämä ei olekaan sekoilua. Näiden keskusteluiden ideana on yrittää selittää sellaisia oivalluksia, joita ei voi pukea sanoiksi. Näissä käsitellään kokemuksia, jotka liittyvät valaistumiseen, mutta ne uhmaavat tavallista arkijärkeä ja logiikkaa.
Ja tajusin lisää: sen takia valaistumisesta on niin vaikea puhua mitään. Tällaiset absurdeilta kuulostavat vertauskuvat ovat lähintä, mihin ihmiset pystyvät, kun he yrittävät kuvata valaistumiskokemuksia. Jos ei ole itse kokenut niitä, ne vaikuttavat täydeltä hölynpölyltä. Mutta jos on saanut sellaisesta kokemuksesta kiinni, niin nämä keskustelut avautuvat - ja silloin tietää olevansa ainakin jollain tavalla oikeilla jäljillä. Koanit ovat apuvälineitä ihmiselle, joka pyrkii kohti valaistumista, kuin merkkejä pimeällä polulla, jotta tietää menevänsä oikeaan suuntaan.
Koin syvän oivalluksen.
Kommentit
Lähetä kommentti