Siirry pääsisältöön

Kirjat 2021

Luin vuoden 2021 aikana 76 kirjaa, selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tähän vähenemiseen ei ollut mitään yksittäistä syytä: toisaalta luin tänä vuonna enemmän pitkiä kirjoja, toisaalta vaihdoin äänikirjat podcasteihin, toisaalta tuli ehkä vain tehtyä jotain muutakin;  vuoden 2020 92 kirjaa tuntui jo liiottelulta.

Näistä kirjoista 51 oli kaunoa, 25 tietoa. Luin taas enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja (68%), tosin toisin kuin yleensä, niin sukupuolisuhde oli aika sama sekä kaunossa että tietokirjoissa.

Viime vuonna luin niin paljon jenkkikirjailijoiden teoksia, että tänä vuonna yritin tietoisesti vähentää Yhdysvalloista tulevaa kirjallisuutta ja lisätä muualta maailmasta kotoisin olevien kirjojen määrää. Tämä onnistuikin: vain 14 kirjaa (18%) oli Pohjois-Amerikasta. Lähes kaikki muut olivatkin sitten Euroopasta: 20 suomalaista, 13 brittiä ja 17 muualta Euroopasta. Afrikkalaisia kirjoja luin peräti 4, aasialaisia 3, Oseaniasta ja Latinalaisesta Amerikasta yhden kummastakin. 3 tietokirjassa oli kirjoittajia useammalta mantereelta.

Varsinkin tietokirjojen osalta olen jumalattoman kyllästynyt jenkkikirjailijoihin, koska he ymmärrettävästi kirjoittavat ennen kaikkea yhdysvaltalaisille. Jos on kiinnostunut yhteiskunnallis-historiallisista aiheista, niin ainakin minun mielestäni eurooppalainen tai tietysti erityisesti suomalainen perspektiivi on paljon antoisampi. Siksi tietokirjojen osalta suosin vahvasti suomalaista:  16 tietokirjaa (64%) olivat kotimaisia.

Vuoden parhaat kirjat:
  1. Andres Eschbach: The Carpet Makers 
  2. Abhijit Banerjee & Ester Duflo: Poor Economics
  3. Marko Juntunen: Matkalla islamilaisessa Suomessa
  4. Marcel Proust: Jälleenlöydetty aika 
  5. Haruki Murakami: Kafka on the Shore 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä
Lähetä kommentti
Lue lisää