Siirry pääsisältöön

Varissuolta kajahtaa (Matkalla islamilaisessa Suomessa)

Marko Juntusen Matkalla islamilaisessa Suomessa (Vastapaino 2020) on todella hyvä etnografinen ja sosiologinen kuvaus Turun Varissuon muslimiasukkaista, joka samalla onnistuu olemaan paras maahanmuuttoteemoja käsittelevä kirja, jonka olen koskaan lukenut. Juntunen onnistuu uskomatonta kyllä kuulostamaan täysin neutraalilta kirjoittaessaan maahanmuuton ja suomalaisen islamin eri ulottuvuuksista. Juntunen selvästi tuntee sympatiaa Varissuon asukkaita kohtaan, mutta se ei estä häntä luettelemasta maahanmuuton mukanaan tuomia kielteisiä asioita. Uskoisin, että suurin osa ihmisistä kokee tämän lähestymistavan huomattavasti kiinnostavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin julkisuudessa yleensä äänessä olevat "sydämettömän järjen" ja "järjettömän sydämen" linjat, Juntusen termejä käyttääkseni.

Varissuo toimii hienona pienoismaailmana käsiteltäessä koko Suomen ja tietyssä määrin koko Euroopan maahanmuuttokysymyksiä. Ensimmäiset pakolaiset saapuivat lähiöön 80-luvun lopussa Vietnamista, mikä herätti toisaalta kiinnostusta, toisaalta vastustusta. Kielteiset kommentit olivat hämmentävän tuttuja: "ensin omat asiat kuntoon, ennen kuin autetaan muita"; "pakolaiset pääsevät asuntojonon ohi". Ei mitään uutta auringon alla.

Vietnamilaisten jäljeen tulivat somalit, sitten irakilaiset. Varissuolla oli paljon irakilaisia jo ennen vuotta 2015, joten pakolaisaallon myötä heitä keskittyi lähiöön entistä enemmän - maahanmuuttajat kun tunnetusti pyrkivät asumaan alueilla, joissa saman etnisen tausta omaavia henkilöitä on jo ennestään Olen aiemmin kirjoittanut Paul Collierin kirjasta Exodus, jossa esitettiin teoria diasporan kiihdyttävästä vaikutuksesta maahanmuuttoon: mikäli jonkin ryhmän edustajia on maassa paljon, se tekee muille samasta maasta lähteville helpommaksi saapua samaan maahan. Ainakin kaupunginosatasolla tämä teoria tuntuu olevan aika empiirisesti todistettu.

90-luvulla maahanmuuttajiin suhtauduttiin "kulttuuristavasti": tulijoita kohdeltiin oman kulttuurinsa edustajina, ei yksilöinä. Monet tulijoista turhautuivat puheeseen "arabikulttuurista", sillä pelkästään Irakista tulleilla on lukemattomia eri taustoja: shiioja, sunneja, kristittyjä, mandealaisia; vahvemmin tai lievemmin uskonnollisia tai täysin sekulaareja; kommunisteja, kurdiaktivisteja, poliittisen islamin kannattajia, ei-poliittisia; jne jne jne. Eivät he jakaneet edes "irakilaista" kulttuuria, puhumattakaan "arabikulttuuria". Mutta sekä hyvää että pahaa tarkoittavat ihmiset mielellään puhuivat "kulttuurista", kuin se olisi kaiken selittävä asia maahanmuuttajissa. 

Kulttuuri on yksi asia, ja uskonto on toinen. Vaikka kaikki maahanmuuttajat eivät ole muslimeja, niin nimenomaan islam on asia, joka herättää pelkoa monissa. Näitä pelkoja ei ainakaan vähennä se, että tiukan fundamentalistisen linjan salafistit ovat hyvin äänekkäitä eri medioissa ja esiintyvät mielellään kaikkien muslimien äänenä. Varsinaisia salafisteja on kuitenkin alle prosentti Euroopan muslimeista. Tämä ei tarkoita, että 99% kannattaisi jotenkin "maltillisempaa" tai länsimaisen elämäntavan kanssa yhteensopivampaa islamia: vaikka ei olisi salafisti tai fundamentalisti, voi silti kannattaa islamintulkintoja, jotka ovat äärimmäisen konservatiivisia. Islamilaisen säännöstön yhdistäminen elämään Eurooppan valtioissa onkin prosessi, jonka kanssa monet muslimit joutuvat taiteilemaan ja johon eri yksilöt keksivät hyvin erilaisia ratkaisuja. Osa niistä on ratkaisuja, joissa liberaali eurooppalaisuus saadaan yhdistettyä islamiin, toiset eivät.

Kirjan lopussa on nuorten "vakkelaisten" kokemuksia lähiöstään ja elämästään. Varissuo on nykyisin alue, jossa ei ole enemmistöä: myös kantasuomalaiset "sepot" ovat vähemmistö. Elämä monikulttuurisessa ympäristössä luo omankaltaistaan yhteisöllisyyttä, joskin luo myös konflikteja, joiden läpi luovimiseen tarvitaan rutkasti ironista huumoria. Tämä on erinomainen osuus, joka tuo äänen niille, joita usein kohdellaan pelkkinä tilastoina uutisjutuissa.

Tätä kirjaa voi estoitta suositella kaikille maahanmuuttoasioista kiinnostuneille, edustivat he sitten mitä puolta tahansa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...