Siirry pääsisältöön

Varissuolta kajahtaa (Matkalla islamilaisessa Suomessa)

Marko Juntusen Matkalla islamilaisessa Suomessa (Vastapaino 2020) on todella hyvä etnografinen ja sosiologinen kuvaus Turun Varissuon muslimiasukkaista, joka samalla onnistuu olemaan paras maahanmuuttoteemoja käsittelevä kirja, jonka olen koskaan lukenut. Juntunen onnistuu uskomatonta kyllä kuulostamaan täysin neutraalilta kirjoittaessaan maahanmuuton ja suomalaisen islamin eri ulottuvuuksista. Juntunen selvästi tuntee sympatiaa Varissuon asukkaita kohtaan, mutta se ei estä häntä luettelemasta maahanmuuton mukanaan tuomia kielteisiä asioita. Uskoisin, että suurin osa ihmisistä kokee tämän lähestymistavan huomattavasti kiinnostavammaksi ja samaistuttavammaksi kuin julkisuudessa yleensä äänessä olevat "sydämettömän järjen" ja "järjettömän sydämen" linjat, Juntusen termejä käyttääkseni.

Varissuo toimii hienona pienoismaailmana käsiteltäessä koko Suomen ja tietyssä määrin koko Euroopan maahanmuuttokysymyksiä. Ensimmäiset pakolaiset saapuivat lähiöön 80-luvun lopussa Vietnamista, mikä herätti toisaalta kiinnostusta, toisaalta vastustusta. Kielteiset kommentit olivat hämmentävän tuttuja: "ensin omat asiat kuntoon, ennen kuin autetaan muita"; "pakolaiset pääsevät asuntojonon ohi". Ei mitään uutta auringon alla.

Vietnamilaisten jäljeen tulivat somalit, sitten irakilaiset. Varissuolla oli paljon irakilaisia jo ennen vuotta 2015, joten pakolaisaallon myötä heitä keskittyi lähiöön entistä enemmän - maahanmuuttajat kun tunnetusti pyrkivät asumaan alueilla, joissa saman etnisen tausta omaavia henkilöitä on jo ennestään Olen aiemmin kirjoittanut Paul Collierin kirjasta Exodus, jossa esitettiin teoria diasporan kiihdyttävästä vaikutuksesta maahanmuuttoon: mikäli jonkin ryhmän edustajia on maassa paljon, se tekee muille samasta maasta lähteville helpommaksi saapua samaan maahan. Ainakin kaupunginosatasolla tämä teoria tuntuu olevan aika empiirisesti todistettu.

90-luvulla maahanmuuttajiin suhtauduttiin "kulttuuristavasti": tulijoita kohdeltiin oman kulttuurinsa edustajina, ei yksilöinä. Monet tulijoista turhautuivat puheeseen "arabikulttuurista", sillä pelkästään Irakista tulleilla on lukemattomia eri taustoja: shiioja, sunneja, kristittyjä, mandealaisia; vahvemmin tai lievemmin uskonnollisia tai täysin sekulaareja; kommunisteja, kurdiaktivisteja, poliittisen islamin kannattajia, ei-poliittisia; jne jne jne. Eivät he jakaneet edes "irakilaista" kulttuuria, puhumattakaan "arabikulttuuria". Mutta sekä hyvää että pahaa tarkoittavat ihmiset mielellään puhuivat "kulttuurista", kuin se olisi kaiken selittävä asia maahanmuuttajissa. 

Kulttuuri on yksi asia, ja uskonto on toinen. Vaikka kaikki maahanmuuttajat eivät ole muslimeja, niin nimenomaan islam on asia, joka herättää pelkoa monissa. Näitä pelkoja ei ainakaan vähennä se, että tiukan fundamentalistisen linjan salafistit ovat hyvin äänekkäitä eri medioissa ja esiintyvät mielellään kaikkien muslimien äänenä. Varsinaisia salafisteja on kuitenkin alle prosentti Euroopan muslimeista. Tämä ei tarkoita, että 99% kannattaisi jotenkin "maltillisempaa" tai länsimaisen elämäntavan kanssa yhteensopivampaa islamia: vaikka ei olisi salafisti tai fundamentalisti, voi silti kannattaa islamintulkintoja, jotka ovat äärimmäisen konservatiivisia. Islamilaisen säännöstön yhdistäminen elämään Eurooppan valtioissa onkin prosessi, jonka kanssa monet muslimit joutuvat taiteilemaan ja johon eri yksilöt keksivät hyvin erilaisia ratkaisuja. Osa niistä on ratkaisuja, joissa liberaali eurooppalaisuus saadaan yhdistettyä islamiin, toiset eivät.

Kirjan lopussa on nuorten "vakkelaisten" kokemuksia lähiöstään ja elämästään. Varissuo on nykyisin alue, jossa ei ole enemmistöä: myös kantasuomalaiset "sepot" ovat vähemmistö. Elämä monikulttuurisessa ympäristössä luo omankaltaistaan yhteisöllisyyttä, joskin luo myös konflikteja, joiden läpi luovimiseen tarvitaan rutkasti ironista huumoria. Tämä on erinomainen osuus, joka tuo äänen niille, joita usein kohdellaan pelkkinä tilastoina uutisjutuissa.

Tätä kirjaa voi estoitta suositella kaikille maahanmuuttoasioista kiinnostuneille, edustivat he sitten mitä puolta tahansa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Päättymätön tiiliskivi

David Foster Wallace olisi täyttänyt 60 vuotta 21.2.2022, mikäli eläisi. Tätä merkkipäivää varten luimme Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä Wallacen postmodernin tiiliskiven Infinite Jest vuodelta 1996. Tero Valkonen suomensi teoksen vuonna 2020 nimellä Päättymätön riemu. Teos on siis selkeästi nuorin lukemistamme kirjoista, mutta 25 vuodessa kirja on saanut aikamoisen kulttimaineen: sitä pidetään yleisesti erittäin vaikeana, joskin myös todella hyvänä teoksena. Sopii siis meidän ryhmällemme kuin valettu! Infinite Jestissä ei ole varsinaisia lukuja, mutta tekstissä on täydenkuun (?) muotoisia merkkejä ja päivämääriä, jotka katkovat tekstiä. Koska näitä ei ole mitenkään numeroitu, käytimme suomennoksessa sivunumeroita hyväksemme. Aikataulussa on lisäksi merkitty lause, joka aloittaa SEURAAVAN osion. Lukuaikataulu löytyy kirjoituksen lopusta. Keskimäärin meillä oli n. 70 sivua luettavaa kerrallaan. Infinite Jestin lukemiseen tuo kuitenkin lisää haastetta se, että tekstissä on alaviitt...