Kuivamustekala

Kuten monet muutkin, luin Dyynin jo myöhäisteini-iässä, ja se oli silloin täyttä rautaa. Jatko-osia en ikinä lukenut aiemmin, mutta nyt scifi-lukupiirissämme tuli haasteeksi lukea kolme ensimmäistä Dyyni-kirjaa. Kestikö Dyyni aikaa, olivatko jatko-osat mistään kotoisin? I.  Dyyni on edelleen täyttä rautaa.  Kun luin kirjan teini-ikäisenä, en malttanut laskea sitä käsistäni. Siinä oli kaikkea tajuttoman makeeta: aavikkoplaneetta, hiekkamatoja, aavikon fremeneitä taistelemassa keisarin eliittijoukkoja vastaan, Bene Gesserit -noitia ja niiden lähes-yliluonnollisia psykologisia taitoja. Ja kaiken tämän päälle vielä mukaansatempaava tarina, jossa oli juonittelua ja seikkailua. Tässä oli kaikkea, mitä hyvältä SF/F-kirjalta voi vaatia. Nyt, 20 vuotta vanhempana, nautin kirjasta edelleen täysillä. Se käsittelee kiinnostavalla ja uskottavalla tavalla uskontoa, politiikkaa, ekologiaa ja psykologiaa. Mystiset elementitkin tuntuivat oleelliselta ja luontevalta osalta tarinaa. W

Luin lyhyen ajan sisään kaksi kirjaa, jotka lähtivät tosi eri lähtökohdista liikkeelle, mutta jotka kulkevat erilaisuudestaan huolimatta varsin samoja polkuja: Sherin Khankanin Nainen on islamin tulevaisuus ja Ayan Hirsi Alin Harhaoppinen: miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta. Sherin Khankan on feministinen imaami. Hän on perustanut oman moskeijansa, jossa vain naiset saarnaavat. Hän haluaa laajemminkin uudistaa islamia tasa-arvoisempaan suuntaan. Ayaan Hirsi Ali on islamista luopunut entinen kansanedustaja, joka on profiloitunut vahvana islam-kriitikkona. Se, mikä heitä yhdistää, on ajatus nykyisten islam-tulkintojen rajoittuneisuudesta ja toiveesta, että islam muuttuisi paremmin yhteensopivaksi liberaalin modernismin kanssa. Khankan haluaa yhdistää feminismin ja islamin, mutta on aika selvää, mikä tässä on marssijärjestys. Hän kirjoittaa: "Käyttäessämme omaa älyämme sen sijaan, että vain toistelisimme sokeasti muilta saamiamme käskyjä, voimme ymmärtää profeetan

Sofokleen neljä tragediaa ensimmäistä kertaa suomennettuina. Joka näytelmän jälkeen on myös essee suomentajalta, jossa taustoitetaan tragediaa. Selventäviä alaviitteitä on myös reilusti.  Ainoa valituksen aihe koko kirjassa on siihen käytetty paperi. Näin hieno teos, ja sitten käytetään ohutta huonokuituista paperia, johon mustekin leviää. Blaah.  Mutta joka tapauksessa tässä yhteydessä voinee aika vapaasti käyttää sanaa "kulttuuriteko". TRAAKHIIN NEIDOT Aiemmin totesin, että antiikin kreikkalaisilla oli vain kaksi tarinaa : argonautit ja Troijan sota. Unohdin kuitenkin kokonaan Herakleen urotyöt, jotka eivät suoraan liity kumpaakaan (vaikka Herakles olikin yksi argonauteista).  Tässä tarinassa Herakleen vaimo Deianeira on huolissaan, kun iso H tuo sotaretkeltään mukanaan vankina prinsessan, jonka hän mitä ilmeisimmin aikoo ottaa jalkavaimokseen. Deianeira päättää varmistaa asemansa ykkösvaimona hieromalla Herakleen viittaan ainetta, joka kentaurin mukaan toimii lemme

I. Oikeuskäytäntö oli Ruotsissa 1600-luvulla Euroopan huippuluokkaa. Käräjät jakoivat oikeutta paikallistasolla, vaikeammat tapaukset siirrettiin hovioikeuksien ratkaistavaksi. Oikeus pyrki etsimään totuutta. Syyttömän rankaisu tai syyllisen vapauttaminen olisivat pahoja asioita, jotka langettaisivat Jumalan vihan koko valtakunnan ylle. Siksi oikeudet halusivat todisteita. 1600-luvulla ei tietenkään ollut rikosteknistä tutkintaa, joten todistelu oli oikeudenkäynneissä tärkeässä roolissa. Todistajiin ei kuitenkaan noin vain luotettu ja oikeudet punnitsivat tarkkaan todistajien luotettavuutta. Tällaiset tarkat oikeusistuimet olivat aika pulassa, kun eteen tuli noituuden kaltaisia juttuja, jotka eivät miltään osin pohjautuneet mihinkään todelliseen. Noituuteen uskottiin kyllä, mutta todisteita sellaisesta on tietysti varsin hankalaa saada. Siksi oikeusistuimet aika usein määräsivät syytetyn etsimään itselleen myötävannojia - 12 hyvämaineista ihmistä, jotka vannovat, että syytetty o