Kuivamustekala

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä

Lauri Paltemaan Lyhyt johdatus Kiinan historiaan (Turun yliopisto 2018) on nimensä veroinen: se kattaa Kiinan koko historian arkeologisista ajoista nykyhetkeen - ja kaikki tämä tiivistettynä 260 sivuun. Tällaisen kirjan kirjoittaminen on tosi haastavaa, sillä ellei jätä paljon tapahtumia pois, niin kirjasta tulee hermostunutta luetteloa, jossa nimet ja paikat vilisevät sellaisella tahdilla, ettei lukija saa teoksesta irti mitään. Paltemaa käyttää teoksen jäsentelyssä hyväkseen eri dynastioita ja sivuuttaa dynastioiden väliset hajaannuksen ajat tosi nopeasti. Tätä ratkaisua voisi halutessaan kritisoidakin, mutta itse pidin sitä todella toimivana. Paltemaa piirtää myös yleisen kuvan dynastian elinkaaresta: se alkaa vimmalla ja innolla, vakiinnuttaa valtansa ja valuu sitten tilaan, jossa keskusjohto keskittyy sisäisiin valtakamppailuihinsa ja alueelliset mahtikeskukset alkavat saada yhä suuremman merkityksen ja toimivat yhä itsenäisemmin. Ja sitten kun aron barbaarit taas k

David Foster Wallace olisi täyttänyt 60 vuotta 21.2.2022, mikäli eläisi. Tätä merkkipäivää varten luimme Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä Wallacen postmodernin tiiliskiven Infinite Jest vuodelta 1996. Tero Valkonen suomensi teoksen vuonna 2020 nimellä Päättymätön riemu. Teos on siis selkeästi nuorin lukemistamme kirjoista, mutta 25 vuodessa kirja on saanut aikamoisen kulttimaineen: sitä pidetään yleisesti erittäin vaikeana, joskin myös todella hyvänä teoksena. Sopii siis meidän ryhmällemme kuin valettu! Infinite Jestissä ei ole varsinaisia lukuja, mutta tekstissä on täydenkuun (?) muotoisia merkkejä ja päivämääriä, jotka katkovat tekstiä. Koska näitä ei ole mitenkään numeroitu, käytimme suomennoksessa sivunumeroita hyväksemme. Aikataulussa on lisäksi merkitty lause, joka aloittaa SEURAAVAN osion. Lukuaikataulu löytyy kirjoituksen lopusta. Keskimäärin meillä oli n. 70 sivua luettavaa kerrallaan. Infinite Jestin lukemiseen tuo kuitenkin lisää haastetta se, että tekstissä on alaviitt