Kuivamustekala

Dystopian menestyksen mittari on aika pitkälle se, kuinka monessa erilaisessa tilanteessa kirjan ideoihin voidaan viitata. Orwellin Vuonna 1984 on klassikko, koska niin monet eri tahot meidän yhteiskunnassamme haluavat käyttää sanoja tarkoittamaan jotain muuta kuin mitä ne alunperin ovat tarkoittaneet. Näin ollen sekä äärioikeisto että antifa voivat viitata "uuskieleen" ja ajatella sen tukevan heidän näkökantojaan. Tällä mittarilla arviointuna Yoko Ogawa n Memory Police (2019; alkuteos Hisoyaka na kesshō 1994, kääntäjä Stephen Snyder) voisi hyvinkin menestyä. Se sijoittuu saarelle, jossa asiat "katoavat". Jonakin kauniina päivänä vaikkapa hiusnauhat "katoavat", jolloin ihmiset kerääntyvät polttamaan hiusnauhansa ja lakkaavat käyttämästä niitä - jopa unohtavat, että niitä on ikinä ollut olemassa. Jos joku ei unohda, niin hän joutuu ongelmiin Muistipoliisin kanssa. Muistipoliisi ja katoamiset ovat ideoita, jotka resonoivat: niiden avulla voisi k

Janne Nummela, Tommi Nuopponen ja Jukka Viikilä:  Ensyklopedia (Poesia, 2011)   Tämä on kirja jota ei voi lukea kovin paljon kerrallaan. Vaikka sen nimi ja muoto viittaavat tietosanakirjaan, on  Ensyklopedia  perusrakenteeltaan jopa antiteesi tietosanakirjalle: siitä ei voi löytää mitään tietoa etsimällä hakusanoilla. Vaikka sattuisikin löytämään oikean hakusanan, harvemmin onnistuu saamaan aiheesta lisää tietoa tämän kirjan avulla. Sitä vastoin voi saada oivallusta, häkeltymistä ja hupia.  Kirjan tekstipätkistä vajaa puolet on lainattu muualta, lähinnä Aelianuksen eläinkertomuksista, bysanttilaisesta Suda-tietosanakirjasta ja Diderotin Encyclopédiestä. Loput ovat kirjailijoiden (lähinnä Nummelan ja Viikilän) proosarunoutta. Kirjan tekee erityisen kiehtovaksi se, ettei aina ole ilmiselvää, kummasta on kyse: proosarunosta vai todellisesta tietosanakirjatekstiksi tarkoitetusta pätkästä. Se pistää miettimään tiedon käsitteen muuttumista: erityisesti Sudan artikkelit vaikuttavat usein nyky

Olen ollut hieman huolissani niistä uutisista, joita Yhdysvaltojen yliopistoista kuuluu. "Kampusvasemmistolaiset" ovat lähivuosina järjestäneet useita protesteja, kun yliopistolle on kutsuttu oikeistolaisia puhujia, ja toisinaan nämä protestit ovat äityneet väkivaltaisiksi . Samaan aikaan opiskelijat ovat vaatineet, ettei luennoilla ja seminaareissa saa käsitellä "triggeröiviä" aineistoja ja aiheita, mikä tekee esim. raiskauslainsäädännön opettamisesta lähes mahdotonta . Kaiken huipuksi professorit ja muu henkilökunta saa olla varpaillaan, sillä väärin aseteltu sana sähköpostissa tai epäsopivaksi katsottu tutkimusaihe voi saada väkijoukon liikkeelle sekä Twitterissä että fyysisesti vaatimaan professorin eroa - ja näihin vaatimuksiin on monesti suostuttu. Muistan, kuinka kulttuurisen omimisen käsite syntyi ensin Jenkeissä ja vaikutti hetken olevan vain jotain amerikkalaisten omaa sekoilua - mutta muutamaa vuotta myöhemmin sama keskustelu oli täydessä k