Kuivamustekala

Jos haluaa lukea avaruustaisteluista kertovan kirjasarjan, tämä on oikea valinta. Kahden sanan tiivistys juonesta olisi "Anabasis avaruudessa": kuten Ksenofonin tarinassa, myös tässä on pääosassa syvälle vihollislinjojen taakse jäänyt sotilasosasto, joka yrittää epätoivoisesti jäädä henkiin ja löytää tien kotiin. Päähenkilö on kenraali, joka on nukkunut kryounta sata vuotta ja herää tulevaisuuteen, jossa häntä pidetään legendaarisena sankarina. Hänen tehtävänään on sitten pelastaa kadonnut laivasto. Worldbuilding on aika standardia: on kaksi galaktista supervaltaa, Allianssi ja Syndik, jotka ovat olleet sodassa jo sata vuotta. Kukaan ei oikein tiedä, miksi sota alkoi, mutta se ei ota myöskään loppuakseen ja on juuttunut asemasotavaiheeseen. Tähtijärjestelmien välillä voi hypätä valoa nopeammin, mutta aurinkokuntien sisällä pitää kulkea konventionaalisesti. Tällä tavalla hyppypisteiden hallinta muuttuu tärkeäksi ja saadaan kunnon AVARUUSTAISTELUITA! Tätä kirjaa on

Millaisessa tilanteessa vaatimattomuus ei kaunista? Yudkowsky kertoo keskustelusta ystävänsä kanssa, jossa he puhuivat Japanin keskuspankin rahapolitiikasta. Yudkowsky kommentoi, että keskuspankki tuntuisi tekevän ilmiselvän virheen rajoittamalla rahan määrää, ja sen takia Japanin talous laahaa. Mutta ystävä oli epäileväinen. Jos tämä virhe oli ei-asiaan-mitenkään-kovin-syvällisesti-perehtyneen maallikon mielestä ilmiselvä, eikö voisi kuvitella, että Japanin keskuspankkiirit tietäisivät asiasta myös? Hehän ovat alan asiantuntijoita, joten kumpi on todennäköisempää: A) Satunnainen maallikko tietää paremmin kuin asiantuntijat, miten pitäisi tehdä vai B) Asiantuntijat tietävät monimutkaisia syitä, miksi ilmiselvä ratkaisu ei oikeasti toimisi? Koska asiantuntijat ovat, no, asian tuntijoita, niin yleensä vastaus B) on oikein. Mutta tässä tapauksessa Japanin pääministeri myöhemmin painosti keskuspankin painamaan lisää rahaa ja kappas vain, Japanin talous koheni heti. Tässä

Vaihtoehtohistorian (tai "kontrafaktuaalisen historian", kuten me teennäisemmät alan harrastajat sanomme) suosituin aihe on varmasti "Entä jos natsit olisivat voittaneet II maailmansodan?" Sen jälkeen suosiojärjestyksessä tulee muita sotia (Napoleon, USA:n sisällissota), mutta top kympissä on myös "Entä jos Keski-Amerikan alkuperäisasukkaiden korkeakulttuurit olisivat selvinneet nykypäivään asti?" Perhonen ja jaguaari on novellikokoelma, joka sijoittuu tällaiseen vaihtoehtohistoriaan. De Bodard turvautuu klassiseen skenaarioon: kiinalaiset löytävät Amerikan ennen eurooppalaisia, joten eurooppalaisten saapuessa atsteekeilla onkin tykkejä ja hevosia omasta takaa. Ja niinpä nykyajassa Pohjois-Amerikassa on kolme mahtivaltiota: Yhdysvallat, kiinalaistaustainen Xuya ja atsteekkien Suur-Mexica. Tämä on tietysti aivan naurettavaa. Jos espanjalaisten valloitus olisi mennyt pieleen, olisi sillä ollut sen verran vaikutusta Euroopan historiaan, ettei mitä

Syöpäsairaan tekoälytutkija Honkelan kirja sai suuresti mediahuomiota jo ennen ilmestymistään. Tekoälystä puhutaan usein vain negatiivisessa mielessä (koneet vievät työt ja mahdollisesti tuhoavat koko ihmiskunnan jne), joten tekoälyn hyödyntäminen positiivisiin tarkoituksiin kuulosti hyvältä aiheelta. Valitettavasti Rauhankone on erittäin huono kirja. Kirjassa on sekä kuvausta tekoälyn ja koneoppimisen potentiaalista rauhan edistämisessä (nimen "rauhankone") että Honkelan muistelua omasta elämästään. Olen lukenut hyviä kirjoja, joissa tällainen jako toimii: omakohtaiset kokemukset toimivat silloin teoreettisempien kohtien elävöittäjinä ja konkretisoijina. Rauhankoneessa nämä osat eivät tue toisiaan. Omaelämäkerralliset kohdat elävät omaa elämäänsä, ilman että niiden ja loppukirjan välillä olisi mainittavaa synergiaa.  Ratkaisun voisi kuitenkin kestää, jos osat olisivat hyviä. Ne vain eivät ole. Muistelmaosuudet ovat tylsiä ja huonosti kirjoitettuja. Esimer