Siirry pääsisältöön

Ukrainan historia (Johannes Remy)

Historianopinnoissa meille opetettiin heti ensimmäisenä, ettei historia toista itseään. Ja näinhän se yleisesti ottaen onkin, mutta Ukrainan historiaa lukiessa tulee kyllä vähän deja vu -tunne:

"Joulukuussa 1918 Neuvosto-Venäjä hyökkäsikin uudelleen Ukrainaan liittolaisenaan Nestor Mahnon talonpoikaisarmeija. Ukrainan johdolle hyökkäys tuli täytenä yllätyksenä. Kun Direktorio yritti aloittaa neuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa, kansankomissaarien neuvosto väitti ettei sillä ollut mitään tekemistä sodan kanssa, vaan se oli Ukrainan sisäinen asia. Kommunistien valtaamilla alueilla Ukrainassa oli muodollisesti oma, Venäjästä erillinen neuvostohallituksensa."

Tämä kuvaa jo paljon. Ukrainan historia on melkein koko ajan sitä, että joku hyökkää alueelle ja valtaa sen. Nykytilanne, jossa Venäjä de facto miehittää Itä-Ukrainaa, ei ole tosiaan mikään poikkeuksellinen tila. Ukrainan alue on kautta historian jaettu eri valtakuntien välillä ja ukrainalaisten osaksi jäi lähinnä maaorjuus. Ukrainankielinen kirjallisuus kiellettiin useita kertoja ja koko kielen olemassaolokin on kiistetty toistuvasti. Jos Suomen historia on välillä aika karua, niin Ukrainan historia on etenemistä surkeudesta toiseen.

Remy on erikoistunut 1700–1900 -lukujen historiaan, ja sen huomaa, sillä Ukrainan varhaisvuosien historia käydään läpi naurettavan nopeasti. Kiovan Rus, Kultainen Orda, Krimin kaanikunta ja Puola-Liettuan aika käydään läpi KAHDEKSASSA sivussa. Eihän siinä ollutkaan kuin 700 vuotta historiaa, miksi turhaan enemmän tilaa uhraamaan?

Tämä oli järjetön ratkaisu. Ymmärrän, että kirjoittajalla on erikoisalansa, mutta oikeasti, kuinka vaikeaa olisi ollut kirjoittaa edes parikymmentä sivua lisää aikaisemmista vuosisadoista? Hitot, pienellä valmistelulla minäkin pystyisin siihen, vaikka olen opiskellut Itä-Euroopan historiaa vain sivuaineena. Tämä oli surkea aloitus kirjalle. Koko kirjan nimeksi olisikin rehellisyyden nimissä pitänyt antaa "Ukrainan historia 1600-luvulta nykyaikaan".

Koska Ukrainan valtiota ei ole ollut olemassa kuin vain 1900-luvulta lähtien, täytyy historiassa käsitellä useiden eri nyky-Ukrainan alueiden historiaa erikseen. Se tekee kirjasta aika poukkoilevan. Tämä olisi ollut joka tapauksessa ongelma, vaikka kirja olisikin erityisen hyvin kirjoitettu, mutta valitettavasti teksti on enintään keskinkertaista.

Itsenäisen Ukrainan historia kerrotaan kirjassa jo selvästi paremmin, joten onneksi sentään kirja parani loppua kohden.

Tunnisteet

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...
Lähetä kommentti
Lue lisää