Ilmastonmuutoksesta puhuessa ongelma on, että kuulostaa aika samalta, lämpeneekö maapallo 1,5° vai 2,0°. Puolen asteen eroa ei luulisi edes huomaavan. Siksi on aika rankkaa kuulla, että YK:n ilmastopaneeli IPCC:n mukaan 150 MILJOONAA ihmistä kuolee, jos lämpötila nouseekin 1,5 asteen sijasta kaksi astetta. Enemmän kuin Ranskan ja Saksan väkiluvut yhteensä.
Wallace-Wells toteaakin osuvasti, että jokaiseen asteeseen pitäisi suhtautua kuin maailmansotaan. Ei ole samantekevää, käydäänkö tällä vuosisadalla kaksi vai kolme maailmansotaa. Jokainen aste ja asteen puolikaskin on tärkeä.
Muutama "maailmansota" meille on joka tapauksessa tulossa. Kahden asteen lämpeneminen vaikuttaa väistämättömältä. Mutta se ei tarkoita, että kaikki olisi turhaa ja meidän kannattaisi vain tokaista "meidän jälkeemme vedenpaisumus", tällä kertaa kirjaimellisesti. Vaikka katastrofi on väistämätön, ovat järkyttävän helvetilliset maailmanloppuskenaariot vielä väistettävissä, mikäli ryhdymme hommiin ja pian. Jokaisella asteella on väliä, ja jokaisen lämpötilannousun estäminen on tärkeää. Kahden asteen lämpeneminen on paha juttu - mutta kolme astetta olisi vielä pahempi. Ei tule ikinä tilannetta, jolloin voitaisiin todeta, ettei enää kannata tehdä mitään. Vaikka asiat menisivät kuinka huonoiksi, kannattaa aina pyrkiä estämään niitä menemästä VIELÄ huonommiksi, koska asiat voisivat aina olla vielä pahemmin.
Ei kuulosta ehkä reilulta tai kivalta, että paras mahdollinen lopputulos on joka tapauksessa todella tuskallinen, mutta tällaista elämä on. Olisi kantsinut ehkä tehdä jotain silloin 90-luvulla, kun katastrofin olisi voinut vielä estää? Mutta eipä tehty, joten tällä mennään. Jos toimiin olisi ryhdytty 90-luvulla, olisi fossiilisia polttoaineita pitänyt vähentää vain 3% vuodessa, jotta oltaisiin estetty 2° nousu. Nyt kun olemme vain pyöritelleet peukaloitamme, niin samaa lopputulosta varten pitääkin vähentää 10% joka vuosi. Jos odotetaan vielä 10 vuotta, niin sitten pitäisikin vähentää 30% vuodessa. On siis huomattavasti parempi toimia heti, koska odottelu tulee kalliiksi.
Mutta ei siinä mitään, kalliiksi tämä tulee joka tapauksessa. Kaikki toimet ovat hintavia - mutta toisaalta toimimattomuus on vielä kalliimpaa. Arvioiden mukaan jokainen lisäaste alentaa globaalia talouskasvua noin 1% - mikä Suomessa tarkoittaisi noin 2,2 miljardia euroa vuodessa. Kannattaisi siis käyttää 0,9% BKT:stä (2 mrd€), jos sillä saataisiin estettyä yhden asteen nousu. Jälleen kerran: ei ole mitään keinoa saada jatkettua bileitä entisen malliin. Lasku on tulossa, muodossa tai toisessa. Joskus aikuisten täytyy hyväksyä, että aina tarinaan ei saada onnellista loppua.
Wallace-Wells luettelee loputtomiin erilaisia tapoja, joilla ilmastonmuutos tulee pistämään ihmisten elämän aivan sekaisin. Lisää tulvia, kuivuutta, nälänhätää, pakolaisuutta, sairauksia, sotia, jne, jne. Yhteenvetona: kaikki tulee menemään aivan päin helvettiä.
Tästä voisi vetää loppupäätelmän, ettei millään ole mitään väliä. Mutta kuten jo aiemmin todettiin: ikinä ei pidä luovuttaa. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan tulee olemaan kallista, mutta toimimattomuus olisi vielä kalliimpaa. Meidän koko teollinen ja jälkiteollinen yhteiskuntamme on perustunut halvan fossiilisen energian varaan, mutta nyt lasku on tullut, eikä entistä ökyilyä voi enää jatkaa. Tulevat sukupolvet tulevat olemaan köyhempiä kuin edelliset. Mitä nopeammin tämän hyväksyy, sen parempi, sillä tätä tosiasiaa ei voi mitenkään estää.
Monet toivovat teknologisen kehityksen pelastavan meidät, mutta Wallace-Wells ei ole luottavainen, koska emme ole tähän saakkakaan hyödyntäneet olemassaolevaa teknologiaamme. Aurinkoenergian hinta on pudonnut alle viidesosaan siitä, mitä se oli vuonna 2000. Silti hiiltä poltetaan tällä hetkellä 80% enemmän kuin silloin. Energiankulutus on kasvanut niin nopeasti. Puhdas energia vain lisätään kakun päälle, mutta fossiilisten polttoa jatketaan vähintään samaan tapaan kuin ennen.
Hiilenkaappausteknologiat ovat valitettavasti vielä aika alkeellisia, eikä Wallace-Wells odota näiltäkään ihmeitä. Mutta realistisesti ihmiset eivät tule vähentämään päästöjään niin paljon ja niin nopeasti, että pelkillä vähennyksillä voisimme pärjätä, joten jotta voimme mitenkään välttää järkyttävän pahat skenaariot, on meidän pakko kehittää hiilen talteenottoon jokin konsti. Samalla pitää toki vähentää ihan jumalattomasti päästöjä, mutta ilman talteenottoa ei meillä ihan hirveästi ole mitään mahdollisuutta.
Pidin kirjan asenteesta todella paljon. Ilmastonmuutoskeskustelussa on ihan liikaa niin naiivia optimismia (kaikki ongelmat ratkaistaan jotenkin taianomaisesti) kuin kyynistä pessimismiä (mitään ei kuitenkaan voi enää tehdä, joten kannattaa vain bilettää täböllä ja jättää jälkeen savuavat rauniot).
Wallace-Wells edustaa melko harvinaista näkökulmaa, joka samalla on suuri suosikkini: kyynistä optimismia. Hän hyväksyy sen faktana, että kahden asteen yli mennään ja reippaasti, koska ihmiset eivät tahdo muuttaa elämäntapojaan. Mutta hän ei ajattele, että peli olisi menetetty. Voimme vieläkin estää kolmen tai neljän asteen skenaariot - tai ainakin viiden-kuuden. Vaikka tilanne menisi kuinka pahaksi, voimme aina estää lisävahingot. Tämä on mielestäni tervein näkökulma ilmastonmuutokseen, enkä ole siitä juuri muista lähteistä kuullut. Jo siksi tämä on erinomainen kirja.
Kommentit
Lähetä kommentti