Ainoa valituksen aihe koko kirjassa on siihen käytetty paperi. Näin hieno teos, ja sitten käytetään ohutta huonokuituista paperia, johon mustekin leviää. Blaah.
Mutta joka tapauksessa tässä yhteydessä voinee aika vapaasti käyttää sanaa "kulttuuriteko".
TRAAKHIIN NEIDOT
Aiemmin totesin, että antiikin kreikkalaisilla oli vain kaksi tarinaa: argonautit ja Troijan sota. Unohdin kuitenkin kokonaan Herakleen urotyöt, jotka eivät suoraan liity kumpaakaan (vaikka Herakles olikin yksi argonauteista).
Tässä tarinassa Herakleen vaimo Deianeira on huolissaan, kun iso H tuo sotaretkeltään mukanaan vankina prinsessan, jonka hän mitä ilmeisimmin aikoo ottaa jalkavaimokseen. Deianeira päättää varmistaa asemansa ykkösvaimona hieromalla Herakleen viittaan ainetta, joka kentaurin mukaan toimii lemmentaikana.
Mutta hevosmiehen tietotoimistoon ei olisi kannattanut luottaa: afrodisiakin sijasta aine onkin kiduttavaa myrkkyä. Deianeira tekee itsemurhan tajutessaan virheensä, Herakles tekee polttoitsemurhan päästääkseen tuskistaan. Ei näitä turhaan tragedioiksi kutsuta.
AIAS
Aias on Troijan sodan sankari, joka kuitenkin loukkaantuu verisesti, kun taistelussa kaatuneen Akhilleuksen aseet annettiinkin Odysseukselle eikä hänelle. Aias päättää täysin kohtuullisesti kiduttaa ja tappaa kaikki kreikkalaisten johtajat. Jumalatar Athene kuitenkin sekoittaa Aiaan ajatukset ja hän käykin vuohilaumojen kimppuun. Kun Aias tokenee, hän toteaa koko tilanteen olevan niin nöyryyttävä, että itsemurha on ainoa ratkaisu. Sellaisia ne antiikin kreikkalaiset olivat.
Tässä tragediassa on hieman erikoinen muoto: tarinan kliimaksi, Aiaan itsemurha, tapahtuu jo suunnilleen puolessavälissä näytelmää. Loppuosa muistuttaa juoneltaan Antigonea: Aiaan veli haluaa haudata ruumiin, mutta Menelaos ja Agamemnon kieltävät hautauksen. Odysseus toimii sovittelijana ja järjen äänenä: Aias on kuitenkin ollut sotasankari, joten vaikka hän kääntyikin lopulta sotaretken johtajia vastaan, tulee häntä kuitenkin kunnioittaa. Niin tarina päättyy edes jotenkuten hyvin: Aias pääsee kunniallisesti hautaan.
FILOKTETES
Taas ollaan Troijan sodassa. Ennustuksen mukaan sotaa ei voi voittaa ilman Filoktetesta ja hänen joustaan: harmi kyllä Filo jätettiin tylysti autiosaarelle jo matkalla Troijaan, kun tämä meni saamaan käärmeenpuremasta parantumattoman haavan, eikä kukaan jaksanut kuunnella hänen valitustaan. Kivoja tyyppejä nämä Troijan sodan sankarit.
Odysseus on tässä tarinassa kieroileva mulkvisti, joka pestaa Akhilleuksen pojan Neoptolemuksen mukaansa juonimaan Filokteteen Troijaan. Neo osallistuukin Odysseuksen juoneen, mutta alkaa kesken huijauspuuhien tuntea sääliä Filoktetesta kohtaan ja päättää kertoa tälle sittenkin totuuden. Filo haistattaa koko jengille pitkät, mutta paikalle saapuu sananmukainen deus ex machina: Herakles laskeutuu lavalle. Hän käskee Filokteteen lakata hölmöilemästä ja lähteä Neoptolemuksen ja Odysseuksen mukaan. Filoktetes ei uhmaa entistä kaveriaan, nykyistä jumalaa, vaan hyppää laivaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Kukaan ei tehnyt itsemurhaa, äidinmurhaa tai muutakaan murhaa. Häkellyttävää.
ELEKTRA
Sofokles kertoo oman versionsa Aiskhyloksen Haudoilla uhraajista: Agamemnonin lapset Elektra ja Orestes suunnittelevat murhaavansa äitinsä Klytaimnestran, koska tämä tappoi heidän isänsä Agamemnonin, koska tämä tappoi tyttärensä Ifigeneian. Nyt olemme siis takaisin kunnon kreikkalaisen tragedian ytimessä ja voimme unohtaa Filokteteen kaltaiset pehmoilut.
Sofokleen versiossa Elektra on paljon suuremmassa ja aktiivisemmassa roolissa kuin Aiskhyloksen, kuten näytelmän nimikin ehkä paljastaa. Elektra odottaa veljensä Oresteen palaavan maanpaosta ja kostavan isänsä puolesta. Orestes omalta osaltaan tekee juonen, jossa hän esittää olevansa kuollut. Kun Elektra saa kuulla veljensä "kuolemasta", hän ensin romahtaa täysin, mutta päättää sitten niitata äitinsä omin käsin. Viime hetkellä Orestes kuitenkin kohtaa Elektran, paljastaa juonensa ja hoitaa äidinmurhan.
Näytelmän alussa Elektra pitää pitkän dialogin sisarensa Khrysothemiin kanssa. Khryso suosii myöntyväisyyslinjaa: vaikka hänkin vihaa Klytaimnestraa, hän ei koe, että avoimella vastarinnalla voisi saada mitään aikaan, vaan hän mieluummin myötäilee äitinsä tahtoa ja odottaa soveliasta hetkeä. Elektra halveksii sisarensa pelkuruutta: hän ei suostu edes teeskentelemään alistuvansa kohtaloonsa, vaan osoittaa avointa vihamielisyyttä joka päivä. Tämän takia Khrysothemiin elämä on voinut jatkua aika samanlaisena kuin ennen, kun taas Elektra kulkee ryysyissä ja häntä kohdellaan kuin orjaa. Sofokles jättää katsojan päätettäväksi, kumpi linja on lopulta järkevämpi.
Kommentit
Lähetä kommentti