Saisiko olla tätä uutta ja parempaa islamia? (Nainen on islamin tulevaisuus, Harhaoppinen)

Luin lyhyen ajan sisään kaksi kirjaa, jotka lähtivät tosi eri lähtökohdista liikkeelle, mutta jotka kulkevat erilaisuudestaan huolimatta varsin samoja polkuja: Sherin Khankanin Nainen on islamin tulevaisuus ja Ayan Hirsi Alin Harhaoppinen: miksi islam tarvitsee nyt uskonpuhdistusta.

Sherin Khankan on feministinen imaami. Hän on perustanut oman moskeijansa, jossa vain naiset saarnaavat. Hän haluaa laajemminkin uudistaa islamia tasa-arvoisempaan suuntaan. Ayaan Hirsi Ali on islamista luopunut entinen kansanedustaja, joka on profiloitunut vahvana islam-kriitikkona. Se, mikä heitä yhdistää, on ajatus nykyisten islam-tulkintojen rajoittuneisuudesta ja toiveesta, että islam muuttuisi paremmin yhteensopivaksi liberaalin modernismin kanssa.

Khankan haluaa yhdistää feminismin ja islamin, mutta on aika selvää, mikä tässä on marssijärjestys. Hän kirjoittaa:

"Käyttäessämme omaa älyämme sen sijaan, että vain toistelisimme sokeasti muilta saamiamme käskyjä, voimme ymmärtää profeetan elämää ja tehdä Koraanista järkevän tulkinnan, joka soveltuu meidän aikamme moraalisiin, filosofisiin, poliittisiin ja hengellisiin arvoihin kuten sukupuolten, rotujen, kansallisuuksien, yhteiskuntaluokkien ja uskontojen välisen tasa-arvon periaatteeseen."

Eli jos Koraanista löytyy kohtia, jotka eivät ole nykyajan näkövinkkelistä kovin korrekteja (ja voi pojat, kyllä löytyy), niin kirjaa hakataan kunnes sieltä tulee ulos sopivampi "tulkinta". Tässä ollaan luomassa feminismiin sopivaa islamia, ei islamiin sopivaa feminismiä. 

Hirsi Ali toivoo myös islamilta reformaatiota, eikä hän arkaile yksilöidä, mitä pitäisi muuttaa. Hänellä on viisi teesiä, asioita jotka pitää ennen kaikkea saada aikaan:

1. On taattava, että Muhammedia ja Koraania voidaan tulkita ja kritisoida.

2. On painotettava ensisijaisesti maanpäällistä elämää, ei tuonpuoleista.

3. On kahlittava sharia ja annettava maalliselle laille valta sen sijaan.

4. On lopetettava "hyvään käskeminen ja pahan kieltäminen" eli tavallisten muslimien velvollisuus tarkkailla toisten uskonnollis-moraalista käytöstä

5. On lopetettava jihadiin kannustaminen.

Siinä onkin työnsarkaa, joskaan näin pohjoismaisen hyvinvointivaltion kasvattina on vaikea olla oikeastaan mistään kohdasta eri mieltä. Kieltämättä islam olisi paremmin yhteensovitettavissa nykyaikaisen länsimaisen liberalismin kanssa, mikäli nämä uudistukset toteutettaisiin. 

Hirsi Ali korostaa jatkuvasti kirjassaan vastakkainasettelua liberaalin lännen ja fundamentalistisen muslimimaailman välillä, eikä näe näiden maailmankuvien olevan juurikaan yhdistettävissä ilman massiivista reformia ja suoranaista uskonnollista vallankumousta. Khankan päinvastoin kokee, että mitään vastakkainasettelua ei ole. Islam sopii täysin feminismin ja liberalismin kanssa yhteen; tarvitaan vain oikeanlaista tulkintaa. Tässä Khankan syyllistyy toistuvasti silmänkääntötemppuun, jossa hän esim. puolustaa šaria-lakia sillä, että oikein tulkittuna siinä ei ole mitään vikaa, joten šarian vastustaminen on merkki islamofobiasta. Tällöin Khankan tuntuu aika aktiivisesti unohtavan, että ylivoimaisesti suurin osa muslimeista ei tulkitse šariaa hänen tapaansa vaan... vähän vähemmän moderniin feministiseen ajatteluun sopivasti. 

Khankan muutenkin ajoittain vaikuttaa joko naiivilta tai ikäviä asioita sivuuttavalta. Hän kutsuu Syyrian hallitusta vastustavia joukkoja "demokraattiseksi oppositioksi", vaikka oikeasti hallituksen vastaiset joukot kuuluvat satoihin eri ryhmittymiin, jotka yleisesti ottaen ajavat vain oman paikkakuntansa etua ja joista osa on tiukan islamistisia tai muuten vain epädemokraattisia. Varsinaista demokraattista oppositiota ei Syyriassa ollut edes kirjan kirjoittamisaikaan. Joko Khankan haluaa maalata kuvaa ruusuisemmaksi kuin todellisuus tai sitten hän elää haavemaailmassa. 

Tosin jokainen idealisti elää väistämättä osittain haavemaailmassa. Maailma muuttuu, kun jollain on visio paremmasta maailmasta ja hän ryhtyy toimimaan tehdäkseen tämän paremman maailman todelliseksi. Sellainen harvoin onnistuu ilman tietynlaista harhakuvaa siitä, kuinka lähellä tämä paremman maailman saavuttaminen on. Idealisteille on helpoo naureskella, mutta toisaalta he aika ajoin tosiaan onnistuvat parantamaan maailmaa, mikä ei onnistu kyynikoilta koskaan. 

Hirsi Ali on kyynikko, mutta hänkin esittelee lähinnä omaa näkökantaansa vahvistavia asioita. Hän toistelee läpi kirjan, kuinka kurjaa meno muslimimaissa on, ja ovathan kirjan esimerkit vaikkapa naisten ja toisinajattelijoiden kohtelusta tosi synkkiä.  En kuitenkaan voinut olla huomaamatta,että näissä esimerkeissä toistuu jatkuvasti samat maat: Iran. Saudi-Arabia. Pakistan. Vaikkapa Bangladeshista, Bosniasta tai Indonesiasta ei sanota mitään. Ehkä se ongelman juuri ei olekaan islam sinänsä, vaan nimenomaisesti Pakistan, Iran ja Saudi-Arabia? 

Hirsi Ali kirjoittaa tunteen palolla, mikä tekee tekstistä toisaalta mukaansatempaavaa, mutta paradoksaalisesti samalla heikentää sen tehoa. Hänen kirjansa ei käännytä ketään: tässä saarnataan kuorolle. Ihmiset, joiden mielestä islam on uhka ja/tai takapajuinen uskonto, saavat Harhaoppisesta vahvistusta ajatuksilleen. Mutta minun on vaikeaa kuvitella, että kukaan ns. suvakki tai maltillinen muslimi muuttaisi mieltään tämän kirjan johdosta.

Molemmissa kirjoissa on aika paljon puutteita, mutta yhdessä luettuna niistä saa ihan kiintoisan kuvan nykyaikaisesta islamista. Se kuva on hyvin monitahoinen. Toisaalta on fundamentalistisia islamistisia tulkintoja, toisaalta yhteisöllisyyttä korostavia ei-ihan-puhdasoppisia maltillisia tulkintoja, toisaalta liberalistisia ja feministisiä reformaatiopyrkimyksiä. Aika näyttää, miten näiden näkökulmien yleisyydet tulevat muuttumaan lähivuosikymmeninä.