Bregmanin kirja alkaa Roslingin kirjan yhteenvedolla: heti kolmannella sivulla on Gapminderista lainattu pallokuvio maailman maiden vaurastumisesta ja terveyden lisääntymisestä. Maailma on siis muuttunut huomattavasti paremmaksi paikaksi jne.
Bregmanin kysymys on: mitäs nyt sitten tehdään? Mikä on meidän visiomme? Vuosisatojen ajan utopia on ollut, että köyhyys ja taudit katoaisivat. Nyt kun olemme lähes saavuttaneet tuon tavoitteen, mistä me enää unelmoimme? Mikä on nykyihmisen utopia?
Koska korjattavaa kyllä olisi. Vaikka olemmekin superrikkaita ja terveitä, olemme myös masentuneita ja ahdistuneita. Kaikki ei ole kunnossa, jotain tarttis tehrä.
Bregmanin ratkaisu on perustulo. Ilmaista rahaa kaikille, kuten kirjan nimessäkin sanotaan. GiveDirectly on yksi maailman parhaista hyväntekeväisyysjärjestöistä. Se saa uskomattomia tuloksia aikaan: heidän avunsaajansa pääsevät eroon köyhyydestä, kouluttavat lapsensa, saavat vähemmän mutta terveempiä lapsia jne. GiveDirectlyn konsti on hyvin yksinkertainen: he antavat rahaa maailman köyhimmille ihmisille ilman ehtoja. Fyrkat vain kouraan ja se siitä. Ei mitään lehmiä tai vuohia, vaan käteistä rahaa. Toisin kuin monet epäilevät, eivät köyhät haaskaa rahojaan, vaan lähes poikkeuksetta he käyttävät käteisen järkeviin investointeihin, joiden avulla he nousevat pysyvästi köyhyydestä. Samaa on kokeiltu Lontoon kodittomien ja Liberian huumeidenkäyttäjien keskuudessa, ja hekin käyttivät rahat fiksusti.
Meillä on siis selvä resepti köyhyyden vähentämiseen: annetaan vain ihmisille rahaa. Vanhan sanonnan mukaan "jos annat miehelle kalan, hän syö päivän; jos opetat hänet kalastamaan, hän syö loppuikänsä". Mutta tämä ei havaintojen valossa tunnukaan pitävän paikkaansa. Jos annat miehelle kalan, hän myy sen eteenpäin ja käyttää ansaitsemansa rahat kalakaupan perustamiseen.
Miksi perustuloa sitten vastustetaan niin paljon? Koska kukaan ei luota ihmisiin. Kirjassa lainataan kanadalaisen professorin lausahdusta: "Oikeisto pelkää, että ihmiset lakkaisivat tekemästä töitä ja vasemmisto ei luota siihen, että ihmiset osaisivat itse tehdä omat valintansa." Tämä tiivistää ihmisten epäluulot perustuloa kohtaan sangen nasevasti. Mutta meillä ei ole syytä olettaa, ettei ihmisiin voisi luottaa. Ylempänä jo todettiin, että vasemmistolaisten holhoava huoli on turha: ihmiset tekevät hyviä valintoja, jos heille annetaan ilmaista rahaa. He eivät lopeta työntekoa, vaan päinvastoin hankkivat itselleen järkeviä töitä ja perustavat yrityksiä. Tämä on todettu empiirisesti hyvin moneen kertaan.
Mutta miten tämä voi olla totta? Eivätkö köyhät ihmiset tee typeriä valintoja? Tiedämme, että kaikki huonot asiat korreloivat keskenään: köyhät syövät yksipuolisemmin ja epäterveellisemmin kuin rikkaat; he tupakoivat ja juovat alkoholia enemmän; heidän lapsistaan tehdään lastensuojeluilmoituksia. Eikö tämä viittaa siihen, että jotkut ihmiset ovat köyhiä jonkin moraalisen tai älyllisen puutteellisuutensa takia?
Bregman ei todellakaan usko mihinkään tällaiseen. Hän uskoo, että köyhyys saa ihmiset tekemään typeriä valintoja eikä toisinpäin. Hän vetoaa paljon niukkuuspsykologiaan, jonka mukaan köyhän ihmisen henkiset resurssit kuuluvat niin paljon päivittäisten tarpeiden miettimiseen, ettei energiaa jää pidemmän tähtäimen suunnitteluun. Sellaisessa tilassa tulee tehtyä usein huonoja päätöksiä. Erään tutkimuksen mukaan rahattomuus alentaa ihmisen ÄO-tuloksia jopa 15 pistettä. Jos köyhillä olisi rahaa, vapautuisivat he tästä henkisestä taakastaan ja eläisivät pitkäjänteisempää elämää.
Koska olen vanha perustulon kannattaja, oletin etukäteen pitäväni kirjasta. Sen sijaan huomasin suorastaan vältteleväni kirjan lukemista. Tämä ei tempaissut mukaansa, enkä ole ihan varma miksi.
Osasyy on siinä, että Ilmaista rahaa kaikille tuntuu olevan artikkeli, joka on venytetty kirjaksi. Bregman toistelee samoja asioita vähän liian paljon. Hän myös lähtee useille sivupoluille, jotka eivät oikein liity kirjan teesiin. Kirjassa esimerkiksi kulutetaan sivukaupalla tilaa valittamaan siitä, kuinka surkea mittari BKT on kuvaamaan kansakunnan kehitystä. Tämä on itsessään jo tosi kulunutta, mutta Bregman ei myöskään missään vaiheessa sano, mitä meidän sitten pitäisi käyttää BKT:n sijasta. Hän mainitsee useampia kestävän kehityksen mittareita, mutta lyttää nämäkin. Eli... mitä? Lopetammeko vain mittaamisen? Olisiko se sitten muka parempi ratkaisu?
Toinen ongelma on siinä, etten oikein tiedä, voinko luottaa Bregmanin väitteisiin. Hän nimittäin viittaa muutamissa kohdissa aika epäilyttäviin lähteisiin. Kirja vetoaa mm. Spirit Level -kirjaan, jonka mukaan epätasa-arvo johtaa huonoihin lopputuloksiin, joten pelkkä rikastuminen ei riitä: pitää rikastua tasaisesti. Harmi kyllä Spirit Levelin väitteet on vahvasti kyseenalaistettu, eivätkä sen väitteet tunnu pitävän vettä. Bregman vetoaa useaan otteeseen myös Pikettyyn, mutta hänenkin tutkimustuloksensa ovat saaneet vahvaa kritiikkiä. Näitä esimerkkejä on niin paljon, etten osaa sanoa, kuinka paljon Bregmanin johtopäätöksiin voi luottaa.
Kommentit
Lähetä kommentti