Oresteia (Aiskhylos)

Antiikin tragediat ovat välillä vähän hankalia; ei siksi, että teksti olisi jotenkin vaikeaselkoista, vaan siksi, että henkilöt käyttäytyvät usein aika kummallisesti. Heidän toimintansa ja moraalinsa on välillä hyvin vierasta, lähes käsittämätöntä. Medea päättää tappaa omat lapsensa kostaakseen Iasonille? O-kei. Kaikki haluavat tappaa Ifigeneian, jotta sotajoukko saisi tuulta purjeisiin? Mikä näitä ihmisiä vaivaa?

Sitä vastoin Oresteian hahmot ovat piristävän ymmärrettäviä motiiveiltaan. Klytaimnestra haluaa tappaa Agamemnonin kostoksi Ifigeneian uhraamisesta, ja myös siksi, että Klytaimnestralla on parhaillaan hyvät sutinat menossa Aigheiosteksen kanssa. Tämä on selkeää. Orestes tuntee päättämättömyyttä: hän ei haluaisi jättää isäänsä kostamatta, muttei oikein haluaisi tappaa äitiään. Tähänkin voi samaistua. Pallas Athene haluaa saada vanhojen ja uusien jumalien erilaiset oikeuskäsitykset sovitettua yhteen. Kukapa meistä ei olisi ollut vastaavassa tilanteessa? 

Orestes on kiinnostava sankari: kuten sanoin, hän on aika päättämätön ja melkeinpä muiden vietävissä, oikea antiikin Hamlet. Klytaimnestra on loistava hahmo, hän manipuloi ja juonittelee, mutta on myös tavallaan sympaattinen.

Antiikin Kreikassa näytelmät esitettiin usein trilogioina. Oresteia on ainoa kokonaan säilynyt trilogia. Se koostuu siis kolmesta näytelmästä: Agamemnon, Haudalla uhraajat ja Raivottaret. Agamemnon oli ehkä paras näytelmistä: siinä sattui ja tapahtui. Haudalla uhraajat oli vähän heikompi, mutta ei paha. 

Raivottaret oli puolestaan hyvin erilainen: siinä kun kaksi ekaa näytelmää käsittelivät lähinnä yhden perheen murhanhimoista draamaa, Raivottaret on hyvin yhteiskunnallis-filosofinen teos. Sen keskeinen kysymys kuuluu: oliko Orestes oikeassa vai väärässä murhatessaan äitinsä? 

Raivottaret edustavat vanhaa, verikostoon perustuvaa oikeuskäsitystä, ja heidän kantansa on selvä: äidinmurhaan ei voi olla oikeutusta, siitä pitää joutua maksamaan. Apollon taas edustaa velvollisuuksiin ja kuuliaisuuteen perustuvaa oikeutta: koska Klytaimnestra oli tappanut miehensä, käski Apollon Orestesta tappamaan puolestaan tämän, joten murha oli suorastaan Oresteen velvollisuus. Pallas Athene taas edustaa uutta, monimutkaisempaa oikeutta, joka tähtää ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lisäämiseen. Hänen mielestään tapaus on kaikkea muuta kuin selvä, joten Oresteen syyllisyyttä pohditaan näytelmässä pitkään. Lopulta Athene kuitenkin julistaa Oresteen vapaaksi: koston kierre päättyy tähän.

Kokonaisuudessaan Oresteia oli erinomainen, Antigone-tasoa.