Siirry pääsisältöön

Faktojen maailma (Hans Rosling)

Olen ollut aktiivinen efektiivinen altruismi -liikkeessä jo joitain vuosia. EA:ssa pyritään löytämään kaikkein vaikuttavimmat ja tehokkaimmat hyväntekeväisyyskohteet ja levittämään tietoa siitä, mitkä ovat kaikkein parhaita kohteita lahjoituksille (basically malariaverkot ja matolääkkeet: enemmän tietoa aiheesta löytyy esim. GiveWellin sivuilta.)

Olen käyttänyt sen takia jonkin verran aikaa puhuen hyväntekeväisyydestä ja eri kohteiden paremmuudesta. Aika monet ihmiset ovat syystä tai toisesta skeptisiä, mutta turhauttavin skeptisyyden muoto on uskomus siihen, ettei hyväntekeväisyydestä ole mitään hyötyä, koska maailma on koko ajan menossa kuitenkin huonommaksi. "Olemme käyttäneet vuosikymmeniä yrittäen auttaa kehitysmaita, mutta ne ovat ihan yhtä huonossa jamassa kuin ennenkin, ellei jopa huonommassa."


Ja sitten yritän kärsivällisesti selittää, kuinka väärässä he ovatkaan. Maailma on mennyt lähes kaikilla mittareilla huomattavasti parempaan suuntaan. Ihmiset elävät pitempään, terveempinä ja rikkaampina kuin ennen, sodat ovat vähentyneet, sairauksia on saatu kuriin, nälänhädät ovat lähes loppuneet, melkein kaikki lapset käyvät koulua, jne.


Tässä vaiheessa kuulijani eivät yleensä vain usko minua, vaikka näyttäisin heille tilastoja toisensa perään. Usko maailman huonontumiseen on toisilla hyvin syvässä, eikä sitä hevillä hetkauteta.
Siksi olenkin niin iloinen, että Faktojen maailmasta on tullut bestseller. Rosling selittää kirjassaan erittäin hyvin, kuinka paljon paremmin asiat ovat kuin 50 tai edes 20 vuotta sitten. Vaikka minulle nämä asiat olivat jo tuttuja, sain silti kirjasta paljon uusia oivalluksia.


Suurin näistä oivalluksista oli termin "kehittyvät maat" huonous. Ei maailma jakaudu siististi "kehittyviin maihin" ja "teollisuusmaihin". Osa "kehittyvistä maista" on selvästi rikkaampia kuin muut, osa taas selvästi köyhempiä. Siksi Rosling jakaakin maailman neljään tuloluokkaan:

  •  Taso 1 on äärimmäistä köyhyyttä: keskimääräiset tulot ovat alle 2$ päivässä. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Sierra Leone ja Somalia. Näissa maissa ihmiset näkevät toisinaan nälkää ja elävät muutenkin helvetillisen köyhyyden vallassa. Tämä on se taso, jonka ihmiset yleensä kuvittelevat, kun puhutaan "kehitysmaista". Tällä tasolla elää noin miljardi ihmistä. Paul Collierin mahtava kirja Bottom Billion käsitteli juuri tason 1 maita.
  • Taso 2 on edelleen köyhää, mutta ei enää äärimmäistä surkeutta. Ihmisillä on jo mahdollisuus laittaa pieniä summia säästöön ja ostaa esimerkiksi polkupyörä. Keskitulot ovat jossain kahden ja kahdeksan dollarin väliltä. Kenia ja Intia kuuluvat tähän sarjaan. Suunnilleen 2,5 miljardia ihmistä elää tasolla 2.
  • Taso 3 tarkoittaa 8-32$ päivässä. Tässä ollaan jo ihan kohtuullisen tulotason äärellä: Suomen mittapuilla vielä köyhää, muttei kurjaa. Brasilia, Etelä-Afrikka ja Kiina ovat tason 3 maita, ja tälläkin tasolla elää vajaat kolme miljardia ihmistä.  
  • Taso 4 on rikkaat maat, kuten EU tai Saudi-Arabia. 

Tämä on todella hyödyllinen tapa jaotella maat eri tuloluokkiin, etenkin jos puhutaan kehitysavusta tai hyväntekeväisyydestä. Aion tästä eteenpäin käyttää näitä tasoja jatkuvasti. Ainoa, mikä minua harmittaa, on termistön tylsyys: kunpa Rosling olisi keksinyt joka tasolle jonkin iskevän nimen, niin tämä jaottelu jäisi paremmin ihmisten mieleen ja olisi vielä käyttökelpoisempi.


Faktojen maailma on erittäin viihdyttävästi kirjoitettu ja se on täynnä asiaa. Toivon, että mahdollisimman moni ihminen lukee sen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...