Siirry pääsisältöön

Kuoleman ja elämän kysymys (Maria Katajavuori)

Kuoleman ja elämän kysymys käsittelee alaotsikonsa mukaan niin yksilöiden, lajien kuin yhteiskuntien taipumusta itsetuhoon. Katajavuori vertaa ihmiskehoa leivänpaahtimeen: molemmat hajoavat, vaikka periaatteessa molemmat voisivat olla ikuisesti korjattavissa. 

On olemassa meduusalaji, jonka yksilöt kääntävät vanhenemisensa ympäri. Tietyssä elämänvaiheessa ne palaavat takaisin polyyppimuotoon ja kehittyvät siitä uudestaan meduusoiksi. Meduusamaiset hydrat puolestaan voivat kopioida itseään loputtomasti, joten niitä voi melko huoleti kutsua kuolemattomiksi. Eikä tarvitse rajoittua meduusoihin tai meduusankaltaisiin olentoihin: on olemassa myös kilpikonnalaji, jonka yksilöt eivät vanhene tietyn pisteen jälkeen. Ne jäävät pysyvään keski-ikään, eikä niiden kuoleman todennäköisyys kasva iän lisääntyessä. Jos ne eivät joutuisi onnettomuuden tai sairauden kohteiksi, ne jatkaisivat elämäänsä loputtomiin.

Miksi elävät olennot rappeutuvat ja vanhenevat? Miksei ihmiskunta kykene pysäyttämään ilmastonmuutosta? Nämä kuulostavat toisistaan irrallisilta kysymyksiltä, mutta Katajavuori pyrkii osoittamaan, kuinka molemmissa tapauksissa taustalta löytyy hyvin samanlainen logiikka: tuhon estäminen olisi tehtävissä, mutta se olisi vähän vaikeaa ja aiheuttaisi lyhyellä tähtäimellä haittaa, joten se jää tekemättä. Kaikki ne solunsisäiset ja -ulkoiset mekanismit, jotka ehkäisisivät vanhenemisen ja korjaisivat kaikki vauriot, ovat keholle hankalia. Koska organismit yleensä tuppaavat kuolemaan kuitenkin johonkin, ei evoluutio vaivaudu tekemään tällaisia mekanismeja. Mitä hyötyä lajille on siitä, että sen yksilöt eivät vanhene, jos ne kuitenkin poikkeuksetta päätyvät pedon suuhun 20 vuoden sisällä syntymästään? Jos pysyvän nuoruuden mekanismilla on minkäänlaista metabolista hintaa, niin tällaisissa olosuhteissa luonnonvalinta karsii sen säälimättä pois. 

Kirjan hauskimpia osia ovat luvut, jotka kertovat itsetuhoisista lajeista. Toisin kuin joskus kuvitellaan, ei luonnossa vallitse automaattisesti mikään tasapaino. Katajavuori luettelee vaikka kuinka monta esimerkkiä lajeista, joiden lyhyen tähtäimen eduntavoittelu johtaa väistämättä paikallisiin sukupuuttoihin. Sopulit ovat tunnettu esimerkki, mutta ilmeisesti myös jättikauriit kuolivat, kun uroksien keskinäinen kukkoilukamppailu isoimmista sarvista johti tilanteeseen, jossa parikymmenkiloiset sarvet olivat liian painavat lajin säilymisen kannalta. Jättihirvet tappoivat itsensä yrittäessään olla sexyjä: tämä kuulostaa modernilta Aisopoksen tarinalta.

Kirjassa on paljon hyvää sisältöä, mutta lopulta Katajavuori haukkaa isomman palan kuin pystyy nielemään. Vanhenemisen ja ilmastonmuutoksen vertaaminen on ihan näppärää, mutta Katajavuori ei tunnu osaavan päättää, onko tämä kirja vanhenemisesta vai ilmastonmuutoksesta. Kirjasta puuttuu kunnollinen fokus ja se vähän leviää joka suuntaan.

Lisäksi Katajavuori ei ole kovinkaan hyvä kirjoittaja. Hän turvautuu aikaan liian usein pitkiin jargoniluetteloihin, joiden tarkoitus on varmaan tehdä tekstistä uskottavampaa, mutta se saa kirjoittajan vaikuttavan pikkunäppärältä triviatietoa päntänneeltä viisastelijalta.

Mutten kadu kirjan lukemista; siinä oli kuitenkin tarpeeksi paljon hyvää sisältöä, jotta se oikeutti olemassaolonsa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...