Kuivamustekala

'Mancer-trilogia on urbaania fantasiaa. Sen maailmassa taikuutta on olemassa, mutta taikuutta ei opiskella Harry Potter-tyyliin, vaan se syntyy pakkomielteisestä intohimosta. Jos joku rakastaa vaikka videopelejä yli kaiken, hän voi saada aikaan sen, että maailma hänen ympärillään alkaa toimia videopelien logiikalla. Mutta taikuudella on hintansa: normaalien luonnonlakien rikkominen aiheuttaa taikurille pläjäyksen huonoa onnea. Siksi taikureilla tai heidän läheisillään ei yleisesti ottaen mene kovin hyvin. Päähenkilö Paul Tsabo on byrokratiamantikko: hän uskoo paperitöiden voimaan niin palavasti, että hän voi muokata käytännössä mitä tahansa arkistoja maailmassa tahtonsa mukaan. Tästä on paljon hyötyä, kun pakoilee lakia. Ja lakia täytyy pakoilla, sillä taikuus on vaarallista ja siksi kiellettyä.  Paul rakastaa byrokratiaa, ja kirjoissa on aina toisinaan mahtavia ylistyslauluja byrokratian autuaaksitekevyydelle. Niistä tulee mieleen aiemmin arvioimani Oikeudellinen vast...

I. Haluan ostaa tätä kirjaa tusinoittain ja lahjoittaa jokaiselle tuntemalleni ihmiselle. Haidtin teos selittää, miksi yhteiskuntamme on niin polarisoitunut ja pyrkii lisäämään ymmärrystä eri ideologioiden välille.  Moraalipsykologiassa on usein ajateltu, että moraalin pohjana on haitan aiheuttaminen tai poistaminen: toisten ihmisten (tai eläinten) satuttaminen on väärin/pahaa ja huolenpito taas toisista on oikein/hyvää. Haidt ei kuitenkaan pitänyt tätä tyydyttävänä vastauksena. Hän törmäsi erilaisiin asioihin, joita ihmiset pitivät väärinä, vaikka niissä ei vahingoitettu ketään: esimerkiksi vessanpöntön puhdistaminen Suomen lipulla, onnettomuudessa kuolleen lemmikkikoiran syöminen, sisarusten välinen turvaseksi tai oma suosikkini: "mies ostaa joka viikko kaupasta broilerin. Hän vie sen kotiinsa ja tyydyttää sen avulla itsensä seksuaalisesti. Jälkeenpäin hän paistaa ja syö sen." Pelkkä vahingonteon välttäminen ei siis riitä moraalin pohjaksi. Haidtin mukaan i...

Andersonin klassikkoteos käy läpi nationalismin syntyä ja kehitystä. Kirjan ytimessä on kansallisvaltion kuviteltu olemus: se ei ole luonnollinen yhteisö, vaan se syntyy vain aktiivisen kuvittelun kautta. Kansakunta on yksikkö, jota ei olisi olemassa itsestään - sellainen luodaan. Ja kun se on luotu, sitä täytyy pitää yllä jatkuvan unohtamisen ja muistamisen avulla. Siten opimme koulussa, että 30-vuotisessa sodassa taisteli "suomalaisia" hakkapeliittoja, vaikka mitään "Suomea" ei totisesti ollut 1600-luvulla olemassa. Ja unohdamme, että merkittävä osa nyky-Suomen alueesta oli Venäjän osa jo ennen vuotta 1809, eikä niiden alueiden siirtyminen osaksi suuriruhtinaskuntaa ollut täysin tuskatonta. Anderson puhuu paljon virkamiesten merkityksestä kansakunnan synnylle. Tässä hän käyttää esimerkkinään Etelä-Amerikkaa. Usein unohdetaan, että Amerikkojen kansakunnat syntyivät aikaisemmin kuin Euroopan. Kun Euroopassa oli vielä Itävalta-Unkareita ja Venäjän keisari...

Ja nyt, jotain aivan muuta.  Minun on vähän vaikea keksiä, mistä tämän kirjan referoinnin aloittaisi, joten parempi vain suoraan käydä idean kimppuun: 1968 Apollo 8 lähti matkaan kiertääkseen Kuun, mutta sen sijaan se rysähtikin kristallikehään, joka ympäröi maailmaa. Törmäys aiheutti säröjä taivaaseen. Tämän takia arkkienkeli Urielin kellokoneisto häiriytyi, jolloin enkelit ja demonit lakkasivat olemasta vain symboleja ja palasivat aktiivisiksi toimijoiksi. Lisäksi Jumalan nimet saivat taas voimaa, jolloin niiden lausuminen sai aikaan taikuutta.  Päähenkilö Aaron Smith-Teller on kabbalisti, joka vahingossa löytää erittäin merkittävän Jumalan Nimen, haluaa käyttää sitä taistellakseen Helvettiä vastaan ja selvittääkseen pahuuden ongelman, mutta erinäiset sattumukset tulevat hänen tielleen. Ne eivät ole sattumia, koska mikään ei ikinä ole sattumaa. Ja mainitsinko jo puujalkavitsit valaista? Tässä kirjassa on tosi paljon raamatullisia sanaleikkejä valaista. Tai ehkä ...

Intiasta kuulee yllättävän vähän, vaikka se on niin jättimäinen maa. Tätä puutetta käy korjaamaan Tommi Nieminen, Hesarin toimittaja, joka oli Intiassa kirjeenvaihtajana. Kirjasta huomaa heti, että sen kirjoittaja on toimittaja. Kirjan luvut ovat käytännössä pidennettyjä artikkeleita. Tämä on yleisesti ottaen hyvä asia, koska toimittajat osaavat yleensä kirjoittaa viihdyttävästi. Välillä se kuitenkin johtaa tarpeettomaan kuvailuun tyyliin "tapasin Rajulin joen rannalla aamulla, hänen tummissa hiuksissaan oli hiukan harmaata mutta hänen silmänsä olivat eloisat kuin nuorella pojalla" jne jne. Human interest -juttuja on myös enemmän kuin olisi oikeastaan tarvittu. Mutta toimittajat osaavat kertoa myös sellaisia yksityiskohtia, joiden ansiosta kirjan sisällön muistaa paremmin. Esimerkiksi jossain keskellä viidakkoa on temppeli, jossa työskentelee ja asuu yksi tyyppi. Intian laki sanoo, ettei äänestyspaikalle saa olla matkaa yli kahta kilsaa, joten joka vaalien alla tätä ...

Kaukaisessa tulevaisuudessa avaruutta hallitsee Heksarkia. Heidän valtansa taustalla on Korkea kalenteri: jossain vaiheessa matemaatikot tajusivat, että mikäli ihmiset seuraavat juuri oikeanlaista aika- ja mittajärjestelmää sekä siihen liittyvää sosiaalista rakennetta, niin on mahdollista ottaa käyttöön "eksoottisia efektejä" (=taikuutta). Koska Heksarkia on riippuvainen kalenteristaan, on heidän suurin uhkansa kerettiläiset, jotka seuraavat muita kalentereita ja näin ollen rapauttavat Korkean kalenterin toimintaa. Päähenkilö on sotilaskastiin kuuluva kapteeni, joka yllättäen joutuu yhdessä hullun kenraalin haamun kanssa valtaamaan tärkeää avaruusasemaa takaisin kerettiläisiltä. Tässä hommassa kapteeni saa huomata, että sotilasoperaatiota johtaessa täytyy tehdä todella kipeitä päätöksiä - jotka tuntuvat vielä kipeämmiltä, kun ei ole ihan varma, onko itse varmasti hyvisten puolella. Ja mainitsinko jo hullun haamun pelaavan koko ajan mielipelejä kapteenin kanssa? Sekään...

Himoshoppaajan salaiset unelmat on Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjan ensimmäinen kirja vuodelta 2000. Siitä on tehty elokuva vuonna 2009. Himoshoppaaja-sarja on tällä hetkellä jo kahdeksan kirjan mittainen.  Himoshoppaajan salaiset unelmat kuuluu chick lit -genreen, ja oli ainakin minulle ensiksi mieleen tuleva esimerkki genrestä. Vaikka Bridget Jonesin päiväkirja onkin sinänsä tunnetumpi ja varhaisempi, tuntuu Himoshoppaaja edustavan chick litiä vielä paremmin. En ole lukenut aiemmin chick litiä lainkaan. Olen toki nähnyt Bridget Jones -leffan ja olen kuullut genren konventioista kulttuurisen osmoosin myötä, mutta itse kirjoihin en ole tutustunut. Näinollen tämän minisavotan myötä sukellan ihan uuteen maailmaan. Himoshoppaajan salaisissa unelmissa on noin 350 sivua ja 24 lukua. ---- 1. luku Himoshoppaajan salaiset unelmat alkaa kolmella viestillä luottokorttiyhtiöltä, joissa vaaditaan maksun suorittamista mahdollisimman pian. Seuraavat viisi sivua p...