Siirry pääsisältöön

Unsong (Scott Alexander)

Ja nyt, jotain aivan muuta. 

Minun on vähän vaikea keksiä, mistä tämän kirjan referoinnin aloittaisi, joten parempi vain suoraan käydä idean kimppuun: 1968 Apollo 8 lähti matkaan kiertääkseen Kuun, mutta sen sijaan se rysähtikin kristallikehään, joka ympäröi maailmaa. Törmäys aiheutti säröjä taivaaseen. Tämän takia arkkienkeli Urielin kellokoneisto häiriytyi, jolloin enkelit ja demonit lakkasivat olemasta vain symboleja ja palasivat aktiivisiksi toimijoiksi. Lisäksi Jumalan nimet saivat taas voimaa, jolloin niiden lausuminen sai aikaan taikuutta. 

Päähenkilö Aaron Smith-Teller on kabbalisti, joka vahingossa löytää erittäin merkittävän Jumalan Nimen, haluaa käyttää sitä taistellakseen Helvettiä vastaan ja selvittääkseen pahuuden ongelman, mutta erinäiset sattumukset tulevat hänen tielleen. Ne eivät ole sattumia, koska mikään ei ikinä ole sattumaa. Ja mainitsinko jo puujalkavitsit valaista? Tässä kirjassa on tosi paljon raamatullisia sanaleikkejä valaista.

Tai ehkä olisi pitänyt aloittaa genrestä, mutta en oikein tiedä, mikä tämän kirjan genre on. Koomista kabbalistista urbaania fantasiaa? Teodikea-seikkailu? Pratchettin henkinen kirja, jos Pratchett olisi Tolkienin sijasta lukenut Talmudia?

Tätä kirjaa on vaikea suositella, mutta se ei johdu siitä, ettei tämä olisi hyvä. Tämä oli hyvä, ja hauska, ja kiinnostava. Mutta Unsongista nauttiminen vaatii TODELLA nörttiä luonnetta, enkä tarkoita edes samaa kuin aiemmin puhuessani Greg Eganista. Tämä vaatii filosofis-teologista nörttiyttä tavallisen nörttiyden päälle.

Otetaan testi. Tässä yksi lainaus kirjasta:

"Ana was wearing a blue t-shirt saying “I WENT TO THEODICY CON 2014 AND ALL I GOT WAS THIS CRAPPY TSHIRT, AND I DON’T UNDERSTAND WHY A JUST GOD WOULD ALLOW THIS TO HAPPEN.”"

Jos ylläoleva vitsi vaikutti sinusta urpolta tai et tajunnut koko vitsiä, niin tämä kirja ei ehkä ole sinua varten. Jos se taas sai sinut vähintään hymähtämään, niin erittäin vahva suositus: lue jo tänään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version