Siirry pääsisältöön

Ninefox Gambit (Yoon Ha Lee)

Kaukaisessa tulevaisuudessa avaruutta hallitsee Heksarkia. Heidän valtansa taustalla on Korkea kalenteri: jossain vaiheessa matemaatikot tajusivat, että mikäli ihmiset seuraavat juuri oikeanlaista aika- ja mittajärjestelmää sekä siihen liittyvää sosiaalista rakennetta, niin on mahdollista ottaa käyttöön "eksoottisia efektejä" (=taikuutta). Koska Heksarkia on riippuvainen kalenteristaan, on heidän suurin uhkansa kerettiläiset, jotka seuraavat muita kalentereita ja näin ollen rapauttavat Korkean kalenterin toimintaa.

Päähenkilö on sotilaskastiin kuuluva kapteeni, joka yllättäen joutuu yhdessä hullun kenraalin haamun kanssa valtaamaan tärkeää avaruusasemaa takaisin kerettiläisiltä. Tässä hommassa kapteeni saa huomata, että sotilasoperaatiota johtaessa täytyy tehdä todella kipeitä päätöksiä - jotka tuntuvat vielä kipeämmiltä, kun ei ole ihan varma, onko itse varmasti hyvisten puolella. Ja mainitsinko jo hullun haamun pelaavan koko ajan mielipelejä kapteenin kanssa? Sekään ei varsinaisesti helpota asioita.

Yhdistelmä militaari-scifiä ja synkeää fantasiaa, siis. Teoksesta huokuu läpi kaksi vahvaa vaikuttajaa.

Ensinnäkin NG tuo mieleen tunnelmaltaan ja maailmaltaan tosi paljon Ann Leckien Ancillary-sarjan. Tämä ei ole moite: Ancillary Justice oli huippuhyvä, ja suosittelen sitä kaikille SF-faneille. Lue se ennen tätä, jos et ole vielä lukenut.

Toiseksi syön hattuni, ellei Yoon Ha Leellä ole aika kasa Space Marine-ukkoja kotona, sillä tästä tulee hyvin vahvat Warhammer 40000 -vibat. Jälleen: ei moite, sillä W40K:ssa on loistava estetiikka.

Yhdistelmä toimii mukavasti ja kalenterinen taikuus on hauska ja omaperäinen idea. En olisi ollut yllättynyt, vaikka Ninefox Gambit olisi voittanut Hugon tänä vuonna. Tämä ei kuitenkaan ole sellainen kirja, jota hehkuttaisin spontaanisti. Se oli hyvä, mutta ei huippu. Nelisen tähteä.

Ninefox Gambit on tietty trilogian (tms) ykkösosa, koska ei SF/F-kirjoja tehdä ikinä yksittäin. Mutta NG on oikeaoppinen ykkösosa: se lopettaa oman tarinansa nätisti, vaikka isompi kehystarina jää vielä auki.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version