Hugo on scifi- ja fantasiakirjallisuuden fanien jakama palkinto parhaille teoksille. Siitä pääsee äänestämään, jos osallistuu Worldconiin, maailman suurimpaan SF/F-tapahtumaan. Viime vuonna Worldcon oli Helsingissä, joten olin kerrankin Hugo-äänestäjä.
Kun viime vuonna luin ehdokasnovelleja, tunsin pääseväni paremmin kartalle siitä, mitä SF/F-kentällä tapahtuu täällä hetkellä. Siksi päätin, että luen tänäkin vuonna kaikki ehdokasnovellit ja pienoisromaanit. Luin myös kaksi ehdokkaana olevaa romaania, joten laitetaan nekin samaan arvioon.
Yleisarvosana on heikompi kuin olisin toivonut. Todella moni ehdokas oli ihan hauska, mutta sisällöltään lopulta hyvin kevyt. Pidän enemmän scifistä, joka laittaa ajattelemaan, mutta nyt moni ehdokas oli pelkkää viihdettä.
Fanficin vaikutus näkyy tänä vuonna tosi vahvasti, hyvin monesta novellista löytyy ficcimäisiä piirteitä enemmän kuin olisi tarvinnut.
Transsukupuolisten hahmojen määrä oli häkellyttävän suuri. Lähes jokaisessa pienoisromaanissa jo monissa novelleissa oli transhahmo. Ei mitään, ihan hyvä sinänsä, että transihmisiä alkaa esiintyä tarinoissa, mutta se oli välillä aika päälleliimatun tuntuista. Nyt on selvästi jonkinlainen siirtymäkausi, jonka aikana kaikkien tiedostavien kirjailijoiden pitää laittaa transihminen mukaan tarinaansa. Vai onko taas blokkiäänestyksestä kyse; onko asialla joku "anti-Puppies"-porukka, joka on äänestänyt jokaista transhahmoa sisältävää teosta ehdolle?
LYHYET NOVELLIT
Caroline M. Yoachim: Carnival Nine (http://www.beneath-ceaseless-skies.com/stories/carnival-nine/)
Kellopelityypit elävät elämäänsä Kaappikaupungissa. Karnivaalijunan saapuminen on aina tapaus, jos vain jousessa riittää kierroksia käydä katsomassa esityksiä. Tämä oli allegoria vammaisuudesta, ja ihan toimiva sellainen, mutta lopulta tarina ei liikuttanut niin paljon kuin sen olisi varmaan ollut tarkoitus.
Fran Wilde: Clearly Lettered in a Mostly Steady Hand (https://uncannymagazine.com/article/clearly-lettered-mostly-steady-hand/)
Selvästi monet pitävät Wilden teksteistä, kun taas häneltä on novelli Hugo-ehdokkaana, tällä kertaa friikkisirkuksesta kertova. Mutta Wilden tyyli ei vetoa minuun lainkaan. Hän yrittää niin kovasti olla taiteellinen, mutta vaikuttaa aina teennäiseltä ja tekotaiteelliselta. Blaah.
Vina Jie-Min Prasad: Fandom for Robots (https://uncannymagazine.com/article/fandom-for-robots/)
Tämä oli aika höpsö juttu 50-luvun scifileffojen tyylisestä robotista, joka ryhtyy kirjoittamaan fanficciä animesarjasta. En osaa ihan sanoa, onko tämä huumoria, pastissia vai mitä, mutta aika pöhköä joka tapauksessa.
Linda Nagata: The Martian Obelisk (https://www.tor.com/2017/07/19/the-martian-obelisk/)
Maapallolta alkaa olla toivo lopussa; kaiken maailman katastrofit seuraavat toisiaan ja ihmiskunta on aika pitkälle luovuttanut. Arkkitehti ja hänen mesenaattinsa rakentavat monumenttia Marsiin, joka jäisi jäljelle vielä ihmiskunnan tuhouduttua. Rakennusprojekti kuitenkin keskeytyy, kun tuhoutuneen Mars-siirtokunnan ajokki lähestyy rakennustyömaata. Onko joku sittenkin jäänyt eloon siirtokunnasta, vai onko kyseessä vain projektin vastustajien juoni? Novelli on selvästi saanut inspiraationsa Yksin Marsissa -kirjasta; ei paha.
Ursula Vernon: Sun, Moon, Dust (https://uncannymagazine.com/article/sun-moon-dust/)
Vernon jatkaa Pratcett-henkisten fantasianovellien kirjoitusta. Maanviljelijä perii isoäitinsä taikamiekan, muttei oikein tiedä, mitä tekisi sillä. Pratchettia enemmän tästä tuli itse asiassa mieleen Lawrence Watt-Ewansin Misenchanted Sword, jossa oli vähän vastaava juoni. Oikein hyvä.
Rebecca Roanhorse: Welcome to your Authentic Indian Experience™ (https://www.apex-magazine.com/welcome-to-your-authentic-indian-experience/)
Tulevaisuudessa intiaanit myyvät Total Recall -tyylisiä kokemuksia intiaanina olemisesta valkoisille. Hyvin ajankohtainen novelli, joka ottaa kulttuurisen omimisen käsitteen (vaikkei siitä puhuta itse tekstissä mitään) ja vie sen loogiseen päätepisteeseensä. Tarina oli aika ennalta-arvattava, mutta tämä voi hyvinkin voittaa (identiteetti)poliittisista syistä.
PITKÄT NOVELLIT
Aliette de Bodard: Children of Thorns, Children of Water (https://uncannymagazine.com/article/children-thorns-children-water/)
Olen lukenut de Bodardilta aiemmin vain yhden kirjan, enkä ollut vaikuttunut. Tämä oli kuitenkin huomattavasti parempi tarina, de Bodard on kehittynyt kirjoittajana selvästi. Novellissa kaksi lohikäärmettä yrittävät soluttautua vakoojiksi langenneiden enkeleiden taloon maagisen sodan runtelemassa Pariisissa. Tarina ei selittele liikaa taustoja, worldbuilding jää syvälle taustalle, mikä on loistavaa.
Yoon Ha Lee: Extracurricular Activities (https://www.tor.com/2017/02/15/extracurricular-activities/)
Ninefox Gambitin maailmaan sijoittuva tarina ajasta, jolloin Shuos Jedao ei vielä ollut hullu haamu vaan lihaa ja verta oleva erityisjoukkojen sotilas. Jedaon tehtävänä tarinassa on pelastaa vangiksi jäänyt vakooja ja tämän miehistö. Ninefox Gambitin tunnelma oli ahdistava ja synkkä, mutta tämä novelli oli veijaritarinamainen, kuin Roger Mooren tähdittämä 007-tarina. Se oli hämmentävää.
Suzanne Palmer: The Secret Life of Bots (http://clarkesworldmagazine.com/palmer_09_17/)
Sympaattinen novelli botista, joka saa käskyn metsästää tuhoeläintä rappeutuvan avaruusaluksen sisuksista. Avaruusaluksella on selvästi tärkeä ja epätoivoinen tehtävä, mutta alus ei siitä pahemmin puhu botille. Tämä oli viihdyttävä ja mukava, vaikka ei varsinaisesti syvällinen tarina.
Vina Jie-Min Prasad: A Series of Steaks (http://clarkesworldmagazine.com/prasad_01_17/)
Liha on tulevaisuuden Kiinassa ylellisyystuote, joten 3D-printatulle feikkilihalle on kysyntää - erityisesti, jos se on niin hyvälaatuista, että sitä voi väittää asiakkaille oikeaksi. Bootleg-lihaprinttaaja saa uudelta asiakkaalta tilauksen ja uhkauksen: hänen pitää tulostaa 200 T-luupihviä, tai hänelle käy huonosti. Tämä oli ihan OK, mutta vähän liian fanfic-tyylinen minun makuuni.
K.M. Szpara: Small Changes Over Long Periods of Time (https://uncannymagazine.com/article/small-changes-long-periods-time/)
Sookie Stackhouse -henkinen novelli maailmasta, jossa vampyyrit ovat tulleet kaapista. Päähenkilö on transmies, joka joutuu vampyyrin puraisemaksi ja joutuu kohtaamaan uuden transition. Itse asiassa olen hyvin varma, että tämä novelli on alkanut True Blood -fanficcinä, koska voi pojat tämä on puhdasta Arcive of Our Own -kamaa, aina seksikohtauksia ja identiteettipohdintoja myöten.
Sarah Pinsker: Wind Will Rove (http://www.asimovs.com/assets/1/6/WindWillRove_Pinsker.pdf [PDF])
Viulunsoittaja käy läpi sitä, mikä lopulta on tärkeää ja miksi. Tämä oli sukupolvialustarina, mikä on aina hyvä. Lisäbonuksena se käsitteli historiaa ja historian jatkuvaa uudelleentulkintaa. Mutta toisaalta se oli vähän turhan sentimentaalinen minun makuuni.
PIENOISROMAANIT
Martha Wells: All Systems Red
"Murhabotiksi" itseään kutsuva turvallisuuskyborgi viettää aikaansa katsellen tv-sarjoja samalla kun sen pitäisi huolehtia planeetantutkijoiden tutkimusretken onnistumisesta. Sillä on ohjelmisto, jonka pitäisi pakottaa sen tottelemaan käskyjä huolellisesti, mutta se hakkeroi ohjelmiston hiljaiseksi jo ajat sitten. Piakkoin Murhabotti joutuu kuitenkin terästäytymään, kun tutkimusretkikunta on todellusen vaaran alaisena.
Ann Leckien vaikutus näkyy: tämä on selvästi saanut inspiraationsa Ancillary Justicesta, ja hyvä niin. AJ uudisti genreä sellaiseen suuntaan, josta minä pidän: tarinoiden perusideat muistuttavat scifin kulta-ajan seikkailuja (avaruusimperiumeja, planeetantutkimusjoukkoja jne), mutta nykyajan sensibiliteeteillä, keskittyen seikkailuiden sijaan päähenkilöiden kokemuksiin ja ulkopuolisuuden tunteisiin.
Tämä oli ihan viihdyttävä, vaikkei varsinaisesti mitenkään ihmeellinen.
Sarah Gailey: River of Teeth
Vaihtoehtohistoria-länkkäri, jossa Yhdysvaltoihin tuotiin 1800-luvulla virtahepoja lihakarjaksi, ja osa niistä villintyi. Nyt sekalaisen cowboy-joukon pitäisi puhdistaa Mississippi noista villeistä virtahevoista. Tämä kuulosti tarinalta, joka ei voi olla huono.
Valitettavasti se voi, ja oli.
Kirjoituksen taso oli keskenkasvuista. Joudun taas käyttämään ilmaisua "kuin huonoa fanficia". Hahmot olivat kaikki niin cooleja badasseja, että ne vaikuttivat 15-vuotiaan keksimiltä. Yksi hahmoista oli jopa nonbinaarinen, ja kaikki hahmot kutsuivat häntä automaattisesti sukupuolineutraalilla pronominilla "they". Tämä olisi epärealistista nykyaikaankin sijoittuvassa romaanissa, mutta aivan naurettavan/järkyttävän anakronistista 1890-luvulle sijoittuvassa tarinassa.
Kaiken lisäksi tarina ei tuntunut ikinä alkavan eikä juonessa ollut ihan hirveästi järkeä. Blaah.
Sarah Pinsker: And Then There Were (N-One)
Sarah Pinsker-niminen quantologisti tekee läpimurron ja löytää keinon avata ovi toisiin vaihtoehtoisiin maapalloihin. Hän käyttää tätä kutsuakseen satoja versioita itsestään SarahConiin, jossa he voivat verrata, miten heidän elämäänsä olisivat voineet mennä. Kaikki sujuu rattoisasti kunnes yksi Sarah löytyy kuolleena. Päähenkilö-Sarah lähtee tutkimaan, oliko kyseessä murha - ja miksi ihmeessä joku haluaisi murhata toisen version itsestään.
Tämä oli ihan ok, joskaan ei sen enempää. Kaikki varmaan ovat miettineet, miten oma elämä olisi muuttunut, jos olisi tehnyt vähän eri päätöksiä. Itsensä eri versioiden tapaaminen olisi kiehtovaa. Salapoliisitarina ei kuitenkaan ole kovinkaan ihmeellinen ja juoni on aika ennalta-arvattava.
Nnedi Okorafor: Binti: Home
Luin Bintin pari vuotta sitten, tämä on sen jatko-osa. Bintissä namibialaistaustainen tyttö käyttää Himba-kansan perinteistä okraväriä ihollaan ja hiuksissaan, ja se onkin taikakonsti, jonka avulla hän ratkaisee ihmiskunnan ja alienien välisen sodan. Hohhoijaa: on aina rasittavaa, kun scifitarinoissa on selittämättömiä yliluonnollisia elementtejä. Selkeän identiteettipoliittinen sävy ei myöskään ainakaan parantanut tarinaa: afrikkalaiset perinnetavat pystyvät siihen mihin valkoisen miehen teknologia ei kykene. Kuten sanoin: hohhoijaa.
Homessa nämä samat elementit ovat mukana, mutta paljon vaimeampina. Okanofor on nyt löytänyt paremman tasapainon: tarina on ylpeästi afrikkalainen, muttei mene yltiöinnokkaaksi identiteettipöhinäksi.
Tarinassa Binti palaa käymään kotona toisella planeetalla vietetyn yliopistovuoden jälkeen. Hän haluaa taas tuntea tutun ympäristön ja yhteisön lähellään rankan vuoden jälkeen, mutta kotiinpaluu ei olekaan niin auvoisa. Yksilön haaveet törmäävät yhteisön ja perinteiden odotuksiin, ja Binti joutuu ristiriitaisten tunteiden kurimukseen. Asiaa ei helpota se, että matkallaan hän on muuttunut osittain ei-ihmiseksi: hiusten tilalla hänellä on lonkeroita. Hän on monella tavalla ulkopuolinen, eikä se ole tiiviissä yhteisössä kasvaneelle lainkaan helppoa.
Harmi kyllä tarina loppuu täysin kesken: tämä ei ole itsenäinen osa, vaan ainoastaan puolikas tarinaa.
Tässäkin tarinassa on transsukupuolinen hahmo mukana. Kyseessä on sivuhenkilö, joka on mukana vain muutaman sivun ajan.
Nyt ollaan menty aika syvälle tokenismin puolelle.
JY Yang: The Black Tides of Heaven
Fantasia-Aasiassa tapahtuva tarina, jossa itsevaltiaan nuoret kaksoset kasvavat munkkiluostarissa, oppivat taikuutta ja pohtivat omaa kohtaloaan. Fantasia-Aasiassa taikuus on jokapäiväistä, käytössä on maagista teknologiaa, mutta kaikki eivät osaa käyttää taikaa. Siksi taikurit hallitsevat yhteiskuntaa.
Ihan ok worldbuilding, sukupuoli on tässäkin isossa roolissa: lapsilla ei ole sukupuolta, vaan he päättävät sen kasvaessaan isommiksi. Tarina eteni nykäyksittäin, minkä takia tarinasta jäi puuttumaan kunnollinen draaman kaari. Kirja tuntuu liian lyhyeltä sille tarinalle, jota se pyrki kertomaan.
Seanan McGuire: Down Among the Sticks and Bones
Viime vuonna ehdokkaana olleen Every Heart a Doorwayn itsenäinen jatko-osa. Jacqueline ja Jillian ovat kaksostytöt, joiden vanhemmat ovat kasvattaneet toista prinsessaksi ja toista poikatytöksi. Kun he päätyvät oudon oven taakse toiseen maailmaan , he alkavat seurata omia toiveitaan vanhempiensa haaveitten sijaan. Harmi kyllä tämä maailma on täynnä vampyyreja, ihmissusia ja hulluja tiedemiehiä.
EHAD voitti viime vuonna ansaitusti Hugon, eikä DATSAB jää sitä heikommaksi. Oikein hyvää lanu-spefiä.
ROMAANIT
Näistä luin vain kaksi:
Ann Leckie: Provenance
Rakastin Leckien Ancillary-sarjaa, joten olin innoissani, kun häneltä tuli saman maailman eri osaan sijoittuva kirja. Valitettavasti Provenance ei täyttänyt odotuksiani. Ei se ollut huono, muttei kovin hyväkään.
Kirjan parhaita puolia oli päähenkilö Ingray. Hän oli monipuolinen hahmo: toisaalta hyvin nokkela, toisaalta hän teki useita kertoja aikamoisia virheitä. Hän oli epävarma ja louseita kertoja oli purskahtamassa itkuun, mutta toisaalta hän osoitti myös päättäväisuuttä ja rohkeutta. Ei varsinainen sankaritar, vaan hyvin inhimillinen hahmo, joka kuitenkin tilanteen vaatiessa osaa toimia oikein.
Valitettavasti muut hahmot olivat paljon ohuempia, jotkut lähes karikatyyreja. Erityisesti Ingrayn äiti ja veli olivat naurettavan yksiulotteisia, mutta eivät ne valitettavasti olleet ainoita.
Yoon Ha Lee: Raven Stratagem
Ninefox Gambit -kirjan jatko-osa, tarina jatkuu aika samasta kuin mihin NG jäi. Edelleen ollaan siis Warhammer 40K-henkisessä etäisessä tulevaisuudessa, jossa avaruustaistelu-scifiä on ryyditetty "eksoottisilla efekteillä" eli käytännössä taikuudella.
Tällä kertaa tarinassa on aika monta näkökulmahahmoa, mikä tekee kirjasta vähän hyppelehtivän, etenkin kun kaikki näkökulmahahmot eivät ole superkiinnostavia. Verrattuna Ninefox Gambitiin tämä oli pettymys. Loppu tuli varsin yllättäen eikä ihan tyydyttävästi.
Kirja ylipäänsä jäi vähän haahuilevaksi ja siinä oli jonkin verran aistittavissa "keskimmäisen kirjan syndroomaa": trilogioiden toisen osan taipumusta jäädä sillaksi ensimmäisen ja viimeisen osan välille, ilman että kirja varsinaisesti kantaa omilla ansioillaan. Ei tämä huono ollut, mutta odotukset olivat korkeammalla.
Kommentit
Lähetä kommentti