Siirry pääsisältöön

Hugo-ehdokkaana olevat novellit ja pienoisromaanit 2017

Scifi- ja fantasiakirjallisuudelle (SF&F) jaetaan kaksi merkittävää palkintoa: Toinen on Nebulat, joista päättää USA:n SF&F-kirjailijoiden liitto. Toinen on Hugot, joista päättää fanit, tarkasti ottaen maailman isompaan SF&F-tapahtumaan Worldconiin osallistujat.
Tänä vuonna Worldcon on Helsingissä, minä olen osallistumassa, joten saan äänestää Hugoista. Romaaneja en ehtinyt lukea ennen äänestysajan loppumista, mutta alla painava sanani novelleista ja pienoisromaaneista:

LYHYET NOVELLIT

  • “The City Born Great” (N. K. Jemisin): Aika hyvä, vaikka se nojasi konseptiin, jonka olen nähnyt useasti ennenkin: kaupungit ovat eläviä olentoja. Tämän novellin twisti oli siinä, että kaupungit tarvitsevat jonkun ihmisen "kätilöksi" syntyäkseen kunnolla. Päähenkilö on koditon ghettonuori, joka saa toimia New Yorkin kätilönä.

  • “A Fist of Permutations in Lightning and Wildflowers” (Alyssa Wong): Päähenkilö yrittää muuttaa menneisyyttä, jotta hän tai hänen siskonsa ei kuolisi. Tämä olisi voinut olla oikein hyvä, jos se olisi ollut enemmän Jerry Cornelius -tyylinen sekoilu. Nyt se yritti olla liian Korkeakulttuurista Taidetta, mihin sen siivet eivät oikein kantaneet. Mutta ihan ok.

  • “Our Talons Can Crush Galaxies” (Brooke Bolander): Sarjamurhaaja käy käsiksi naiseen, joka onkin jumalhahmo/myyttinen olento, joten sarjamurhaajan sarjat on sitten murhattu. Tämä yritti olla novelli ja mediakritiikki viidessä sivussa, mutta ei se oikein toiminut. Protip: älä yritä käyttää bullet pointteja novellissa, jos haluat lukijasi arvostavan sinua kirjailijana.

  • “Seasons of Glass and Iron” (Amal El-Mohtar): Olen aina tykännyt Grimmin saduista, ja aina joskus olen miettinyt niitä tarinoita, joissa esim. siskon pitää olla puhumatta tai nauramatta kuusi vuotta jotta hänen veljensä muuttuvat takaisin ihmisiksi: millaista hänen elämänsä oli niiden kuuden vuoden aikana? El-Mohtar on selkeästi lukenut samanlaisia satuja kuin minä ja pohtinut samoja juttuja, ja päättänyt kirjoittaa aiheesta novellin. Erinomaista kamaa. En olisi ikinä lukenut tätä ilman Hugoja, mutta tämä sai ääneni.

  • “That Game We Played During the War” (Carrie Vaughn): Sotilassairaalan hoitaja ja hänen telepaattinen entinen sotavankinsa kohtaavat sodan jälkeen. Tämä oli sympaattinen tarina, joka vaikutti olevan ihan toisesta ajasta: joku Joe Haldeman olisi voinut kirjoittaa tämän.

  • “An Unimaginable Light” (John C. Wright): Robotti ja robopsykologi juttelevat ihmisyydestä ja robottien orjuuttamisen etiikasta. Tämä oli niin huono. Ihmettelin jo, mitä tällainen kräppi tekee Hugoissa, mutta selvisi: on olemassa protestiporukka Sad Puppies, jotka trollaavat Hugoja äänestämällä yhdessä kaikkea roskaa ehdolle, ja tämä oli niiden operaatioita. Kiitti.


PITKÄT NOVELLIT

  • "Alien Stripper Boned From Behind By The T-Rex" (Stix Hiscock): Joo, tämän jätin suosiolla väliin: tämä on aika ilmiselvästi taas näitä Sad Puppies -trolleja tai vastaavaa.

  • “The Art of Space Travel” (Nina Allan): Hotellin esimies saa kuulla äidiltään, että hänen isänsä oli Mars-astronautti. En ole ihan varma, onko tämä oikeastaan scifiä, mutta ihan hyvin kirjoitettu novelli joka tapauksessa. Arkinen, mutta toimiva.

  • “The Jewel and Her Lapidary” (Fran Wilde): Tätä en jaksanut viittä sivua pidemmälle. Kai siinä oli joku fantasiatarina, johon liittyi taikajalokivien suojelema kuningaskunta, mutta se oli niin tylsä, etten jaksanut lukea pidemmälle.

  • “The Tomato Thief” (Ursula Vernon): Aavikon laidalla asuvalta eukolta katoaa tomaatteja, mutta varas ei olekaan ihan tavanomainen. Pienimuotoinen oudon villin lännen seikkailu, jossa fantasiaelementit on kuvattu arkisella tavalla. Tämä oli hyvä, vaikkakin vähän liikaa Terry Pratchettin (varsinkin noitatarinoiden) inspiraatio tunkee läpi. Joka tapauksessa tämä sai minun ääneni.

  • “Touring with the Alien” (Carolyn Ives Gilman): Bussikuski saa poikkeuksellisen kyytiläisen: mystisen alienin ja tämän tulkin. Alienit olivat vain ilmestyneet eräänä päivänä ja olleet aika hiljaa; nyt bussikuski pääsi lähemmäksi alienia kuin melkein kukaan aiemmin. Ihan hyvä, vaikka tässäkin vaikutteet näkyivät: tällä kertaa Peter Wattsia on selvästi luettu.

  • “You’ll Surely Drown Here If You Stay” (Alyssa Wong): Taas on niin taiteellista että. En edes muista, mistä tämä kertoi.


PIENOISROMAANIT


  • The Ballad of Black Tom (Victor LaValle): 20-luvulle sijoittuva Lovecraft-tyylinen juttu. Päähenkilö on harlemilainen nuori kundi, joka esittää toisinaan jazzkollia ja toisinaan kauppaa salatietoa. Hyvää ajankuvaa, toimi kauhutarinana: ei huono.

  • The Dream-Quest of Vellitt Boe (Kij Johnson): Jätin kesken. Jonkinlainen Pratchettilta ja Gaimanilta vaikutteita saanut fantasiatarina, mutta se oli niin tylsä, etten jaksanut lukea. Joo, Johnson, olet varmaan käyttänyt paljon aikaa worldbuildingiin, mutta ei tarvitse mainita nimeltä kaikkia katuja, joiden läpi päähenkilö kulkee, mikäli mikä ei ole mitään tekemistä juonen kanssa.

  • Every Heart a Doorway (Seanan McGuire): Millaista Liisan elämä oli sen jälkeen, kun hän lähti Ihmemaasta? Tämä on pitkälti juonena tässä tarinassa. Se kertoo "hoitokodista", joka ottaa vastaan lapsia, joita heidän vanhempansa pitävät psykoottisina, koska he väittävät olleensa toisessa maailmassa. Hoitokodin johtaja kuitenkin tietää totuuden,sillä hän on itse "Liisa" vanhana, ja hän yrittää auttaa näitä toisissa maailmoissa vierailleita onnettomia nuoria sopeutumaan elämään seikkailuidensa jälkeen. Oikein hyvä, vaikka en ehkä ole ihan 100% kohderyhmää; tämä oli selkeästi YA eli "nuorille aikuisille" suunnattu pienoisromaani. Tämä sai minun ääneni.

  • Penric and the Shaman (Lois McMaster Bujold): Tämä on aika perusfantasiaa, josta en hirveästi välitä. Vielä pahempaa, tämä on osa kirjasarjaa josta en ole lukenut yhtään aikaisempaa osaa. Ennuste ei siis ollut hyvä, mutta McMaster Bujold on vanha mestari, ja sen huomaa. Itsenäisten jatko-kirjoittaminen on tosi vaikeaa, mutta LMB hallitsee tämän taidon - minua ei haitannut yhtään, vaikken ollut lukenut aiempia osia. Tarinassa etsitään kadonnutta shamaania, jota epäillään murhasta. Olen lukenut LMBltä vain yhden kirjan ennen (Shards of Honour), mutta tässä oli tosi paljon samaa henkeä: periaatteessa vihamielisten tahojen kohtaaminen sujuukin eri tavalla kuin voisi olettaa, kukaan henkilöistä ei ole varsinaisesti paha, vaikka he tuntuvan haluavan eri asioita jne. Joko McMaster Bujold kirjoittaa aina melko samanlaisia kirjoja tai sitten olen onnistunut lukemaan juuri ne kirjat, jotka muistuttavat toisiaan tunnelmaltaan.

  • A Taste of Honey (Kai Ashante Wilson): Fantasiatarina scifimausteilla; ei varsinaisesti suosikkiyhdistelmäni, mutta menettelee. Pseudo-egyptiläinen aateliskundi tapaa pseudo-roomalaissotilaan ja aloittaa kuuman suhteen tämän kanssa. Mutta solttu on lähdössä takaisin pseudo-Roomaan viikon päästä: uskaltaako aatelinen jättää perheensä ja lähteä hottiksensa kanssa maailmalle vai jääkö hän täyttämään velvollisuutensa perheelleen ja menee naimisiin kuninkaan tyttären kanssa? Plus mukana myös jumalat, jotka ovat jonkinlaisia scifi-teknologialla ja psionisillä kyvyillä varustettuja alieneita/esi-isiä. Tämä sijoittui ilmeisimmin samaan maailmaan kuin joku toinen Ashante Wilsonin pienoisromaani, ja maailmaa onkin selvästi rakennettu huolella. Ei huono, muttei mitenkään ihmeellinen.

  • This Census-Taker (China Miéville): Tarina pojasta, jonka isä tappoi hänen äitinsä. Tai toisaalta tarina siitä, kuinka muisti on epäluotettava ja ihmiset haluavat luoda kokemuksistaan yhtenäisen tarinan. Päähenkilö on selvästi HYVIN epäluotettava kertoja, ja tarina muutaman kerran viittaa kertojan kirjoittavan muistojaan kirjaksi, joka perustuu osin hänen edeltäjänsä muistiinpanoihin. Ihan ok, muttei sen enempää. Kolmen tähden kirja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo