Siirry pääsisältöön

Curse of Chalion & Paladin of Souls (Lois McMaster Bujold)





Vorkosigan-saagastaan tunnettu Lois McMaster Bujold on kirjoittanut myös fantasiasarjan "World of the Five Gods". Luin sen kaksi ensimmäistä osaa (Curse of Chalion ja Paladin of Souls).

Ensimmäisten sivujen perusteella kirjasarja ei vaikuttanut lupaavalta. Fantasiaromaaneilla on pahana tapana kuluttaa sivukaupalla tekstiä maisemien kuvailun, ja Curse of Chalion jatkoi tätä jo Tolkienista alkanutta traditiota. Mutta onneksi kirja parani nopeasti hitaan alun jälkeen, ja se osoittautui lopulta todella hyväksi.

Fantasiassa taikuus on tärkeässä roolissa. Fantasiakirjat jaetaankin "korkeaan" tai "matalaan" fantasiaan sen perusteella, onko taikuus jokapäiväinen vaiko harvinainen osa maailmaa. Olen itse matalan fantasian ystäviä, ja World of Five Gods on selvästi tällä puolella.

Taikuus  on myös hyvin erilaista eri maailmoissa. Osa fantasiakirjoista suhtautuu taikuuteen kuin se olisi tiedettä: sitä opiskellaan yliopistossa ja se noudattaa tarkkoja sääntöjä. Toisissa kirjoissa taikuus on ennemminkin taidetta: siitä voi opiskella, mutta siinä on vähemmän kyse tarkoista säännöistä kuin tunteesta. World of the Five Gods edustaa kolmatta ja harvinaisinta lajia: taikuus on jumalien ja/tai demonien alaa. Ihmiset voivat vain pyytää niitä toimimaan puolestaan, mutta lopulta taikuus ei ole ihmisten hallittavissa. Tämä on - jälleen - suosikkini näistä vaihtoehdoista.

World of the Five Gods on siis juuri sellaista fantasiaa, josta minä tykkään. Kun Curse of Chalion oli vielä hovijuonitteluita ja politiikkaa täynnä ja päähenkilö oli tosi kiinnostava, ei kirjasta puuttunut mitään. Paladin of Soulsissa oli enemmän taisteluita ja sotaa, mutta päähenkilö oli toisaalta ikääntyvä leskikuningatar. Se oli hyvä veto.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version