Ensinnäkin kirjan rakenne oli outo. Kirja esitteli ensin kreikkalaisia jumaltaruja ja loppuosassa roomalaisia legendoja. Nämä kaksi myyttityyppiä ovat kuitenkin luonteeltaan niin erilaisia, että niistä olisi ollut paljon järkevämpää tehdä erilliset kirjat.
Toisekseen Castrén kertoo myytit yllättävän tylsästi ja yhteenvedonomaisesti. Aivan liian monessa tarussa hän toteaa tyyliin "sitten sankari surmasi hirviön", kertomatta mitään yksityiskohtia. Jos ei ole kuullut tarua ennen, on siitä joskus vaikea saada otetta. Mutta kun tulee kyse henkilöistä, Castrén luettelee heidän koko sukuluettelonsa, niin isän kuin äidin puolelta. Se tekee lukemisesta haastavaa, kun nimiä vilisee, mutta lähes kaikki niistä ovat suht merkityksettömiä tarinan kannalta. Ihan tulee flashbackejä siihen kevääseen, kun luin Raamatun. Ymmärrän toki, että Castrén haluaa kirjan toimivan myös lähdeteoksena, mutta silloin olisi ollut parempi piirtää vaikka sukutauluja. Näitä on muutama, mutta vain kirjan alussa, nekin epätäydellisiä ja vähän oudoista henkilöistä valittu.
Siitä pääsemmekin kolmanteen ongelmaan: kirja on huonosti toimitettu. Valitin tästä samasta asiasta jo Castrénin aiemman kirjan Uusi antiikin historia kohdalla, eikä mikään ole parantunut. Teksti muuttuu loppuosassa välillä kaksipalstaiseksi ilman mitään logiikkaa, koko kirja loppuu oudosti kesken kaiken ilman mitään loppusanoja, henkilöistä puhutaan ennen kuin heitä on esitelty, jotkut myytit kerrotaan käytännössä kahdesti jne. Koko kirja olisi vaatinut lisää työtä.
Tulen varmaan kyllä käyttämään tätä lähdeteoksena, enkä kadu kirjan hankkimista, mutta olen hyvin ärsyyntynyt silti. Tässä oli aineksia hyvään kirjaan, mutta niistä tehtiin selvästi liian kiireesti vain keskinkertainen teos.
Kommentit
Lähetä kommentti