Siirry pääsisältöön

Myyttiä ja legendaa ja mitä näitä onkaan (Antiikin myytit)

Olen lukenut Paavo Castrénilta jo muutaman antiikkia käsittelevän kirjan, joten tartuin myös hänen pari vuotta vanhaan kirjaansa Antiikin myytit (Otava 2017). Täytyy sanoa, että petyin kyllä tämän kirjan kanssa.


Ensinnäkin kirjan rakenne oli outo. Kirja esitteli ensin kreikkalaisia jumaltaruja ja loppuosassa roomalaisia legendoja. Nämä kaksi myyttityyppiä ovat kuitenkin luonteeltaan niin erilaisia, että niistä olisi ollut paljon järkevämpää tehdä erilliset kirjat.

Toisekseen Castrén kertoo myytit yllättävän tylsästi ja yhteenvedonomaisesti. Aivan liian monessa tarussa hän toteaa tyyliin "sitten sankari surmasi hirviön", kertomatta mitään yksityiskohtia. Jos ei ole kuullut tarua ennen, on siitä joskus vaikea saada otetta. Mutta kun tulee kyse henkilöistä, Castrén luettelee heidän koko sukuluettelonsa, niin isän kuin äidin puolelta. Se tekee lukemisesta haastavaa, kun nimiä vilisee, mutta lähes kaikki niistä ovat suht merkityksettömiä tarinan kannalta. Ihan tulee flashbackejä siihen kevääseen, kun luin Raamatun. Ymmärrän toki, että Castrén haluaa kirjan toimivan myös lähdeteoksena, mutta silloin olisi ollut parempi piirtää vaikka sukutauluja. Näitä on muutama, mutta vain kirjan alussa, nekin epätäydellisiä ja vähän oudoista henkilöistä valittu.

Siitä pääsemmekin kolmanteen ongelmaan: kirja on huonosti toimitettu. Valitin tästä samasta asiasta jo Castrénin aiemman kirjan Uusi antiikin historia kohdalla, eikä mikään ole parantunut. Teksti muuttuu loppuosassa välillä kaksipalstaiseksi ilman mitään logiikkaa, koko kirja loppuu oudosti kesken kaiken ilman mitään loppusanoja, henkilöistä puhutaan ennen kuin heitä on esitelty, jotkut myytit kerrotaan käytännössä kahdesti jne. Koko kirja olisi vaatinut lisää työtä.

Tulen varmaan kyllä käyttämään tätä lähdeteoksena, enkä kadu kirjan hankkimista, mutta olen hyvin ärsyyntynyt silti. Tässä oli aineksia hyvään kirjaan, mutta niistä tehtiin selvästi liian kiireesti vain keskinkertainen teos.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...