Pöpöjen mikrobiologiaa (Virukset ja Bakteerien planeetta)

Matti Vuento kirjoittaa tietokirjoja, jotka ovat täynnä tietoa. Hän on mikrobiologi, ja niinpä hänen kirjansakin käsittelevät mikrobeja: viruksia, bakteereita ja arkeoneja.  Vuento ei kohtele lukijaa kuin lasta, vaan kuvailee tarvittaessa vaikkapa bakteerien puolustuskeinoja molekyylitason yksityiskohtaisesti. Hyvin usein piti pysähtyä lukemaan huomattavasti tavallista hitaammin, jotta pysyi kärryillä. Se on mahtavaa: tuntui, että näistä kirjoista oikeasti oppii jotain.

Virukset: Näkymättömät viholliset (Gaudeamus 2016) on näistä kirjoista vanhempi, mutta samalla ajankohtaisempi. Vuento on pyrkinyt jakamaan tekstin vähän yleistajuisempaan leipätekstiin ja teknisempää kieltä käyttäviin infolaatikoihin, mutta ei hän aina malta pysyä siinä jaossa, vaan leipikseenkin välillä livahtaa pitkiä selostuksia entsyymien emäsjärjestyksistä tai sellaisista.

Päähuomio kirjassa on pelättyjä tauteja aiheuttavissa viruksissa: isorokko-, ebola, influenssaviruksissa ja HIV:ssä. Myös tuhkarokon, polion ja sikotaudin tyyliset "lastentaudit" tulevat käsitellyiksi - ja samalla Vuento pääsee kertomaan eri rokotteiden toiminnasta.

Mutta eivät virukset vain ihmisiä piinaa: kasviviruksia on kaikkialla, puhumattakaan bakteerien kimppuun käyvistä faageista. Hauskana yksityiskohtana kirjassa kerrotaan, että hindujen usko Ganges-joen veden parantavaan voimaan ei ole pelkkä uskomus, vaan se perustuu todelliseen ilmiöön: Gangesin vesi estää koleran leviämisen, koska siinä on niin paljon bakteriofageja!

Perinteisesti viruksia ei ole pidetty eliöinä, koska niillä ei ole omaa aineenvaihduntaa eivätkä ne voi lisääntyä itsenäisesti. Mutta tämäkään rajanveto ei ole ihan selvä, ja vielä epäselvemmän siitä tekevät hupaisasti nimetyt mimi- ja mamavirukset. Nämä ovat bakteerin kokoisia jättiviruksia, joilla on pitkän pitkä genomi, satoja proteiineja ja jopa omia viruksia! Ovatko nämä eläviä vai eivät? 

Kirja on julkaistu vuonna 2016, joten luin kiinnostuneena sen kuvauksen SARSista. Vuento ennustaa: "Mikäli se jonain päivänä palaa, mahdollisuudet vahingon rajoittamiseksi ovat hyvät, koska SARS-viruksesta on jo niin paljon tieteellistä tietoa." No, tämä meni ns. pieleen. Vuento kylläkin mainitsee heti perään, että "nopeasti muuttuvina RNA-viruksina koronavirukset saattavat vielä yllättää.

***

Bakteerien planeetta (Gaudeamus 2019) oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana, ja syystäkin. Tässäkin kirjassa päähuomio on tauteja aiheuttavissa bakteereissa. Kirja esittelee hyvin pitkään eri bakteeritutkijoita ja näiden työtä eri tautien aiheuttajien selvittämiseksi ja nujertamiseksi. Rakenne on siis samankaltainen kuin Virukset -kirjassa.

Luonnon rakenteiden monimutkaisuus hämmentää minua aina. Bakteerien kokoluokassa kaikki "elimet" ovat tosi pieniä, usein kourallisesta molekyylejä koostuvia, mutta silti ne pystyvät ihmeellisiin asioihin. Bakteerit aistivat valoa, syanobakteerit voivat käyttää koko solukalvoaan linssinä, monilla on siima joka pyörii ionipumppujen pyörittämänä jopa 20 000 kierrosta minuutissa, toisilla on pieniä kävelyrihmoja tai yksittäisten proteiinien muodostamia "jalkoja". Bakteerilla voi olla sata erilaista reseptoria, joilla se havaitsee ravintoa, myrkkyjä, happamuutta, valoa ja kaikkea sellaista! Puhumattakaan bakteerien omien myrkkyjen kuljetusmekanismeista, jotka ovat niin monimutkaisia, että niiden yksityiskohdat piti lukea useaan kertaan, enkä ole siltikään varma, tajusinko ne kunnolla.

Antibioottiresistenssiinkin bakteereilla on vaikka mitä keinoja. Ne voivat muuttaa kalvonsa rakennetta, ettei antibiootti pääse kiinnittymään siihen. Useilla on solulimassaan proteiinipumppuja, jotka poistavat antibiootin heti kun se pääsee tunkeutumaan kalvon läpi. Toiset erittävät antibiootteja tuhoavaa ainetta (anti-antibioottia?). Kirjailija mainitsee useaan kertaan, että olemme kovaa vauhtia häviämässä sodan bakteereja vastaan. Ei ehkä olisi kannattanut syöttää kanoille ja muille tuotantoeläimille lapiokaupalla antibiootteja? 

Bakteerit ovat elämälle olennaisen tärkeitä, sillä typen kierto perustuu aika pitkälle bakteereihin. Hullua kyllä kaikki elämä vaatii typpeä ja suurin osa ilmasta on typpeä - mutta yksikään monisoluinen otus ei osaa hyödyntää ilmakehän typpeä suoraan! Tämä maapallon elämä on välillä aika naurettavaa sekoilua. Mutta onneksi on bakteereja ja arkeoneja, jotka osaavat ottaa typpeä ilmasta ja muuttaa sen nitraateiksi. 

Tämän lisäksi kirja kertoo myös syvällä maan sisällä elävistä mikrobeista, metaania tuottavista arkeoneista ja ihmisen suolistobakteereista, ja varmaan monesta muustakin jutusta, jotka olen jo ehtinyt unohtaa. Kai jo mainitsin, että tässä kirjassa on todella paljon asiaa? Ja tämä kaikki alle 400 sivussa! 

Yhdellä lukemisella tästä kirjasta ei saa kaikkea irti, mutta jo tämänkin jälkeen arvostan bakteereja paljon enemmän kuin aiemmin.