Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus.
Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpoikaansa valtaan vaan nousta itse kuninkaaksi. Kaarle juonittelikin Ruotsissa paljon ja sai aateliset enimmäkseen puolelleen.
Kaarle oli oikea oman aikansa Trump, joka jatkuvasti valehteli ja vääristeli totuutta, oli varma omasta täydellisyydestään, ja jotenkin sai muutkin uskomaan hänen "vaihtoehtoisiin faktoihinsa". Hän oli taitava ja häikäilemätön, mutta hänellä oli myös paljon vastustajia.
Näistä vastustajista kovin oli Klaus Fleming, Suomen marsalkka ja käskynhaltija. Ruotsissa aateliset ehkä nöyristelivät Kaarlea, mutta Fleming ei totisesti niin tehnyt. Hän oli uskollinen kuninkaalle - ja syytä olikin, sillä hän hallitsi Suomea kuin diktaattori, eikä mikään muu kuin kuninkaan myötämielisyys suojellut häntä. Kaarle lähetti Flemingille määräyksiä hajoittaa armeija, mutta marski ei suostunut. Kaarle lähetti talonpojille vapautuskirjeitä sotilaiden ylläpidosta ("linnaleiristä"), ja kun Fleming kumosi nämä määräykset, talonpoikien viha kuohahti yli ja nuijasota alkoi. Fleming voitti sodan, mutta kuoli itse pian sen jälkeen.
Tässä vaiheessa stoori alkaa muuttua epäuskottavaksi. Kuningas Sigismund nimittäin päättää ottaa Ruotsin parempaa hallintaan. Useimmat aateliset ovat edelleen hänelle uskollisia, joten Kaarlen sysääminen sivuun pitäisi olla aika helppo nakki. Paitsi että Kaarlella on koko ajan käsittämätön tuuri ja hänen vastustajansa toimivat kuin päättömät idiootit. Kaarle päättää käydä kuninkaalle uskollisten valtaneuvosten kimppuun, ennen kuin Sigismund saapuu Ruotsiin. Nämä pakenevatkin heti ensimmäisten uhkausten jälkeen, vaikka he ovat Ruotsin vahvimpien linnoitusten suojissa! Kaarle voi sitten vain kävellä sisään näihin linnoihin ja ottaa ne haltuunsa.
Suomalaisten uusi käskynhaltija Stålarm lähtee sotajoukon kanssa Tukholmaan - paitsi että hän päättääkin laskea maihin Tukholman vieressä, perustaa sinne leirin ja sitten paeta ensimmäisen taistelun uhatessa takaisin Suomeen, vaikka Tukholma oli vahvasti kuningasmielinen alue ja sen valtaaminen onnistui myöhemmin kuninkaan joukoilta puolivahingossa.
Kuningas itse saapuu taistelemaan Kaarlea vastaan, ja huolimatta suomalaisten käsittämättömästä vetäytymisestä hän onnistuu pääsemään tilanteeseen, jossa hän on juuri lyömässä herttuan joukot - kunnes kuningas jostain käsittämättömästä syystä päättää aloittaa neuvottelut Kaarlen kanssa! Neuvottelut eivät etene mihinkään ja Kaarle sitten tekee yllätyshyökkäyksen kuninkaan joukkoja vastaan, lyöden hänet ja pakottaen kuninkaan pakenemaan takaisin Puolaan.
TV Tropes -verkkosivulla on käytössä termi "Idiot Ball", joka tarkoittaa käsikirjoittajien huonoa tapaa pelastaa sankarit laittamalla pahikset käyttäytymään kuin idiootit. Kaarlen voittokulku onnistui vain, koska kuningas ja kaikki hänen puolellaan olevat tuntuivat jatkuvasti pitävän idioottipalloa käsissään. Kirjoittaja/tutkija Lappalainen itsekin tuntuu häkeltyneeltä näiden tapahtumien edessä, ja teksti on täynnä ilmauksia "jostain syystä" tai "on vaikea ymmärtää, miksi...".
Yksi näistä "on vaikea ymmärtää"-hetkistä liittyi vastauskonpuhdistukseen Ruotsissa. Kustaa Vaasa oli tehnyt maasta luterilaisen, mutta hänen poikansa Juhana III piti katolilaisuudesta enemmän. Hänen poikansa Sigismund puolestaan oli kasvatettu kiihkokatolilaiseksi. Vastauskonpuhdistukselle oli siis täydellinen tilaisuus, eikä Rooman kirkko aikaillut aloittaessaan "missio Suetican", jolla Ruotsi oli tarkoitus tuoda takaisin paavin laumaan. Kaikesta huolimatta vastauskonpuhdistus kuitenkin epäonnistui, kuten tiedämme. Jesuiitat yrittivät olla liian näppäriä ja toimivat koko ajan salamyhkäisesti, esiintyen viattomina opettajina ja hivuttamalla kouluihin katolista propagandaa. Tämä paljastui tyyliin heti, mikä teki jesuiitoista välittömästi hyvin epäilyttäviä tyyppejä kansan silmissä. Kansan, joka periaatteessa piti enemmän katolisesta kirkosta kuin tästä uudesta tylsästä luterilaisuudesta! Jos jesuiitat olisivat toimineet täysin avoimesti, he varmaan olisivat saaneet paljon kannatusta ja vastauskonpuhdistus olisi voinut onnistuakin. Idioottipallo oli jälleen kovassa käytössä.
Tässä huomaamme, miksi totuus voi joskus olla tarua kummempaa: todellisuuden ei aina tarvitse olla uskottavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti