Siirry pääsisältöön

Uusi antiikin historia (Paavo Castrén)

Minä olen vanha historianopiskelija, mutta täytyy myöntää, että antiikin suhteen minulla oli aukkoja tiedoissa. Osasin toki kertoa perustarinan: "Ensin oli Ateena ja Sparta, tai kai ennen niitäkin oli jotain foinikialaisia ja kreetalaisia mutta whatever, sitten Persia hyökkäsi Kreikkaan ja tuli Thermopylain taistelu, sitten Sparta ja Ateena sotivat, jossain välissä oli Sokrates ja Platon ja muita filosofeja, sitten Rooma valloitti koko Välimeren alueen ja tuhosi Karthagon ja tuli Caesar ja keisarit ja sitten Rooma rappeutui ja tuhoutui." Ei väärin, mutta kyllä tässä on parantamisen varaa.

Castrénin kirja auttoi selvästi kokonaiskuvan rakentamisessa. Se on melko kronologisesti rakennettu: alkuvaiheissa luvut vuorottelevat Kreikan ja Rooman välillä, lopulta tietenkin on pelkkää Roomaa. Alun luvut ovat hieman tylsiä, koska loppujen lopuksi vaikkapa mykeneläisestä ajasta tiedetään tosi vähän. Siksi ensimmäisissä luvuissa saa lukea pääasiassa keramiikan muotoilusta ja sellaisesta, vaikka Castrén ansiokkaasti yrittää piristää tekstiä kertomalla mytologioista, Troijan sodan tarinoista ja sen sellaisista.

Kun päästään Ateenan aikoihin ja siitä eteenpäin, homma muuttuu paljon kiinnostavammaksi. Harmi kyllä kirjan viimeinen viidennes tuntuu hutaisten toimitetulta: luvut alkavat olla epäloogisesti otsikoituja ja jaoteltuja, tekstissä on kirjoitusvirheitä. Loppuiko kustannustoimittajalta aika kesken? Ajatteliko hän, ettei kukaan lue kirjaa kuitenkaan loppuun asti? 

Joka tapauksessa kirja oli hyvä ja hyödyllinen. Nyt Asterixista ja historiantunneilta oppimani irtonaiset tapahtumat ja asiat naksahtivat oikeisiin paikkoihinsa. Salamiin taistelu tai Kleopatra olivat tuttuja niminä, mutta nyt niiden merkitys hahmottui tarkemmin.

Useita yllätyksiä löytyi. En ollut esimerkiksi tajunnut, miten helppoa olisi lukea kaikki Ateenan klassisen kauden teokset: niitä on säilynyt meidän aikaamme yllättävän vähän. Euripideelta tai Aristofaneelta on säilynyt vain muutama hassu näytelmä, heidän koko tuotantonsa voisi lukea parissa päivässä.

En myöskään oikein ollut ymmärtänyt, kuinka vähän aikaa Caesar oli vallassa. Hän aloitti kansalaissodan ylittämällä Rubiconin ("Alea iacta est") ja voitti sen, mutta tuli vain viiden vuoden jälkeen puukotetuksi ("Sinäkin, Brutukseni!').

En myöskään ihan täysin tajunnut, kuinka paljon Rooman suurvalta luotiin tasavallan eikä keisarivallan aikana. Keisaritkin tekivät aluevaltauksia, mutta oikeastaan kaikki merkittävät alueet oli vallattu jo tasavallan aikana.

Muutenkin Rooman tasavalta oli yllättäen kiinnostavampi kuin Rooman keisariaika. Caligula ja Nero ovat mielenkiintoisia kreisiydessään, mutta suurin osa Rooman keisareista on aika tylsiä. He hallitsivat hetken ja sitten tulivat murhatuiksi. Tämä tarina toistuu uudelleen ja uudelleen.

Rooma kesti paljon pitempään kuin olisi voinut kuvitella. Jo 200-luvulla valtakunta vaikutti olevan aika mennyttä. Talous oli romuna, keisareita murhattiin sitä tahtia kun ne nousivat valtaistuimelle, barbaarit alkoivat vaellella. Silti voitolle pääsi inertia, syvävaltio tai miksi ikinä sitä pitäisi kutsuakaan. Valtakunta jatkoi olemassaoloaan vielä parisataa vuotta, tietyin paikoin jopa voiden paremmin kuin koskaan aiemmin. Tämä on kiinnostavaa noin meidän aikojamme ajatellen: vaikka EU näyttää kaatuvan minä hetkenä hyvänsä, saattaa se sinnitellä pystyssä vielä yllättävän kauan.

Tykkäsin kirjasta paljon, vaikka siinä olisi saanut olla enemmän karttoja. Olin aluksi vähän pihalla, kun puhuttiin vaikka Korintin edullisesta sijainnista, mutta minulla ei ollut mitään hajua, missä Korintti sijaitsee. Sisäkannessa olisi ehdottomasti pitänyt olla Välimeren kartta, johon on merkitty tärkeimmät kaupungit ja alueet. Tämäkin on kuitenkin vain kauneusvirhe: kokonaisuudessaan kirja on erittäin suositeltava.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...