Siirry pääsisältöön

The Diamond Age (Neal Stephenson)

Teknologia ja yhteiskunta vaikuttavat aina toisiinsa. Ilman e-pilleriä ei olisi ollut sellaista feminististä liikettä kuin oli; ilman autoja ei olisi lähiöitä. 

Mutta kun teknologia edistyy siihen pisteeseen, että kaikki tarpeemme on äärimmäisen helppo tyydyttää, miten yhteiskunta sopeutuu tähän? Kun nanokoneet voivat rakentaa mitä vain minimaalisella kustannuksella, mitä tapahtuu valtioille?

Toiset uskovat, että lopputulos on täysautomatisoitu luksusavaruushomokommunismi. Mutta toiset ovat kyynisempiä. Joutilaisuus johtaa apatiaan. Eikö olisi uskottavaa, että runsaudensarvet johtavat ilottomaan hedonistiseen dekadenssiin?

Stephenson on mielipiteiltään selvästi kyynisemmällä puolella, mutta hän ei pysähdy tähän pisteeseen. Loppujen lopuksi yhteiskunnat ovat aiemminkin sopeutuneet teknologisiin muutoksiin. Miksei niin kävisi tässäkin tapauksessa? Ja jos rajaton vapaus johtaa moraalin rappioon, niin ehkä pärjäävimmissä yhteiskunnissa ryhdetään vapaaehtoisesti rajoittamaan niitä vapauksia.

Niinpä Diamond Agen tulevaisuudenkuvassa yksi menestyneimmistä yhteiskunnista on Neo-Viktoriaanit: valtioidenjäljeisen ajan yhteisö, jonka jäsenet noudattavat vikroriaanisen ajan Englannin käyttäytymiskoodeja ja ihanteita. Toinen menestyvä yhteisö on konfutselaiset, jotka noudattavat tiukasti Mestarin oppeja. Molemmissa yhteisöissä on tiukat standardit, joiden ansiosta yksilö voi elää moraalisempaa ja siten mielekkäämpää elämää.

Tarinan varsinainen juoni on aika pitkälle Pygmalion siirrettynä tulevaisuuteen. Pieni proletyttö saa käsiinsä tekoälyn ohjaaman e-kirjan, Nuoren Neidin Kuvitetun Oppaan, jonka tarkoitus on kasvattaa neo-viktoriaanisia tyttöjä saavuttamaan täysi potentiaalinsa.Hän kasvaa kirjan opastamana mielenkiintoiseksi henkilöksi samalla kun yhteiskunnassa hänen ympärillään tapahtuu valtavia muutoksia.

Hyvin mukaansatempaava kirja, pidin suuresti.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...