Siirry pääsisältöön

Elämän lyhyydestä (Seneca)

Kolme lyhyttä tekstiä stoalaiselta filosofilta: Elämän lyhyydestä ja Joutilaisuudesta käsittelevät melko samaa aihetta, mutta Johdatuksesta ei liity näihin lainkaan,enkä ihan ymmärrä, miksi se on julkaistu samoissa kansissa.Se ei ole huono, mutta koska se on niin erilainen, en käsittele siitä tässä arviossa lainkaan.

Senecan mukaan voi elää kolmella tavalla: nautintoja tavoitellen, "joutilaisuudessa" - eli mietiskellen filosofiaa ja hyveitä - tai "toiminnassa", eli toimien yhteisen hyvän eteen. Ensimmäinen vaihtoehdoista on tietty Senecan mielestä surkea, joten jäljelle jää kysymys: onko parempi yrittää saavuttaa suuria vai vetäytyä omiin oloihin lukemaan filosofiaa?

Seneca pitää toimintaa hyvänä, mutta ehkä yllättäen kannustaa kuitenkin joutilaisuuteen. Valtion palveleminen on hyvä, mutta joutilas palvelee suurempaa valtiota kuin näitä rupuisia maallisia. Hyveitä mietiskelevä ihminen toimii koko ihmiskunnan hyväksi edistäessään meidän kaikkien yhteistä viisauspääomaa.

Seneca kutsuu tätä "joutilaisuudeksi", mutta laiskottelusta ei selvästi ole kyse. Joutilaankin hän olettaa keskustelevan julkisesti ja oletettavasti myös kirjoittavan. Nykyajan joutilas ehkä pitää blogia?

Elämä on Senecan mielestä liian arvokasta haaskattavaksi toisten tahdon mukaan elämiseen. Tämä ei tarkoita, ettei ihmisellä olisi velvollisuuksia toisia kohtaan, muttei pidä ehdoin tahdoin kasata itselleen tehtäviä, jotka tulevat hyveiden kasvattamisen tielle. 

Senecalla on hyvä tyyli ja suomennos on toimiva. Tämä on self-help-kirja täysin toisesta ajasta ja kulttuurista, mutta teksti on juuri ikänsä vuoksi hyvin raikasta. Kukaan ei kirjoittaisi nykypäivänä siitä, kuinka ei pidä tavoitella menestystä vaan lukea filosofiaa ja edistää hyveitä. Mutta ehkä meidän aikamme tarvitsisi tällaista sanomaa vähän enemmänkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...