Siirry pääsisältöön

Taipumaton (Jack Campbell)

Jos haluaa lukea avaruustaisteluista kertovan kirjasarjan, tämä on oikea valinta. Kahden sanan tiivistys juonesta olisi "Anabasis avaruudessa": kuten Ksenofonin tarinassa, myös tässä on pääosassa syvälle vihollislinjojen taakse jäänyt sotilasosasto, joka yrittää epätoivoisesti jäädä henkiin ja löytää tien kotiin. Päähenkilö on kenraali, joka on nukkunut kryounta sata vuotta ja herää tulevaisuuteen, jossa häntä pidetään legendaarisena sankarina. Hänen tehtävänään on sitten pelastaa kadonnut laivasto.


Worldbuilding on aika standardia: on kaksi galaktista supervaltaa, Allianssi ja Syndik, jotka ovat olleet sodassa jo sata vuotta. Kukaan ei oikein tiedä, miksi sota alkoi, mutta se ei ota myöskään loppuakseen ja on juuttunut asemasotavaiheeseen. Tähtijärjestelmien välillä voi hypätä valoa nopeammin, mutta aurinkokuntien sisällä pitää kulkea konventionaalisesti. Tällä tavalla hyppypisteiden hallinta muuttuu tärkeäksi ja saadaan kunnon AVARUUSTAISTELUITA!

Tätä kirjaa on vähän vaikea arvostella perinteisin kriteerein. Hahmojen kutsuminen "ohuiksi" olisi jo liioittelua, ne ovat suorastaan karikatyyrejä. Päähenkilö on lähes Mary Sue: superpätevä, mutta hän epäilee jatkuvasti, kykeneekö hän täyttämään muiden odotukset häntä kohtaan, kun kaikki pitävät häntä legendaarisena strategisena nerona. (Spoileri: kykenee.) Osa hahmoista on tarkoitettu vain vastustamaan päähenkilöä, ja he ovat tietenkin kaikki tyhmiä ja epäpäteviä. Osa hahmoista taas on kunnon sotilaita, jotka ovat reiluja ja rehtejä ja hyviä hommissaan. Juoni on aika suoraviivaista ja kaavamaista, kirjoituksen taso on ihan ok, mutta ei tosiaan kannata odottaa mitään ihmeitä.

Mutta ei tällaisia kirjoja lueta niiden kirjallisten avujen vuoksi, vaan AVARUUSTAISTELUIDEN. Ja tässä kirjassa on loistavia avaruustaisteluita! Avaruustaistelukirjana tämä saa täydet viisi tähteä, ja se on varmaan kaikkein tärkeintä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo