Siirry pääsisältöön

Taipumaton (Jack Campbell)

Jos haluaa lukea avaruustaisteluista kertovan kirjasarjan, tämä on oikea valinta. Kahden sanan tiivistys juonesta olisi "Anabasis avaruudessa": kuten Ksenofonin tarinassa, myös tässä on pääosassa syvälle vihollislinjojen taakse jäänyt sotilasosasto, joka yrittää epätoivoisesti jäädä henkiin ja löytää tien kotiin. Päähenkilö on kenraali, joka on nukkunut kryounta sata vuotta ja herää tulevaisuuteen, jossa häntä pidetään legendaarisena sankarina. Hänen tehtävänään on sitten pelastaa kadonnut laivasto.


Worldbuilding on aika standardia: on kaksi galaktista supervaltaa, Allianssi ja Syndik, jotka ovat olleet sodassa jo sata vuotta. Kukaan ei oikein tiedä, miksi sota alkoi, mutta se ei ota myöskään loppuakseen ja on juuttunut asemasotavaiheeseen. Tähtijärjestelmien välillä voi hypätä valoa nopeammin, mutta aurinkokuntien sisällä pitää kulkea konventionaalisesti. Tällä tavalla hyppypisteiden hallinta muuttuu tärkeäksi ja saadaan kunnon AVARUUSTAISTELUITA!

Tätä kirjaa on vähän vaikea arvostella perinteisin kriteerein. Hahmojen kutsuminen "ohuiksi" olisi jo liioittelua, ne ovat suorastaan karikatyyrejä. Päähenkilö on lähes Mary Sue: superpätevä, mutta hän epäilee jatkuvasti, kykeneekö hän täyttämään muiden odotukset häntä kohtaan, kun kaikki pitävät häntä legendaarisena strategisena nerona. (Spoileri: kykenee.) Osa hahmoista on tarkoitettu vain vastustamaan päähenkilöä, ja he ovat tietenkin kaikki tyhmiä ja epäpäteviä. Osa hahmoista taas on kunnon sotilaita, jotka ovat reiluja ja rehtejä ja hyviä hommissaan. Juoni on aika suoraviivaista ja kaavamaista, kirjoituksen taso on ihan ok, mutta ei tosiaan kannata odottaa mitään ihmeitä.

Mutta ei tällaisia kirjoja lueta niiden kirjallisten avujen vuoksi, vaan AVARUUSTAISTELUIDEN. Ja tässä kirjassa on loistavia avaruustaisteluita! Avaruustaistelukirjana tämä saa täydet viisi tähteä, ja se on varmaan kaikkein tärkeintä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...