Siirry pääsisältöön

Taipumaton (Jack Campbell)

Jos haluaa lukea avaruustaisteluista kertovan kirjasarjan, tämä on oikea valinta. Kahden sanan tiivistys juonesta olisi "Anabasis avaruudessa": kuten Ksenofonin tarinassa, myös tässä on pääosassa syvälle vihollislinjojen taakse jäänyt sotilasosasto, joka yrittää epätoivoisesti jäädä henkiin ja löytää tien kotiin. Päähenkilö on kenraali, joka on nukkunut kryounta sata vuotta ja herää tulevaisuuteen, jossa häntä pidetään legendaarisena sankarina. Hänen tehtävänään on sitten pelastaa kadonnut laivasto.


Worldbuilding on aika standardia: on kaksi galaktista supervaltaa, Allianssi ja Syndik, jotka ovat olleet sodassa jo sata vuotta. Kukaan ei oikein tiedä, miksi sota alkoi, mutta se ei ota myöskään loppuakseen ja on juuttunut asemasotavaiheeseen. Tähtijärjestelmien välillä voi hypätä valoa nopeammin, mutta aurinkokuntien sisällä pitää kulkea konventionaalisesti. Tällä tavalla hyppypisteiden hallinta muuttuu tärkeäksi ja saadaan kunnon AVARUUSTAISTELUITA!

Tätä kirjaa on vähän vaikea arvostella perinteisin kriteerein. Hahmojen kutsuminen "ohuiksi" olisi jo liioittelua, ne ovat suorastaan karikatyyrejä. Päähenkilö on lähes Mary Sue: superpätevä, mutta hän epäilee jatkuvasti, kykeneekö hän täyttämään muiden odotukset häntä kohtaan, kun kaikki pitävät häntä legendaarisena strategisena nerona. (Spoileri: kykenee.) Osa hahmoista on tarkoitettu vain vastustamaan päähenkilöä, ja he ovat tietenkin kaikki tyhmiä ja epäpäteviä. Osa hahmoista taas on kunnon sotilaita, jotka ovat reiluja ja rehtejä ja hyviä hommissaan. Juoni on aika suoraviivaista ja kaavamaista, kirjoituksen taso on ihan ok, mutta ei tosiaan kannata odottaa mitään ihmeitä.

Mutta ei tällaisia kirjoja lueta niiden kirjallisten avujen vuoksi, vaan AVARUUSTAISTELUIDEN. Ja tässä kirjassa on loistavia avaruustaisteluita! Avaruustaistelukirjana tämä saa täydet viisi tähteä, ja se on varmaan kaikkein tärkeintä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...