Inadequate Equilibria (Eliezer Yudkowsky)

Millaisessa tilanteessa vaatimattomuus ei kaunista?

Yudkowsky kertoo keskustelusta ystävänsä kanssa, jossa he puhuivat Japanin keskuspankin rahapolitiikasta. Yudkowsky kommentoi, että keskuspankki tuntuisi tekevän ilmiselvän virheen rajoittamalla rahan määrää, ja sen takia Japanin talous laahaa. Mutta ystävä oli epäileväinen. Jos tämä virhe oli ei-asiaan-mitenkään-kovin-syvällisesti-perehtyneen maallikon mielestä ilmiselvä, eikö voisi kuvitella, että Japanin keskuspankkiirit tietäisivät asiasta myös? Hehän ovat alan asiantuntijoita, joten kumpi on todennäköisempää:

A) Satunnainen maallikko tietää paremmin kuin asiantuntijat, miten pitäisi tehdä

vai

B) Asiantuntijat tietävät monimutkaisia syitä, miksi ilmiselvä ratkaisu ei oikeasti toimisi?

Koska asiantuntijat ovat, no, asian tuntijoita, niin yleensä vastaus B) on oikein. Mutta tässä tapauksessa Japanin pääministeri myöhemmin painosti keskuspankin painamaan lisää rahaa ja kappas vain, Japanin talous koheni heti. Tässä tapauksessa A) olikin oikea vastaus. Miten näin voi olla?

Ensinnäkin pitää muistaa, ettei Yudkowsky keksinyt omasta päästään sitä, että pankin pitäisi painaa lisää rahaa. Hän oli lukenut asiasta toisilta asiantuntijoilta. Kysymys ei siis ole siitä, päihittääkö maallikko asiantuntijat. Kysymys on siitä, osaako tunnistaa, kummat asiantuntijat ovat oikeassa.

Toiseksi kysymys on kannustimista. On tärkeä muistaa, että pörssissä sijoittajat pelaavat omilla rahoillaan (tai ammattisijoittajat saavat bonuksia, jos he pärjäävät hyvin). Oikea tieto tuottaa heti hyötyä, virheet tulevat maksettaviksi omasta pussista. Keskuspankkiirit taas eivät menetä mitään, vaikka heidän rahapolitiikkansa olisi täysin pielessä. Heillä ei ole mitään erityistä kannustinta painaa lisää rahaa. Jos keskuspankkiirien joukossa tiukkaa rahapolitiikkaa pidetään vastuullisena, niin he voivat ihan vaan mainesyistä jatkaa tiukkaa rahapolitiikkaa.

Huonot kannustimet ovat yksi syy siihen, miksi järjestelmät voivat olla epäkelpoja (inadequate). Keskuspankin tapauksessa pankkiirit pystyivät lopulta korjaamaan virheensä, mutta toisinaan tilanne on vielä pahempi: vaikka kaikki pitävät systeemiä huonona, ei kukaan pysty korjaamaan sitä. Tämä on kirjan otsikon mukainen epäkelpo tasapainotila.

Kirjassa käytetään esimerkkinä tutkimusmaailmaa. Tutkijat joutuvat käyttämään suunnattoman osan ajastaan apurahojen hakemiseen. Jos ei ole julkaisuja merkittävissä journaleissa, ei apurahojakaan tipu. Näinollen tutkijat pyrkivät maksimoimaan ensisijaisesti apurahahakemuksen laadun, toiseksi julkaisuiden määrän ja vasta aivan viimeiseksi (jos vielä energiaa riittää) miettimään tutkimuksen laatua. He eivät pyri tekemään mahdollisimman tärkeää tutkimusta, mikäli tutkimus tuntuisi kestävän liian kauan eikä siitä välttämättä saisi kovin montaa julkaisua aikaiseksi: he pyrkivät tekemään mahdollisimman julkaisukelpoista tutkimusta.

Tämän systeemin korjaaminen on lähes mahdotonta. Se on tasapainotilassa: jokainen tutkija, joka yrittää maksimoida tutkimuksen laatua erinäisten apurahakikkailuiden sijaan huomaa pian olevansa entinen tutkija, kun rahahanat alkavat sulkeutua. Yliopistokaan ei tykkää, kun viittauksia ei kasaannu tietokantoihin eikä yliopisto kipua ylemmäksi Shanghai-rankingissa. Apurahoja antavat tahot voisivat toki muuttaa apurahakäytäntöjään ja viis veisata tutkijoiden julkaisuiden määrästä, mutta silloin erilaiset huijarit tulisivat apajille. Koska huijariksi on helpompi ryhtyä kuin oikeaksi tutkijaksi, aika pian kaikki apurahat valuisivat huijarien taskuihin. Siksi apurahojen antajatkin ovat jumissa tässä systeemissä, vaikka hekään eivät siitä pidä.

Systeemi on mätä, mutta sitä ei voi muuttaa.

Kun systeemi on epäkelpo, voi yksittäinen fiksu tyyppi pärjätä paremmin kuin koko valtava systeemi. On mahdollista, että on merkittävää tutkimusta, jota koko tiedemaailma ei ole saanut aikaiseksi, mutta joku yksittäinen ryhmä voisi tehdä. On mahdollista, että satunnainen talousblogien lukija voi tunnistaa Japanin talouden ongelmat paremmin kuin maan keskuspankki.

Tämä on ihan hyvä opetus.

Siitä Yudkowsky vetää johtopäätöksen, ettei kannata olla vaatimaton vaan kannattaa yleisesti ottaen aina reteesti uskoa, että itse tietää asiat parhaiten.

Tämä ei ole hyvä johtopäätös.

Kirjakin myöntää, että myös rokotekriitikot ja vastaavat luulevat tietävänsä paremmin kuin asiantuntijat. Mutta Yudkowsky sivuuttaa tämän seikan tosi nopeasti. Hänen murheenaan tuntuu olevan se, että turhan vaatimattomuuden vuoksi tosi pätevät eivät saavuta tarpeeksi suuria asioita: hän pitää kamalana tilannetta, jossa yksikin potentiaalinen Elon Musk luopuu suunnitelmistaan, koska "jos se olisi hyvä idea, joku muu olisi jo tehnyt sen".

Minä taas haluaisin huolehtia, ettei kaiken maailman rokotekritiikki leviä yhtään pidemmälle, vaikka siinä menetettäisiin pari Muskia samalla.

Yhteenvetona: alku on oikein hyvää, sitten muuttuu huomattavasti kehnommaksi. Melkeinpä kehottaisin lukemaan vain neljä ensimmäistä lukua, jos tähän kirjaan tarttuu.

equilibriabook.com