Siirry pääsisältöön

Vuoden 2017 kirjasaalis

Luin vuoden 2017 aikana 39 kirjaa.

Niistä 15 oli tietokirjoja ja 24 romaaneja.

Kirjoista 28 oli miesten kirjoittamia ja 11 naisten, prosentteina aika lähelle 70/30. Romaaneissa jako miesten ja naisten välillä meni 16 - 8 (66,6/33,3%), mutta tietokirjoissa 12 - 3 (80/20%). Näemmä en pahemmin tartu naisten kirjoittamiin tietokirjoihin.

Luin selvästi enemmän kuin aikaisempina vuosina. Vuonna 2016 luin 19 kirjaa ja 2015 20 kirjaa. Osin tämä oli ihan tietoinen päätös: vähensin tarkoituksella blogien ja somen parissa vietettyä aikaa ja priorisoin kirjoja. Osin ero johtuu siitä, että edellisvuosina luin ainakin yhden TOSI pitkän kirjan (2016 Raamattu, 2015 Worm, joka on n. 5000-sivuinen netissä julkaistu mammutti). Tänä vuonna en lukenut mitään sellaista.

Luin itse asiassa aika paljon lyhyitä kirjoja.  Lyhyin oli Kai Ashante Wilsonin pienoisromaani Taste of Honey, vain 136 sivua; vähän siinä rajoilla, voiko sitä laskea "kirjaksi". Kuudessa muussakin kirjassa oli alle 200 sivua.

Osa oli hyviä, osa vähemmän hyviä.

Vuoden 2017 Top 5:

1. Haidt: Righteous Mind
2. Linna: Tuntematon sotilas
3. Lee: Ninefox Gambit
4. Lewis: The Great Divorce
5. McCarthy: The Road

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...
Lähetä kommentti
Lue lisää