Siirry pääsisältöön

Dervish House (Ian McDonald)

McDonaldin tuotannon ytimessä ovat suht-lähitulevaisuuteen sijoittuvat romaanit, jotka eivät sijoitu länsimaihin. River of Gods sijoittui Intiaan ja oli loistava. Brasyl puolestaan ei ollut kovin ihmeellinen. Dervish House kertoo tarinaa 2020-luvun Turkista, tarkemmin sanottuna Istanbulista, kaupunkien kuningattaresta.

Lähitulevaisuus-scifi on pahuksen vaikea laji. Dervish House julkaistiin 2011. Silloin tuntui varmaan ihan uskottavalta, että 2020-luvulla Turkki liittyy EU:hun. Kävikin sitten vähän toisella tavalla. Turkki vaikuttaa valinneet autoritaarisen tien, eikä enää edes tosissaan pyri Euroopan Unioniin. Dervish House pitääkin lukea paitsi lähitulevaisuusvisiona, myös kontrafaktuaalisena "entä jos..?"-teoksena. Entä jos Turkki olisikin jatkanut demokraattisen oikeusvaltion tiellä? Millainen se sitten voisi olla vuonna 2027?

McDonald kuvaa maata, joka on Euroopan ja Aasian rajalla niin fyysisesti kuin henkisesti. Useampi päähenkilö käyttää ilmaisua "huiveja näkyi joka puolella" kuvaamaan alueita, joissa ihmiset ovat vanhoillisia ja heidän näkökulmastaan taantumuksellisia.

Dervish Housen Istanbul on myös nanoteknologisen vallankumouksen aallonharjalla. Nanoteknologia ei vielä ole kovinkaan kummoista, mutta kaikki kirjassa tajuavat, kuinka ison vaikutuksen se tulee kohtapuoliin tekemään.

Kirjassa on kuusi eri päähenkilöä. Monien henkilöiden avulla tarinaa voi tietty kertoa monesta näkökulmasta, mutta samalla siinä on vaara, että hahmot jäävät ohuiksi. Lopetin kirjan eilen, mutta minun on jo nyt vähän vaikea muistaa, kuka se kuudes päähenkilö olikaan. Lisäksi useat sivujuonet tuntuvat pääsevän vähän turhan nopeasti ja siististi loppuun. Sen enempää spoilaamatta pyörittelin kyllä muutaman kerran silmiäni, kun päähenkilöt vain sattuvat ratkaisemaan hetkessä tosi isoja ongelmia.

Uskoisin, että tästä kirjasta voi käyttää ilmaisua "lukuromaani". Lukija pääsi imemään Istanbulin tunnelmaa, vähän fiilistelemään tulevaisuusvisioilla, mutta lopulta kirja ei hirveästi pakottanut miettimään. Sitä luki ilokseen, mutta se ei ollut elämää tai ajattelua mullistava. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo