Siirry pääsisältöön

Dervish House (Ian McDonald)

McDonaldin tuotannon ytimessä ovat suht-lähitulevaisuuteen sijoittuvat romaanit, jotka eivät sijoitu länsimaihin. River of Gods sijoittui Intiaan ja oli loistava. Brasyl puolestaan ei ollut kovin ihmeellinen. Dervish House kertoo tarinaa 2020-luvun Turkista, tarkemmin sanottuna Istanbulista, kaupunkien kuningattaresta.

Lähitulevaisuus-scifi on pahuksen vaikea laji. Dervish House julkaistiin 2011. Silloin tuntui varmaan ihan uskottavalta, että 2020-luvulla Turkki liittyy EU:hun. Kävikin sitten vähän toisella tavalla. Turkki vaikuttaa valinneet autoritaarisen tien, eikä enää edes tosissaan pyri Euroopan Unioniin. Dervish House pitääkin lukea paitsi lähitulevaisuusvisiona, myös kontrafaktuaalisena "entä jos..?"-teoksena. Entä jos Turkki olisikin jatkanut demokraattisen oikeusvaltion tiellä? Millainen se sitten voisi olla vuonna 2027?

McDonald kuvaa maata, joka on Euroopan ja Aasian rajalla niin fyysisesti kuin henkisesti. Useampi päähenkilö käyttää ilmaisua "huiveja näkyi joka puolella" kuvaamaan alueita, joissa ihmiset ovat vanhoillisia ja heidän näkökulmastaan taantumuksellisia.

Dervish Housen Istanbul on myös nanoteknologisen vallankumouksen aallonharjalla. Nanoteknologia ei vielä ole kovinkaan kummoista, mutta kaikki kirjassa tajuavat, kuinka ison vaikutuksen se tulee kohtapuoliin tekemään.

Kirjassa on kuusi eri päähenkilöä. Monien henkilöiden avulla tarinaa voi tietty kertoa monesta näkökulmasta, mutta samalla siinä on vaara, että hahmot jäävät ohuiksi. Lopetin kirjan eilen, mutta minun on jo nyt vähän vaikea muistaa, kuka se kuudes päähenkilö olikaan. Lisäksi useat sivujuonet tuntuvat pääsevän vähän turhan nopeasti ja siististi loppuun. Sen enempää spoilaamatta pyörittelin kyllä muutaman kerran silmiäni, kun päähenkilöt vain sattuvat ratkaisemaan hetkessä tosi isoja ongelmia.

Uskoisin, että tästä kirjasta voi käyttää ilmaisua "lukuromaani". Lukija pääsi imemään Istanbulin tunnelmaa, vähän fiilistelemään tulevaisuusvisioilla, mutta lopulta kirja ei hirveästi pakottanut miettimään. Sitä luki ilokseen, mutta se ei ollut elämää tai ajattelua mullistava. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Päättymätön tiiliskivi

David Foster Wallace olisi täyttänyt 60 vuotta 21.2.2022, mikäli eläisi. Tätä merkkipäivää varten luimme Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä Wallacen postmodernin tiiliskiven Infinite Jest vuodelta 1996. Tero Valkonen suomensi teoksen vuonna 2020 nimellä Päättymätön riemu. Teos on siis selkeästi nuorin lukemistamme kirjoista, mutta 25 vuodessa kirja on saanut aikamoisen kulttimaineen: sitä pidetään yleisesti erittäin vaikeana, joskin myös todella hyvänä teoksena. Sopii siis meidän ryhmällemme kuin valettu! Infinite Jestissä ei ole varsinaisia lukuja, mutta tekstissä on täydenkuun (?) muotoisia merkkejä ja päivämääriä, jotka katkovat tekstiä. Koska näitä ei ole mitenkään numeroitu, käytimme suomennoksessa sivunumeroita hyväksemme. Aikataulussa on lisäksi merkitty lause, joka aloittaa SEURAAVAN osion. Lukuaikataulu löytyy kirjoituksen lopusta. Keskimäärin meillä oli n. 70 sivua luettavaa kerrallaan. Infinite Jestin lukemiseen tuo kuitenkin lisää haastetta se, että tekstissä on alaviitt...