Siirry pääsisältöön

Vastaus on Intia (Tommi Nieminen)

Intiasta kuulee yllättävän vähän, vaikka se on niin jättimäinen maa. Tätä puutetta käy korjaamaan Tommi Nieminen, Hesarin toimittaja, joka oli Intiassa kirjeenvaihtajana.

Kirjasta huomaa heti, että sen kirjoittaja on toimittaja. Kirjan luvut ovat käytännössä pidennettyjä artikkeleita. Tämä on yleisesti ottaen hyvä asia, koska toimittajat osaavat yleensä kirjoittaa viihdyttävästi. Välillä se kuitenkin johtaa tarpeettomaan kuvailuun tyyliin "tapasin Rajulin joen rannalla aamulla, hänen tummissa hiuksissaan oli hiukan harmaata mutta hänen silmänsä olivat eloisat kuin nuorella pojalla" jne jne. Human interest -juttuja on myös enemmän kuin olisi oikeastaan tarvittu.

Mutta toimittajat osaavat kertoa myös sellaisia yksityiskohtia, joiden ansiosta kirjan sisällön muistaa paremmin. Esimerkiksi jossain keskellä viidakkoa on temppeli, jossa työskentelee ja asuu yksi tyyppi. Intian laki sanoo, ettei äänestyspaikalle saa olla matkaa yli kahta kilsaa, joten joka vaalien alla tätä tyyppiä varten perustetaan temppelin pihalle oma äänestyspaikka.

Intian vaalit muuten hämmentävät minua niin paljon. Niissä on miljoona äänestyspaikkaa. Joka äänestyspaikalla on oma äänestyskoneensa, joita kuljetetaan sinetöityinä keskusvarastolle halki maan. Ja ne onnistutaan pitämään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen enemmän tai vähemmän rehellisesti. Miten intialaiset pystyvät hoitamaan vaalit niin hyvin ja pieteetillä, mutta samalla maassa on 4800 kaupunkia tai kylää ilman minkäänlaista viemäröintiä? En tajua.

Nieminen kertoo Intian politiikasta aika paljon, mikä on loistavaa, koska Intian politiikka on oikeaa saippuaoopperaa. Kongressipuolue oli vuosikaudet vallassa. Sen johdossa oli Gandhit (ei sukua Mahatmalle, mutta nimestä ei varmaan ollut varsinaisesti haittaa vaaleissa). Mutta korruption ja sukusekoilujen takia Kongressipuolue on nyt hyvin epäsuosittu, ja sitä haastaa toisaalta hindunationalistinen BJP ja vielä hindunationalistisempi AAP. Nämä eivät ole mitään nuoria haastajia: niissäkin on vanhoja ukkoja vallassa. Intiassa on 600 miljoonaa alle 25-vuotiasta, mutta hallituksen keski-ikä on 66 vuotta.

Mainitsinko jo korruption? Intia on kirjan mukaan häkellyttävän korruptoitunut maa. Esimerkkinä sai toimia Kansainyhteisön kisat, jotka ovat eräänlaiset ex-britti-imperiumin omat olympiakisat. Kun Kansainyhteisön kisat järjestettiin Intiassa, niiden kustannuksiksi arvioitiin etukäteen suunnilleen 190 miljoonaa euroa. Jokainen varmaan osaa arvata, ettei budjetissa ihan pysytty, mutta loppusumma oli silti naurettava: 2,9 MILJARDIA euroa. Virallisen arvion mukaan suunnilleen 1,1 - 1,8 miljardia valui puhtaasti korruptioon. Yksityiskohtana mainittakoon, että vessapaperia kisoihin toimittava firma möi rullia huokeaan 80 dollarin kappalehintaan - suunnilleen keskivertointialaisen kuukausipalkan verran. Ketään ei tuomittu.

Näiden juttujen lisäksi kirjassa on mm. juttua Intian eri osavaltioista (joita on 29), naisten surkeasta asemasta (YK:n mukaan Saudi-Arabiassakin naisten asema on parempi), kastittomien surkeasta asemasta (kastittomia daliteja on noin 150-200 miljoonaa), oligarkeista (Intiassa asuu 300 000 miljonääriä) ja kaikkea sellaista. Nieminen tasapainottelee sen välillä, ettei hän jää rypemään surkeudessa vaan tuo myös valopilkkuja esille, muttei toisaalta halua maalata asioita liian ruusunpunaiseksikaan.

Tämä oli viihdyttävä ja varsin helppolukuinen kirja. Suosittelen maailmanpolitiikasta kiinnostuneille tai sellaisille, jotka eivät tiedä Intiasta paljoakaan, mutta haluaisivat tietää vähän enemmän.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo