Vastaus on Intia (Tommi Nieminen)

Intiasta kuulee yllättävän vähän, vaikka se on niin jättimäinen maa. Tätä puutetta käy korjaamaan Tommi Nieminen, Hesarin toimittaja, joka oli Intiassa kirjeenvaihtajana.

Kirjasta huomaa heti, että sen kirjoittaja on toimittaja. Kirjan luvut ovat käytännössä pidennettyjä artikkeleita. Tämä on yleisesti ottaen hyvä asia, koska toimittajat osaavat yleensä kirjoittaa viihdyttävästi. Välillä se kuitenkin johtaa tarpeettomaan kuvailuun tyyliin "tapasin Rajulin joen rannalla aamulla, hänen tummissa hiuksissaan oli hiukan harmaata mutta hänen silmänsä olivat eloisat kuin nuorella pojalla" jne jne. Human interest -juttuja on myös enemmän kuin olisi oikeastaan tarvittu.

Mutta toimittajat osaavat kertoa myös sellaisia yksityiskohtia, joiden ansiosta kirjan sisällön muistaa paremmin. Esimerkiksi jossain keskellä viidakkoa on temppeli, jossa työskentelee ja asuu yksi tyyppi. Intian laki sanoo, ettei äänestyspaikalle saa olla matkaa yli kahta kilsaa, joten joka vaalien alla tätä tyyppiä varten perustetaan temppelin pihalle oma äänestyspaikka.

Intian vaalit muuten hämmentävät minua niin paljon. Niissä on miljoona äänestyspaikkaa. Joka äänestyspaikalla on oma äänestyskoneensa, joita kuljetetaan sinetöityinä keskusvarastolle halki maan. Ja ne onnistutaan pitämään vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen enemmän tai vähemmän rehellisesti. Miten intialaiset pystyvät hoitamaan vaalit niin hyvin ja pieteetillä, mutta samalla maassa on 4800 kaupunkia tai kylää ilman minkäänlaista viemäröintiä? En tajua.

Nieminen kertoo Intian politiikasta aika paljon, mikä on loistavaa, koska Intian politiikka on oikeaa saippuaoopperaa. Kongressipuolue oli vuosikaudet vallassa. Sen johdossa oli Gandhit (ei sukua Mahatmalle, mutta nimestä ei varmaan ollut varsinaisesti haittaa vaaleissa). Mutta korruption ja sukusekoilujen takia Kongressipuolue on nyt hyvin epäsuosittu, ja sitä haastaa toisaalta hindunationalistinen BJP ja vielä hindunationalistisempi AAP. Nämä eivät ole mitään nuoria haastajia: niissäkin on vanhoja ukkoja vallassa. Intiassa on 600 miljoonaa alle 25-vuotiasta, mutta hallituksen keski-ikä on 66 vuotta.

Mainitsinko jo korruption? Intia on kirjan mukaan häkellyttävän korruptoitunut maa. Esimerkkinä sai toimia Kansainyhteisön kisat, jotka ovat eräänlaiset ex-britti-imperiumin omat olympiakisat. Kun Kansainyhteisön kisat järjestettiin Intiassa, niiden kustannuksiksi arvioitiin etukäteen suunnilleen 190 miljoonaa euroa. Jokainen varmaan osaa arvata, ettei budjetissa ihan pysytty, mutta loppusumma oli silti naurettava: 2,9 MILJARDIA euroa. Virallisen arvion mukaan suunnilleen 1,1 - 1,8 miljardia valui puhtaasti korruptioon. Yksityiskohtana mainittakoon, että vessapaperia kisoihin toimittava firma möi rullia huokeaan 80 dollarin kappalehintaan - suunnilleen keskivertointialaisen kuukausipalkan verran. Ketään ei tuomittu.

Näiden juttujen lisäksi kirjassa on mm. juttua Intian eri osavaltioista (joita on 29), naisten surkeasta asemasta (YK:n mukaan Saudi-Arabiassakin naisten asema on parempi), kastittomien surkeasta asemasta (kastittomia daliteja on noin 150-200 miljoonaa), oligarkeista (Intiassa asuu 300 000 miljonääriä) ja kaikkea sellaista. Nieminen tasapainottelee sen välillä, ettei hän jää rypemään surkeudessa vaan tuo myös valopilkkuja esille, muttei toisaalta halua maalata asioita liian ruusunpunaiseksikaan.

Tämä oli viihdyttävä ja varsin helppolukuinen kirja. Suosittelen maailmanpolitiikasta kiinnostuneille tai sellaisille, jotka eivät tiedä Intiasta paljoakaan, mutta haluaisivat tietää vähän enemmän.