Siirry pääsisältöön

Unsong (Scott Alexander)

Ja nyt, jotain aivan muuta. 

Minun on vähän vaikea keksiä, mistä tämän kirjan referoinnin aloittaisi, joten parempi vain suoraan käydä idean kimppuun: 1968 Apollo 8 lähti matkaan kiertääkseen Kuun, mutta sen sijaan se rysähtikin kristallikehään, joka ympäröi maailmaa. Törmäys aiheutti säröjä taivaaseen. Tämän takia arkkienkeli Urielin kellokoneisto häiriytyi, jolloin enkelit ja demonit lakkasivat olemasta vain symboleja ja palasivat aktiivisiksi toimijoiksi. Lisäksi Jumalan nimet saivat taas voimaa, jolloin niiden lausuminen sai aikaan taikuutta. 

Päähenkilö Aaron Smith-Teller on kabbalisti, joka vahingossa löytää erittäin merkittävän Jumalan Nimen, haluaa käyttää sitä taistellakseen Helvettiä vastaan ja selvittääkseen pahuuden ongelman, mutta erinäiset sattumukset tulevat hänen tielleen. Ne eivät ole sattumia, koska mikään ei ikinä ole sattumaa. Ja mainitsinko jo puujalkavitsit valaista? Tässä kirjassa on tosi paljon raamatullisia sanaleikkejä valaista.

Tai ehkä olisi pitänyt aloittaa genrestä, mutta en oikein tiedä, mikä tämän kirjan genre on. Koomista kabbalistista urbaania fantasiaa? Teodikea-seikkailu? Pratchettin henkinen kirja, jos Pratchett olisi Tolkienin sijasta lukenut Talmudia?

Tätä kirjaa on vaikea suositella, mutta se ei johdu siitä, ettei tämä olisi hyvä. Tämä oli hyvä, ja hauska, ja kiinnostava. Mutta Unsongista nauttiminen vaatii TODELLA nörttiä luonnetta, enkä tarkoita edes samaa kuin aiemmin puhuessani Greg Eganista. Tämä vaatii filosofis-teologista nörttiyttä tavallisen nörttiyden päälle.

Otetaan testi. Tässä yksi lainaus kirjasta:

"Ana was wearing a blue t-shirt saying “I WENT TO THEODICY CON 2014 AND ALL I GOT WAS THIS CRAPPY TSHIRT, AND I DON’T UNDERSTAND WHY A JUST GOD WOULD ALLOW THIS TO HAPPEN.”"

Jos ylläoleva vitsi vaikutti sinusta urpolta tai et tajunnut koko vitsiä, niin tämä kirja ei ehkä ole sinua varten. Jos se taas sai sinut vähintään hymähtämään, niin erittäin vahva suositus: lue jo tänään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

1590-luvun Trump (Susimessu)

Jos tämä olisi romaani, olisin varmaan puolivälissä heittänyt sen pois liiallisen epäuskottavuuden vuoksi. Mirkka Lappalaisen Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa (Siltala 2009) kietoo yhteen kolme yleensä erillisinä käsiteltyä tapahtumaa: nuijasodan, Kaarle-herttuan ja Sigismundin taistelun Ruotsin kruunusta sekä "missio Suetican" eli Ruotsiin suuntautuneen vastauskonpuhdistuksen. Kirja maalaakin kokonaiskuvan Ruotsista, joka oli jättämässä keskiajan taakseen, mutta ei ollut vielä siirtynyt uuteen aikaan. Murroskausina on usein levotonta, eikä 1590-luku ollut totisesti poikkeus. Perustarina on sukudraama, joka on samalla taistelu valtaistuimesta. Kustaa Vaasan kuoltua hänen vanhempi poikansa peri kruunun. Erinäisten käänteiden jälkeen toiseksi vanhin poika Juhana kuitenkin nappasi valtaistuimen veljeltään. Hänen poikansa Sigismundista pitäisi siis tulla kuningas, mutta kolmas veli, Kaarle-herttua, ei halunnut päästää puoli-puolalaista veljenpo