Kuivamustekala

Luontosuhde on asia, joka tuntuu aina puuttuvan joiltain muilta. Metsästäjillä on omasta mielestään ymmärrys luonnosta, joka kaupunkilaisilta puuttuu; cityvihreät kokevat arvostavansa villiä luontoa, toisin kuin avohakkuita harrastavat metsänomistajat; eläintensuojelijat katsovat turkistarhaajien vieraantuneen luonnosta, ja päinvastoin. Mia Takulaa  häiritsee ihmisten suhtautumisessa luontoon monikin asia, mutta ennen kaikkea petoviha. Susia pelätään ja vainotaan ympäri maata, vaikka Suomessa on lopulta hyvin vähän susia. Susien vastustajat pelottelevat sillä, kuinka susialueilla ei voi edes päästää lapsia kulkemaan yksin kouluun ja tuhahtelevat nille, jotka haluaisivat suojella susia: "kyllä muuttuisi ääni kellossa, jos joutuisitte itse elämään susien keskellä!" Takula päätti todistaa, ettei susialueilla ole mitään vaaraa. Niinpä hän ryhtyi järjestelmällisesti retkeilemään susien reviirialueilla. Hän vietti öitä teltassa susialueilla kaikkina vuodenaikoina, eri r...

Leena Malkin Mitä tiedämme terrorismista (Otava 2020) on erittäin hyvä yleiskatsaus terrorismiin. Kirjan nimi on osuva, sillä aika moneen ihmisiä erityisesti kiinnostavaan kysymykseen (Mikä saa aikaan sen, että ihminen ryhtyy terroristiksi? Miten radikalisoitumista voi ehkäistä? Ovatko ISIS-vaimot uhka Suomelle?) Malkki toteaa tylysti, ettemme yksinkertaisesti tiedä. Julkisen keskustelun perusteella voisi kuvitella, että terrorismista ja sen ehkäisystä tiedetään paljon enemmänkin, mutta tosiasiassa aika monet turvallisuuspoliittiset toimet perustuvat ihan vain arvailuun, ei tutkimukseen.   Malkki käy melko nopeasti läpi terrorismin neljä aaltoa: 1800-lukujen anarkistisen aallon, 1900-luvun puolenvälin siirtomaavaltoja vastaan suuntautuneen aallon, 1970-90-lukujen nationalistis-separatistisen aallon ja nykyisen jihadistisen aallon. Vaikka 70-luvun terroria ajatellessa tulee ehkä ensimmäisenä mieleen Baader-Meinhof, niin todellisuudessa äärivasemmisto teki lopulta hy...

Olen kiinnostunut erilaisista ajattelun tavoista, ja siksi nappasin kirjastosta mukaan  Asta Raamin uuden kirjan Intuitio 3  (Otava 2020). Olin kuullut, että Raami on toiminut opettajana Aalto-yliopistossa, joten odotin (neuro)psykologista näkökulmaa intuition eri muotoihin. Sen sijaan kirja onkin erikoinen yhdistelmä asiallista psykologiaa, epämääräistä höttöä ja kvasi-rajatietoa. Se yrittää sanoa jotain, mutta jää hieman epämääräiseksi, mitä.  Kirja käsittelee intuitiota. Psykologiassa erotetaan yleensä kaksi eri intuition muotoa. Vaistointuitio (Raamin termejä käyttääkseni) on se, kun esimerkiksi osaamme havaita toisen ihmisen tunnetiloja tai sen, että jokin paikka tuntuu vaaralliselta - vaikka emme kummassakaan tapauksessa osaisi sanoa, mikä nimenomainen havainto sai meidät päättelemään näin. Aivot ovat yhdistäneet paljon pieniä havaintoja ja muodostaneet niistä kokonaiskuvan, muttemme ole tietoisia tästä prosessoinnista. Toinen intuition muoto on asiant...

Afrikan maiden hyvinvointimittareiden lukeminen on yleensä aika masentavaa - yhdellä poikkeuksella. Oli kyse sitten korruptiosta, demokratian tasosta tai vaikka BKT:stä per capita, Botswana erottuu kirkkaasti melkein kaikista muista Afrikan maista. Itse asiassa Botswana hakkaisi kaikilla näillä mittareilla aika monta EU-maatakin!  Tämä kaikki on vielä hämmentävämpää, kun ottaa huomioon, että Botswana on sisämaavaltio jossa on valtavat timanttikaivokset. Luonnonvarat, etenkin timantit, ovat perinteisesti kirous, kuten vaikka läheinen Kongon demokraattinen tasavalta osoittaa. Sisämaavaltiollekaan ei Afrikassa yleensä käy kovin hyvin, kuten huomaamme vaikka Keski-Afrikan tasavallasta tai Tsadista. Joten mikä ihme on Botswanan salaisuus?  Selvittääkseni sen luin Pekka Peltolan kirjan Botswana - Afrikan timantti (Into 2017). Valitettavasti täytyy heti alkuun sanoa, että tämä oli virhe: kirja on nimittäin aika kehno. Minulle tuli vahvasti mieleen Rauhankone , sillä kirja...

 Mitä tämä kuvaaja esittää? Useimmat varmaan veikkaavat jotain sellaista kuin "elämänlaadun muutosta kautta aikojen" tai "hyvien ja huonojen aikojen vaihtelua". Ja niin minäkin olisin veikannut, mutta ei: tämä kuvaa taloudellisen eriarvoisuuden muutosta Euroopassa ajanlaskun alusta tähän päivään. Tähän kuvaajaan tiivistyy olennaisin ja hätkähdyttävin sisältö Walter Scheidel in kirjasta The Great Leverer. Violence and the History of Inequality From the Stone Age to the Twenty-First Century (2017).  Scheidelin teesi on lohduttomuudessaan yksinkertainen: eriarvoisuus lisääntyy jatkuvasti. Ainoa, mikä voi tasata omaisuuksia, on jonkinlainen katastrofi: rutto, massiivinen sota, totalitaristinen vallankumous, koko yhteiskunnan romahtaminen. Aina kun ajat ovat hyviä ja rauhallisia, eriarvoisuus vain lisääntyy. Tämä on tavallaan ilmiselvää, kun ajattelee talouskasvun logiikkaa. Jos kaikkien omaisuus tuplaantuisi, niin keppikerjäläinen olisi vain kymppejä tai sa...

Caroline Criado Perez ei selvästi säästellyt vaivaa kirjoittaessaan kirjaansa Invisible Women (2019; suomennettu nimellä Näkymättömät naiset,  WSOY 2020, kääntäjä Arto Schroderus). Hän on käynyt ihmiselämän jokaisen osa-alueen läpi, ja oli kyse sitten mistä osa-alueesta tahansa, niin hänen löytämässään datassa on aina aukko - naisen kokoinen aukko. Hallitukset, yritykset ja järjestöt tuppaavat tehdä ratkaisuja "ihmisille" - mutta sitten niitä on testattu vain miehillä tai suunniteltu vain miesten voimin. Kirja oli täynnä esimerkkejä, joita oli välillä vaikea uskoa todeksi.  Lääketieteen esimerkit olivat kaikkein uskomattomimpia. Uusia lääkkeitä testataan järjestään vain miehillä: ei siksi, että naisia unohdettaisiin kutsua testeihin, vaan tieten tahtoen. Naisten hormonaalinen kierto tekee testauksesta hankalampaa - joten suurin osa tutkijoista yksinkertaisesti jättää naiset pois tutkimuksista saadakseen siistimpää dataa! No, kunhan vain työ on helpompaa, niin ei kai sellaisil...

Löysin Adrian Tchaikovskyn pari vuotta sitten ja olen sittemmin pyrkinyt kahlaamaan hänen scifi-tuotantoaan läpi. Lyhyesti sanottuna mies on parasta, mitä nyky-scifissä tapahtuu, mutta syystä tai toisesta hän on paljon tuntemattomampi kuin pitäisi.  Tchaikovskyn tuotannon helmi on Children of Time (2015), joka kertoo epätoivoisesta sukupolvialuksesta, joka kuljettaa mukanaan ihmiskunnan viimeisiä rippeitä, sekä vähän vinksalleen menneen maapalloistamisprojektin seurauksena syntyneestä älykkäiden hämähäkkien planeetasta. Kirjasta tulee vahvasti mieleen Vingen Taivaan syvyydet, mutta tämä on vielä parempi. Myös jatko osa Children of Ruin (2019) oli hyvä: tällä kertaa tutustumme mustekalojen planeettaan ja mukana on vähän scifi-kauhuelementtejäkin. Dogs of War (2017) on tarina lähitulevaisuudesta, jossa geenimuunneltuja kyborgikoiria käytetään sotilaina. Kirjassa on paljon eettistä pohdintaa sodankäynnistä, sotilaitten vastuusta sekä ei-ihmisten oikeuks...