Siirry pääsisältöön

Kerään vettä ja noudan keksintöjä (Intuitio3)

Olen kiinnostunut erilaisista ajattelun tavoista, ja siksi nappasin kirjastosta mukaan Asta Raamin uuden kirjan Intuitio3 (Otava 2020). Olin kuullut, että Raami on toiminut opettajana Aalto-yliopistossa, joten odotin (neuro)psykologista näkökulmaa intuition eri muotoihin. Sen sijaan kirja onkin erikoinen yhdistelmä asiallista psykologiaa, epämääräistä höttöä ja kvasi-rajatietoa. Se yrittää sanoa jotain, mutta jää hieman epämääräiseksi, mitä. 

Kirja käsittelee intuitiota. Psykologiassa erotetaan yleensä kaksi eri intuition muotoa. Vaistointuitio (Raamin termejä käyttääkseni) on se, kun esimerkiksi osaamme havaita toisen ihmisen tunnetiloja tai sen, että jokin paikka tuntuu vaaralliselta - vaikka emme kummassakaan tapauksessa osaisi sanoa, mikä nimenomainen havainto sai meidät päättelemään näin. Aivot ovat yhdistäneet paljon pieniä havaintoja ja muodostaneet niistä kokonaiskuvan, muttemme ole tietoisia tästä prosessoinnista.

Toinen intuition muoto on asiantuntijaintuitio, josta on kyse, kun vaikkapa taidehistorioitsija tunnistaa taulun väärennökseksi ensisilmäyksellä tai poliisille tulee tunne, ettei epäilty kerro ihan kaikkea. Tässä on kyseessä samanlainen alitajuinen prosessointi kuin vaistointuitiossakin, mutta erona on se, että asiantuntijaintuitio pohjautuu siihen suureen tietomäärään ja kokemukseen, jonka asiantuntija on itselleen vuosien mittaan haalinut.

Mutta kuten kirjan nimestä voi arvata, Raami ei tyydy näihin kahteen intuitioon, vaan häntä kiinnostaa erityisesti kolmas intuition muoto, jonka hän on nimennyt hivenen naurettavasti "superintuitioksi". Raami on haastatellut paljon keksijöitä, ja hän on huomannut, että heidän ideansa eivät synny päättelyn ja loogisen ajattelun avulla, vaan ne tulevat eräänlaisina välähdyksinä, "lamppu syttyy pään yläpuolella"-kokemuksina. Superintuition tilassa ajan ja paikan taju katoaa hetkeksi ja tieto syntyy täysin epätavallisia reittejä pitkin.

Tästä kirjan ongelmat alkavat. Raami yrittää kuvata superintuition tilaa, mutta tässä kohdin teksti muuttuu parhaimmillaankin erittäin epämääräiseksi ja höttöiseksi. Esimerkiksi vaikka kohta, miten superintuitioon voi virittäytyä: "Kaikki uudet alut ovat hauraita. Uusien yhteyksien luominen vaatii vaalimista, turvallista tilaa ja rauhaa. Uudet yhteydet ovat löydettävissä vain herkkyyksien ja yhteystaajuuksien avulla."

"Yhteystaajuuksien"? Tämä on jo aika new age -henkistä. Eikä tämä ole missään tapauksessa pahin esimerkki. Huippukohta huuhaa-osastolla saavutetaan, kun Raami kuvailee superintuition kautta saatavaa tietoa: "Havaintojeni mukaan superintuition kautta meillä on käytössämme kaikkien eri ihmisten, tiedonalojen ja aikakausien tieto. Kuin ihmiskunnan yhteinen taajuus, joka läpäisee fyysisen maailman ja kaikki rajat, tuoden ne yhteen, ihmiskunnan joukkoälyksi." Jos tuosta vaihtaisi "superintuition" kohdalle "Akaasiset Aikakirjat", niin tämä voisi olla suora lainaus teosofien teksteistä.

Eli tämä kirja olisi hyvin helppo ohittaa naurahduksella ja olankohautuksella. Mutta silti - Raami tuntuu tajuavan, kuinka hörhöltä tämä kaikki kuulostaa, muttei hän silti rupea vetämään sanojaan takaisin. Minulle tuli kirjaa lukiessa aika samanlainen tunne kuin lukiessani zen-mestarien lausahduksia. Raami tuntuu yrittävän kuvailla jotain, jolle meillä ei ole kunnon sanoja ja joka ei toimi samalla logiikalla kuin arkijärki. Jotain sellaista, jota on ulkopuolelta vaikea erottaa pelkästä sekoilusta, mutta joka on silti todellinen ilmiö. Oletettavasti juuri siksi Raami puhuu niin paljon keksijöistä - heillä on konkreettista näyttöä siitä, että "superintuitio" on tosiaan tuottanut oikeita oivalluksia, eikä vain huuruisia muka-viisauksia.

Sen takia on sitä suurempi sääli, että tämä kirja tuntuu aivan puolivalmiilta, jos sitäkään. Ensinnäkin kirjassa on huono rakenne: Raami esimerkiksi määrittelee kolme intuitiota vasta kirjan loppupuoliskolla, vaikka hän puhuu niistä jo ihan alkusivuista lähtien. Sen lisäksi kirja on täynnä epämääräistä tekstiä, joka tuntuu luentomuistiinpanoilta. Yleisvaikutelmaksi jää, että tämä on luonnos kirjaksi, joka olisi tarvinnut vielä muutaman rankan editointikierroksen ja paljon lisää lihaa luiden päälle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Päättymätön tiiliskivi

David Foster Wallace olisi täyttänyt 60 vuotta 21.2.2022, mikäli eläisi. Tätä merkkipäivää varten luimme Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä Wallacen postmodernin tiiliskiven Infinite Jest vuodelta 1996. Tero Valkonen suomensi teoksen vuonna 2020 nimellä Päättymätön riemu. Teos on siis selkeästi nuorin lukemistamme kirjoista, mutta 25 vuodessa kirja on saanut aikamoisen kulttimaineen: sitä pidetään yleisesti erittäin vaikeana, joskin myös todella hyvänä teoksena. Sopii siis meidän ryhmällemme kuin valettu! Infinite Jestissä ei ole varsinaisia lukuja, mutta tekstissä on täydenkuun (?) muotoisia merkkejä ja päivämääriä, jotka katkovat tekstiä. Koska näitä ei ole mitenkään numeroitu, käytimme suomennoksessa sivunumeroita hyväksemme. Aikataulussa on lisäksi merkitty lause, joka aloittaa SEURAAVAN osion. Lukuaikataulu löytyy kirjoituksen lopusta. Keskimäärin meillä oli n. 70 sivua luettavaa kerrallaan. Infinite Jestin lukemiseen tuo kuitenkin lisää haastetta se, että tekstissä on alaviitt...