Mitä tämä kuvaaja esittää?
Useimmat varmaan veikkaavat jotain sellaista kuin "elämänlaadun muutosta kautta aikojen" tai "hyvien ja huonojen aikojen vaihtelua". Ja niin minäkin olisin veikannut, mutta ei: tämä kuvaa taloudellisen eriarvoisuuden muutosta Euroopassa ajanlaskun alusta tähän päivään. Tähän kuvaajaan tiivistyy olennaisin ja hätkähdyttävin sisältö Walter Scheidelin kirjasta The Great Leverer. Violence and the History of Inequality From the Stone Age to the Twenty-First Century (2017).
Tämä on tavallaan ilmiselvää, kun ajattelee talouskasvun logiikkaa. Jos kaikkien omaisuus tuplaantuisi, niin keppikerjäläinen olisi vain kymppejä tai satasia rikkaampi, kun taas miljonääri saisi toisen miljoonan. Sama logiikka koskee tietenkin myös tuloja: jos kaikki tienaavat prosentuaalisesti yhtä paljon enemmän kuin ennen, niin absoluuttisissa luvuissa rikkaat hyötyvät eniten.
Mutta katastrofien kohdalla tilanne meneekin päinvastoin: silloin kaikki menettävät omaisuutensa, mutta rikkailla on absoluuttisesti laskettuna paljon enemmän menetettävää kuin köyhillä. Sen vuoksi vaikkapa valtion romahdus tasaa tuloja huomattavasti.
Mutta lohduttaako köyhää viljelijää, kun barbaarit ryöstävät hänen maatilaansa, että rikkaat menettivät vielä enemmän? Yllättävää kyllä: ehkä hyvinkin. Esimerkiksi Rooman valtakunnassa rikkaat suurmaanomistajat omistivat valtavia tiluksia, mutta Länsi-Rooman romahduksen jälkeen tämä ei enää ollut mahdollista. Näin ollen useat talonpojat huomasivatkin ensimmäistä kertaa de facto omistavansa oman tilansa. Arkeologinen aineisto näyttääkin, että maanviljelijöiden keskipituus kasvoi keskiajan ensimmäisinä vuosisatoina!
Tämä piirtää kuvan historiasta, joka on lähes täydellinen negatiivi perinteisen kanssa: ns. tavallisen kansan kannalta "kulta-ajat" ovatkin olleet suurimman riiston aikaa, ja sotien, ruttojen ja romahdusten jälkeinen tila on paljon parempi heille. Scheidel perustelee tätä näkemystään lukuisilla historian esimerkeillä. Kirja onkin todella kiinnostavaa luettavaa, jos taloushistoriasta tykkää.
Mustan surman suhteen tämä näkemys on valtavirtaa, ja samaa logiikkaa on sovellettu moniin muihin ruttoihin. Kun kulkutauti niittää väkeä hautaan, on kärsimys tietenkin valtavaa, mutta eloonjääneille koittaa paremmat ajat. Yhtäkkiä onkin työvoimapula, ja työntekijät voivat neuvotella itselleen huomattavasti paremmat olot kuin ennen. Tämä on tietenkin vain hetkellinen muutos: malthusilainen kasvu huolehtii siitä, että varsin pian väestö on palannut entiselle tasolleen ja entiseen kurjuuteen.
Kovimmat tulontasaukset on nähty 1900-luvulla. Toisaalta oli kommunistiset vallankumoukset Venäjällä ja Kiinassa, jotka tavoittelivat suurempaa tasa-arvoa, ja tosiaan onnistuivat siinä. Tämä tietenkin tapahtui karmealla terrorilla ja tappokoneistolla. Kaikkein suurin tasaaja oli kuitenkin "suuri kompressio": kaksi maailmansotaa lyhyen ajan sisällä, joiden välissä oli vielä lama. Tämä oli niin suuri tasaus, että sen vaikutus tuntuu vieläkin, sata vuotta myöhemmin, vaikka eriarvoisuus onkin taas kääntynyt nousuun. Muistattehan: rauhallisina aikoina eriarvoisuus lisääntyy väistämättä.
Vai onko sittenkään näin? Ehkä maailmansodista huolimatta tuloja oltaisiin alettu tasata. Miksipäs ei hyvinvointivaltio olisi voinut syntyä ilman sotaakin? Scheidel sanoo, ettei näin olisi käynyt, ja tarjoaa todisteeksi Etelä-Amerikan, joka oli molemmista maailmansodista ulkopuolella. 1900-luvun lopussa Eurooppa ja Etelä-Amerikka olivat melko samalla tasolla sekä vaurauden että epätasa-arvon suhteen, mutta sitten Euroopassa tapahtui "suuri kompressio", kun taas Etelä-Amerikassa ei. Ja lopputuloksenhan tiedämme: Eurooppa on täynnä hyvinvointivaltioita kun taas Brasiliasta tulee mieleen superrikkaiden huvilat faveloiden naapurissa.
Mutta hetkinen, eikö tässä kuvassa ole kauneusvirhe? Hyvinvointivaltioiden lippulaiva Ruotsi ei ollut kummassakaan sodassa mukana! Scheidel on varautunut tähän vastaväitteeseen. Hän sanoo, että vaikka Ruotsi ei sinänsä ollutkaan sodassa, sekin varautui sotaan liikekannallepanolla ja joutui sodan aiheuttaman pulan takia säännöstelemään. Nämä yhdessä vaikuttivat siihen, että Ruotsinkin valtion täytyi ryhtyä repimään rahaa kaikin keinoin sieltä missä sitä on saatavilla: rikkaimpien taskusta.
Mutta on totta, että Ruotsissa oltiin siirtymässä hyvinvointivaltion suuntaan jo ennen sotaa, eivätkä sodat vaikuttaneet maahan nyt lopulta kuitenkaan niin paljon kuin muuhun Eurooppaan. Scheidel myöntääkin, että ilman maailmansotia Euroopassa oltaisiin saatettu kokea aika, jolloin tuloeroja oltaisiin laskettu rauhanomaisin toimin. Tämä tasaus olisi kuitenkin todennäköisesti ollut hyvin paljon pienempää kuin mitä sodan vuoksi tehtiin ja sen vaikutus olisi luultavasti kestänyt paljon lyhyemmän ajan.
Sillä rauhanajan poliitikot ovat yllättävän haluttomia tekemään edes pieniä uudistuksia tulojen tasaamiseksi. Scheidelin tilastojen mukaan ei ole juurikaan väliä, onko vallassa vasemmisto- vai oikeistohallitus: vasemmisto voi vaalien alla luvata siirtävänsä rahoja rikkailta köyhille, mutta keskimäärin vasemmistohallitukset nostavat huipputuloisten veroja vain kolme prosenttiyksikköä. Tällainen nynnyily ei riitä edes hidastamaan tuloerojen kasvua.
Vertailun vuoksi Scheidel kertoo eräästä brittiläisen vasemmistoekonomistin tekemästä suunnitelmasta tuloerojen pienentämiseksi: rikkaiden verot nostettaisiin 65 prosenttiin, yleinen perustulo otettaisiin käyttöön, matalatuloisille annettaisiin tämän päälle vielä negatiivinen tulovero ja lapsista saisi isot verohelpotukset. Näiden kaikkien aika utopististen suunnitelmien seurauksena taloudellista tasa-arvoa mittaava Gini-indeksi tippuisi 5,5 pistettä. Ihan hyvä, mutta jotta tämä asettuisi oikeaan kontekstiin pitää tietää, että Britannian Gini oli 70-luvulla 7 pistettä alempana kuin nykyisin. Tämä mieletön uudistus ei siis onnistuisi edes kääntämään kelloa 70-luvun tasolle!
Kuinka suureksi eriarvoisuus sitten voi kasvaa? Nykyisissä teollisuusmaissa Gini-kertoimet ovat 20-40 välillä, kehitysmaissa suuremmat. Scheidel teoretisoi, että teollisuusmaissa katto on n. 60. Tätä suuremmalla epätasa-arvolla teollisuusmaan talous tuskin pystyisi toimintakuntoisena. Tämä vastaisi suunnilleen nykyisen Etelä-Afrikan tilannetta.
Sitä tilannetta kohti siis ollaan vääjäämättömästi menossa, ellei tietysti tule suursotaa tai koko yhteiskunnan romahdusta. Hyvää päivänjatkoa!
The Great Leveler on parhaita viime vuonna lukemiani kirjoja. Luin kirjan melkein putkeen Acemoğlun ja Robinsonin Why Nations Failin jälkeen, ja nämä kaksi kirjaa muodostavat mainion parin: niissä käsitellään hyvin paljon samoja historiallisia tapahtumia, mutta eri näkökulmista. Siinä missä A&R ovat optimisteja ja uskovat inklusiivisten instituutioiden rakentamisen olevan ratkaisu, Scheidelin teesi puolestaan on äärimmäisen pessimistinen. Silti kirja ei oikeastaan synkistele lainkaan. Scheidel suhtautuu aiheeseen jotenkin hilpeän fatalistisesti: näin se vain menee, minkäs teet.
Kommentit
Lähetä kommentti