Siirry pääsisältöön

Liian tuntematon Adrian Tchaikovsky

Löysin Adrian Tchaikovskyn pari vuotta sitten ja olen sittemmin pyrkinyt kahlaamaan hänen scifi-tuotantoaan läpi. Lyhyesti sanottuna mies on parasta, mitä nyky-scifissä tapahtuu, mutta syystä tai toisesta hän on paljon tuntemattomampi kuin pitäisi. 

Tchaikovskyn tuotannon helmi on Children of Time (2015), joka kertoo epätoivoisesta sukupolvialuksesta, joka kuljettaa mukanaan ihmiskunnan viimeisiä rippeitä, sekä vähän vinksalleen menneen maapalloistamisprojektin seurauksena syntyneestä älykkäiden hämähäkkien planeetasta. Kirjasta tulee vahvasti mieleen Vingen Taivaan syvyydet, mutta tämä on vielä parempi. Myös jatko osa Children of Ruin (2019) oli hyvä: tällä kertaa tutustumme mustekalojen planeettaan ja mukana on vähän scifi-kauhuelementtejäkin.

Dogs of War (2017) on tarina lähitulevaisuudesta, jossa geenimuunneltuja kyborgikoiria käytetään sotilaina. Kirjassa on paljon eettistä pohdintaa sodankäynnistä, sotilaitten vastuusta sekä ei-ihmisten oikeuksista. Kirjalle tuli tänä vuonna jatko-osa Bear Head, mutta sitä en ole vielä lukenut.

The Expert System's Brotherista (2018) olen kirjoittanut tässä blogissa jo aiemmin. Sekin sai jatko-osan tänä vuonna nimeltä The Expert System's Champion.

Cage of Souls (2019) sijoittuu puolestaan kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin aurinko on jo muuttunut punaiseksi ja koko maailmassa on vain yksi ihmisten kaupunki. Tätä kaupunkia nähdään lähinnä takaumissa, sillä suurin osa kirjasta kertoo vankilasta, jonka johtaja hallitsee valtakuntaansa rautaisella nyrkillä ja vankeja tapetaan jatkuvasti pienimmistäkin syistä. Tästä huolimatta kirjan sävy ei ole lainkaan synkkä, vaan tämä on yllättävän kevyt teos. Päähenkilön henkeä uhataan monesti ja hän joutuu monenlaisiin ongelmiin, mutta kirjassa on silti jatkuvasti melko kepeä seikkailutarinan sävy.

Viime vuonna ilmestyi erinomainen Doors of Eden, joka tapahtuu nykyajassa. Päähenkilö etsii harrastuksekseen kryptidejä eli Loch Nessin kaltaisia taruotuksia. Hän pääsee "lintumiehen" jäljille - ja todella löytää sen. Ja sitten kirja lähteekin ihan eri suuntaan. Ilman spoilereita voin kertoa, että evoluutiohistoriasta kiinnostuneille tämä kirja on todellista karkkia.

Näiden lisäksi Tchaikovsky on kirjoittanut muutamia muitakin scifiteoksia ja parikymmentä fantasiakirjaa (mm. Shadows of the Apt -sarja). Tchaikovsky on siis hyvin tuottelias: kuten yllä totesin, tänä vuonna häneltä on jo ilmestynyt kirja ja lyhytromaani, ja lisää on vielä tulossakin. On siis hyvä hetki hypätä fanikelkkaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version