Kuivamustekala

Jordan B. Petersonin YouTube-luennot ovat saaneet miljoonia seuraajia ja häntä pidetään nykyajan merkittävimpinä ajattelijoina. Hän myös jakaa mielipiteitä vahvasti: toiset pitävät häntä profeettana, toiset kryptofasistina. Koska minä en jaksa mitään videoita katsoa, oli aika tarttua Petersonin bestselleriin, 12 Rules for Lifeen. Se on jaettu nimensä mukaan kahteentoista lukuun, joissa jokaisen otsikkona on vähän banaalilta kuulostava sääntö, jonka merkitystä laajennetaan ja lavennetaan itse tekstissä. I. Ensimmäinen sääntö on "Seiso suorana hartiat takana". Se käsittelee pitkälti dominanssihierarkioita ja evoluutiopsykologiaa. Peterson selittää, kuinka eläinmaailmassa on dominanssihierarkioita ihan joka paikassa, joten ihmisten on turha kuvitella, että ne katoaisivat mihinkään pelkästään yhteiskunnan rakenteita muuttamalla. Hierarkiat on johdotettu syvälle evoluution toimesta.  Ja kyllä, tässä tulevat ne kuuluisat hummerit mukaan kuvioihin. Hierarkian alimmilla portailla on ...

Atorox on parhaalle suomalaiselle spefi-novellille (spekulatiivinen fiktio, ts. fantasia, scifi, kauhu, uuskumma jne) jaettava palkinto. Olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Atorox-äänestäjänä. Yllätyin, kuinka paljon näitä ehdokkaita on. Hugo-palkinnoissa novelliehdokkaita tulee vain viisi, mutta Atorox-ehdokkaita oli yli kaksikymmentä. Esiraati olisi saanut karsia rajummalla kädellä. Onko tässä taustalla liian pienien piirien ongelma: esiraatilaiset eivät halua tiputtaa tuttujensa novelleja pois listoilta? Mene ja tiedä. Mutta liikaa niitä oli, ja sen vuoksi keskimääräinen taso ei ollut hirveän korkea. Parhaat olivat oikein hyviä, eikä minulle tuottanut suurta vaikeutta valita top vitosta, mutta huonoja piisasi turhan paljon. Yllätyin, kuinka suuri osa novelleista oli kauhua. Niitä oli enemmistö novelleista. Jotenkin yhdistän kauhun genrenä tuonna 80-90-luvuille. En oikein hahmottanut, että kauhukirjallisuus elää ja voi hyvin edelleen. Vai onko nyt menossa genren renessanssi ta...

Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet oli ilo lukea. Murakamin taito on yksityiskohtien kuvaamisessa. Hänen kirjansa ovat aina nautinnollisia kokemuksia ilmaisun rikkauden vuoksi: "Sihteeri painoi sisäpuhelimen nappia kuin olisi koskenut suuren koiran kuonoa." Murakami voisi ihan vapaasti kirjoittaa kirjan, jossa kerrotaan ainoastaan ostosreissusta Alepaan, ja lukisin sen silti lumoutuneena. Tässä kirjassa on kuitenkin selkeä juoni. Kirjan päähenkilö Tsukuru Tazaki on rautatieasemia suunnitteleva insinööri. Lukioikäisenä ja nuorena opiskelijana hän oli ollut hyvin tiiviin ystäväpiirin osa, kunnes eräänä päivänä täysin varoituksetta hänen ystävänsä hylkäsivät hänet eivätkä suostuneet edes puhumaan hänelle. Tämä tapaus jätti Tsukuruun syvät arvet, jotka eivät ole vielä aikuisiässäkään parantuneet. Hän päättää vuosien jälkeen selvittää, miksi hänet suljettiin nuorempana pois ystäväpiiristä. Kirja liikkuu eri aikatasoilla: välillä kerrotaan Tazakin nuoruusvuosista, ...

Jaakko Yli-Juonikkaan Jatkosota-extran takakansiteksti on "Syvävaltiossa kukaan ei kuule huutoasi." Tämä on täydellinen takakansiteksti. Se ei paljasta kirjasta mitään, mutta antaa silti erittäin vahvan käsityksen siitä, millaista tavaraa kirjasta löytyy.  Yli-Juonikas hallitsee poliittisen satiirin. Tämä on hyvin hauska teos, joka onnistui yllättämään monessa kohdassa sanavalinnoillaan. Se onnistuu satiirissaan välillä sanomaan monet asiat selvemmin kuin mihin yhteiskuntaopin oppikirja pystyisi: "1990-luvulle tultaessa perinteinen vasemmiston ja oikeiston välinen valtakamppailu korvautui rotureaalipoliittisen nationalismin ja globaalin kapitalismin nimiin vannovan lisko-oikeiston vastakkainasettelulla." Kirja seuraa suurimman osan aikaa perussuomalaisen kansanedustaja Pentti Niskapalkin avustaja Mika Kingelinin edesottamuksia. Hänen tehtävänsä kirjan alussa on mm. yrittää jäljittää, mihin konkarikansanedustaja Kauko Sademies on kadonnut. Kaiken taustal...

Jumalan vihan ruoska oli niin hyvä, että halusin tutustua Mirkka Lappalaisen muihinkin teoksiin. En tosiaan pettynyt.  1600-luvun Ruotsin historiaa lyhyinä esseinä - what's not to like? Kirjan nimiessee kertoo kupariplootusta, omituisesta rahayksiköstä, joka painoi kilotolkulla. Kupari ei ehkä tunnu järkevältä valinnalta rahaa varten, kun se on kuitenkin niin vähäarvoista, mutta Ruotsin hallitsijat uskoivat Falunin kuparikaivokseen kuin Sipilä Talvivaaraan. Sieltä kaivettiin kuparia niin paljon kuin maasta lähti, minkä vuoksi kuparin arvo laski markkinoilla. Ratkaisuksi keksittiin tehdä kuparista jättimäisiä kolikoita, jotta kupari ei virtaisi raaka-ainemarkkinoille hintaa laskemaan. Tämä tuntuu nykylukijalle hyvin nyrjähtäneeltä logiikalta, mutta merkantilismin aikaan tässä ajateltiin olevan selvää idistä. Jos maassa on rikkauksia, niin niitähän pitää hyödyntää! Ruotsalaiset halusivat uskoa, että pohjoisesta löytyy mahtavia rikkauksia. Toinen essee, Jäätynyt par...

Kaverini antoi tämän minulle lainaksi, kun olimme jutelleet tiiviiden yhteisöjen hyvistä ja huonoista puolista. En olisi normaalisti tarttunut tähän teokseen, mutta se oli hyvin mielenkiintoinen. Kirjan ytimessä ovat vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset, joita järjestettiin ennen kaikkea 70-luvulla. Hoitokokouksista tuli minulle mieleen maolaiset kritiikki-itsekritiikkisessiot. Niissä kutsuttiin koko seurakunta koolle ja käytiin julkisesti läpi jonkun syntejä. Hoitokokoukset saattoivat jatkua tuntikausia, eikä ihmisille aina tullut ihan selväksi, mistä synnistä heitä oikein syytetään. Jos osasi olla oikealla tavalla katuvan oloinen, saattoi saada synninpäästön, mutta ei välttämättä. Kokous saattoi myös päättyä ratkaisemattomana, jolloin ihminen "sidottiin synteihinsä", eikä tällaista sidottua saanut esimerkiksi tervehtiä kadulla. Jos tervehti, niin oli seuraavassa hoitokokouksessa itse syytettyjen penkillä. Äärimmillään kokouksissa saatettiin erottaa ihminen koko r...

Triplanetaryn kirjoittaja E.E. "Doc" Smith on ennen kaikkea tunnettu Lensman-sarjastaan, joka on legendaarinen pulp-scifin merkkipaalu. Triplanetary muokattiin myöhemmin Lensman-sarjan prequeliksi, mutta minä luin alkuperäisen muokkaamattoman version. Koska pulp-kirjat eivät ole varsinaisesti tunnettuja syvällisestä hahmonluonnistaan tai hienovaraisesta tarinankehittämisestä, en odottanut tältä kirjalta paljon muuta kuin menevää seikkailua ja mahdollisesti sädeaseiden välähdyksiä, mutta petyin silti. Tarinaa on vähän vaikea summata, koska se pomppii niin nopeasti paikasta toiseen. Tämä julkaistiin lehdessä pätkä kerrallaan, ja siksi tässä varmaan onkin niin hengästyttävä tahti. Lyhyesti sanottuna tässä kirjassa on avaruusagentti ja pari sattumalta samalla avaruuslennolla ollutta tyyppiä, jotka jäävät avaruuspiraatti/hullu nero Rogerin vangeiksi, pakenevat, hälyttävät avaruusjoukot paikalle, ovat mukana avaruustaistelussa Rogeria vastaan, kohtaavat alienit ensimmäi...