Siirry pääsisältöön

Yksityiskohtien lumo

Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet oli ilo lukea. Murakamin taito on yksityiskohtien kuvaamisessa. Hänen kirjansa ovat aina nautinnollisia kokemuksia ilmaisun rikkauden vuoksi: "Sihteeri painoi sisäpuhelimen nappia kuin olisi koskenut suuren koiran kuonoa." Murakami voisi ihan vapaasti kirjoittaa kirjan, jossa kerrotaan ainoastaan ostosreissusta Alepaan, ja lukisin sen silti lumoutuneena. Tässä kirjassa on kuitenkin selkeä juoni. Kirjan päähenkilö Tsukuru Tazaki on rautatieasemia suunnitteleva insinööri. Lukioikäisenä ja nuorena opiskelijana hän oli ollut hyvin tiiviin ystäväpiirin osa, kunnes eräänä päivänä täysin varoituksetta hänen ystävänsä hylkäsivät hänet eivätkä suostuneet edes puhumaan hänelle. Tämä tapaus jätti Tsukuruun syvät arvet, jotka eivät ole vielä aikuisiässäkään parantuneet. Hän päättää vuosien jälkeen selvittää, miksi hänet suljettiin nuorempana pois ystäväpiiristä. Kirja liikkuu eri aikatasoilla: välillä kerrotaan Tazakin nuoruusvuosista, välillä hänen opiskeluajoistaan, mutta suurimman osan ajasta tarina kulkee nykyajassa, kun Tazaki on 36-vuotias. Murakami lähtee kerronnassaan usein sivupoluille, jotka eivät tunnu erityisesti johtavan mihinkään, mutta jotka luovat kirjaan tunnelmaa. Tällaiset sivupolut voivat muuttua päämäärättömäksi haahuiluksi, mutta Murakami osaa aina lopettaa ne ajoissa ja jatkaa varsinaista pääjuonta ennen kuin lukijaa alkaa ärsyttää. Itse asiassa juuri nämä sivupolut yhdistettynä yksityiskohtien kuvailuun tekevät Murakamin kirjoista niin mieleenpainuvia. En muista yhtään, mikä oli vaikkapa Maailmanloppu ja ihmemaan juoni, mutta muistelen kirjaa silti erittäin hyvällä. Uskoisin, että Värittömän miehen vaellusvuosien kanssa voi käydä aika samalla tavalla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muinaissuomalaisten jäljillä (Homo Fennicus & Matka muinaiseen Suomeen)

Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...

Kapitalismi vs kapitalismi (Capitalism, Alone)

"On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu", totesi Fredric Jameson. Branco Milanovic on samaa mieltä: kirjassaan Capitalism, Alone: The Future of the System that Rules the World (2019) hän toteaa lähes fukuyamamaisesti, että kapitalismi on ainoa talousjärjestelmä maan päällä, eikä sille ole odotettavissakaan mitään vaihtoehtoja. Kommunismi on jo mennyttä, ja Milanovic näkee ylipäänsä kommunismin olleen lähinnä pakollinen välivaihe, jonka avulla kolonialisoidut valtiot pystyivät siirtymään kolonialistis-feodalistisesta järjestelmästä kapitalismiin. Tämä on kirjan ensimmäinen hyvä oivallus, mutta ei viimeinen. Mutta vaikka kapitalismi pääsi voitolle, niin kapitalismista on pari erilaista varianttia. Nykyinen kamppailu käydäänkin siitä, kumpi versio pääsee niskan päälle: meille länsimaista tuttu liberaali meritokraattinen kapitalismi, vai uudempi haastaja poliittinen kapitalismi. Selkein ja tutuin esimerkki poliittisesta kapitalismista on Kiina. Tässä jä...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...