Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet oli ilo lukea. Murakamin taito on yksityiskohtien kuvaamisessa. Hänen kirjansa ovat aina nautinnollisia kokemuksia ilmaisun rikkauden vuoksi: "Sihteeri painoi sisäpuhelimen nappia kuin olisi koskenut suuren koiran kuonoa." Murakami voisi ihan vapaasti kirjoittaa kirjan, jossa kerrotaan ainoastaan ostosreissusta Alepaan, ja lukisin sen silti lumoutuneena.
Tässä kirjassa on kuitenkin selkeä juoni. Kirjan päähenkilö Tsukuru Tazaki on rautatieasemia suunnitteleva insinööri. Lukioikäisenä ja nuorena opiskelijana hän oli ollut hyvin tiiviin ystäväpiirin osa, kunnes eräänä päivänä täysin varoituksetta hänen ystävänsä hylkäsivät hänet eivätkä suostuneet edes puhumaan hänelle. Tämä tapaus jätti Tsukuruun syvät arvet, jotka eivät ole vielä aikuisiässäkään parantuneet. Hän päättää vuosien jälkeen selvittää, miksi hänet suljettiin nuorempana pois ystäväpiiristä.
Kirja liikkuu eri aikatasoilla: välillä kerrotaan Tazakin nuoruusvuosista, välillä hänen opiskeluajoistaan, mutta suurimman osan ajasta tarina kulkee nykyajassa, kun Tazaki on 36-vuotias. Murakami lähtee kerronnassaan usein sivupoluille, jotka eivät tunnu erityisesti johtavan mihinkään, mutta jotka luovat kirjaan tunnelmaa. Tällaiset sivupolut voivat muuttua päämäärättömäksi haahuiluksi, mutta Murakami osaa aina lopettaa ne ajoissa ja jatkaa varsinaista pääjuonta ennen kuin lukijaa alkaa ärsyttää.
Itse asiassa juuri nämä sivupolut yhdistettynä yksityiskohtien kuvailuun tekevät Murakamin kirjoista niin mieleenpainuvia. En muista yhtään, mikä oli vaikkapa Maailmanloppu ja ihmemaan juoni, mutta muistelen kirjaa silti erittäin hyvällä. Uskoisin, että Värittömän miehen vaellusvuosien kanssa voi käydä aika samalla tavalla.
Usein valitan, että tietokirjat eivät ole tarpeeksi tietopitoisia, vaan niissä on tarpeetonta fiilistelyä, muisteluita kirjoittajan elämästä tai muuta sälää. Tätä ongelmaa ei totisesti ollut Valter Langin kirjassa Homo Fennicus - Itämerensuomalaisten etnohistoriaa (SKS 2020, suom. Hannu Oittinen. Alkuteos Läänemeresoome tulemised 2018). Tämä on tiukkaa tietoa alusta loppuun. Homo Fennicus varmasti löytää paikkansa yliopiston kurssikirjastosta, sillä voisin kuvitella tämän sopivan erittäin hyvin arkeologian kurssikirjaksi. Lang aloittaa kertomalla erilaisista teorioista, joita on lähes 200 vuoden aikana esitetty itämerensuomalaisten saapumisesta nykyisille asuinalueilleen. Lang esittelee nämä teoriat aika nopeasti ja siirtyy niitä kohtaan esitettyyn kritiikkiin hyvin nopeasti, joten jos ei tunne näitä teorioita jo aikaisemmin edes jollain tavalla, niin tämä osuus on aika raskas. Mutta tämä oli oikeastaan kirjan kevyimpiä osuuksia, sillä sitten Lang sukeltaa syvälle arkeol...
Kommentit
Lähetä kommentti