Varissuo toimii hienona pienoismaailmana käsiteltäessä koko Suomen ja tietyssä määrin koko Euroopan maahanmuuttokysymyksiä. Ensimmäiset pakolaiset saapuivat lähiöön 80-luvun lopussa Vietnamista, mikä herätti toisaalta kiinnostusta, toisaalta vastustusta. Kielteiset kommentit olivat hämmentävän tuttuja: "ensin omat asiat kuntoon, ennen kuin autetaan muita"; "pakolaiset pääsevät asuntojonon ohi". Ei mitään uutta auringon alla.
Vietnamilaisten jäljeen tulivat somalit, sitten irakilaiset. Varissuolla oli paljon irakilaisia jo ennen vuotta 2015, joten pakolaisaallon myötä heitä keskittyi lähiöön entistä enemmän - maahanmuuttajat kun tunnetusti pyrkivät asumaan alueilla, joissa saman etnisen tausta omaavia henkilöitä on jo ennestään Olen aiemmin kirjoittanut Paul Collierin kirjasta Exodus, jossa esitettiin teoria diasporan kiihdyttävästä vaikutuksesta maahanmuuttoon: mikäli jonkin ryhmän edustajia on maassa paljon, se tekee muille samasta maasta lähteville helpommaksi saapua samaan maahan. Ainakin kaupunginosatasolla tämä teoria tuntuu olevan aika empiirisesti todistettu.
90-luvulla maahanmuuttajiin suhtauduttiin "kulttuuristavasti": tulijoita kohdeltiin oman kulttuurinsa edustajina, ei yksilöinä. Monet tulijoista turhautuivat puheeseen "arabikulttuurista", sillä pelkästään Irakista tulleilla on lukemattomia eri taustoja: shiioja, sunneja, kristittyjä, mandealaisia; vahvemmin tai lievemmin uskonnollisia tai täysin sekulaareja; kommunisteja, kurdiaktivisteja, poliittisen islamin kannattajia, ei-poliittisia; jne jne jne. Eivät he jakaneet edes "irakilaista" kulttuuria, puhumattakaan "arabikulttuuria". Mutta sekä hyvää että pahaa tarkoittavat ihmiset mielellään puhuivat "kulttuurista", kuin se olisi kaiken selittävä asia maahanmuuttajissa.
Kulttuuri on yksi asia, ja uskonto on toinen. Vaikka kaikki maahanmuuttajat eivät ole muslimeja, niin nimenomaan islam on asia, joka herättää pelkoa monissa. Näitä pelkoja ei ainakaan vähennä se, että tiukan fundamentalistisen linjan salafistit ovat hyvin äänekkäitä eri medioissa ja esiintyvät mielellään kaikkien muslimien äänenä. Varsinaisia salafisteja on kuitenkin alle prosentti Euroopan muslimeista. Tämä ei tarkoita, että 99% kannattaisi jotenkin "maltillisempaa" tai länsimaisen elämäntavan kanssa yhteensopivampaa islamia: vaikka ei olisi salafisti tai fundamentalisti, voi silti kannattaa islamintulkintoja, jotka ovat äärimmäisen konservatiivisia. Islamilaisen säännöstön yhdistäminen elämään Eurooppan valtioissa onkin prosessi, jonka kanssa monet muslimit joutuvat taiteilemaan ja johon eri yksilöt keksivät hyvin erilaisia ratkaisuja. Osa niistä on ratkaisuja, joissa liberaali eurooppalaisuus saadaan yhdistettyä islamiin, toiset eivät.
Kirjan lopussa on nuorten "vakkelaisten" kokemuksia lähiöstään ja elämästään. Varissuo on nykyisin alue, jossa ei ole enemmistöä: myös kantasuomalaiset "sepot" ovat vähemmistö. Elämä monikulttuurisessa ympäristössä luo omankaltaistaan yhteisöllisyyttä, joskin luo myös konflikteja, joiden läpi luovimiseen tarvitaan rutkasti ironista huumoria. Tämä on erinomainen osuus, joka tuo äänen niille, joita usein kohdellaan pelkkinä tilastoina uutisjutuissa.
Tätä kirjaa voi estoitta suositella kaikille maahanmuuttoasioista kiinnostuneille, edustivat he sitten mitä puolta tahansa.
Kommentit
Lähetä kommentti