Siirry pääsisältöön

Ukrainan historia (Johannes Remy)

Historianopinnoissa meille opetettiin heti ensimmäisenä, ettei historia toista itseään. Ja näinhän se yleisesti ottaen onkin, mutta Ukrainan historiaa lukiessa tulee kyllä vähän deja vu -tunne:

"Joulukuussa 1918 Neuvosto-Venäjä hyökkäsikin uudelleen Ukrainaan liittolaisenaan Nestor Mahnon talonpoikaisarmeija. Ukrainan johdolle hyökkäys tuli täytenä yllätyksenä. Kun Direktorio yritti aloittaa neuvottelut Neuvosto-Venäjän kanssa, kansankomissaarien neuvosto väitti ettei sillä ollut mitään tekemistä sodan kanssa, vaan se oli Ukrainan sisäinen asia. Kommunistien valtaamilla alueilla Ukrainassa oli muodollisesti oma, Venäjästä erillinen neuvostohallituksensa."

Tämä kuvaa jo paljon. Ukrainan historia on melkein koko ajan sitä, että joku hyökkää alueelle ja valtaa sen. Nykytilanne, jossa Venäjä de facto miehittää Itä-Ukrainaa, ei ole tosiaan mikään poikkeuksellinen tila. Ukrainan alue on kautta historian jaettu eri valtakuntien välillä ja ukrainalaisten osaksi jäi lähinnä maaorjuus. Ukrainankielinen kirjallisuus kiellettiin useita kertoja ja koko kielen olemassaolokin on kiistetty toistuvasti. Jos Suomen historia on välillä aika karua, niin Ukrainan historia on etenemistä surkeudesta toiseen.

Remy on erikoistunut 1700–1900 -lukujen historiaan, ja sen huomaa, sillä Ukrainan varhaisvuosien historia käydään läpi naurettavan nopeasti. Kiovan Rus, Kultainen Orda, Krimin kaanikunta ja Puola-Liettuan aika käydään läpi KAHDEKSASSA sivussa. Eihän siinä ollutkaan kuin 700 vuotta historiaa, miksi turhaan enemmän tilaa uhraamaan?

Tämä oli järjetön ratkaisu. Ymmärrän, että kirjoittajalla on erikoisalansa, mutta oikeasti, kuinka vaikeaa olisi ollut kirjoittaa edes parikymmentä sivua lisää aikaisemmista vuosisadoista? Hitot, pienellä valmistelulla minäkin pystyisin siihen, vaikka olen opiskellut Itä-Euroopan historiaa vain sivuaineena. Tämä oli surkea aloitus kirjalle. Koko kirjan nimeksi olisikin rehellisyyden nimissä pitänyt antaa "Ukrainan historia 1600-luvulta nykyaikaan".

Koska Ukrainan valtiota ei ole ollut olemassa kuin vain 1900-luvulta lähtien, täytyy historiassa käsitellä useiden eri nyky-Ukrainan alueiden historiaa erikseen. Se tekee kirjasta aika poukkoilevan. Tämä olisi ollut joka tapauksessa ongelma, vaikka kirja olisikin erityisen hyvin kirjoitettu, mutta valitettavasti teksti on enintään keskinkertaista.

Itsenäisen Ukrainan historia kerrotaan kirjassa jo selvästi paremmin, joten onneksi sentään kirja parani loppua kohden.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version
Lähetä kommentti
Lue lisää