(Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.
Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".)
Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin versionkin ehkä puoliksi joskus, joten tarina on tuttu.
Laineen leffa on tavallaan hyvin uskollinen kirjalle: melkein joka kohtaus on ahdettu leffaan ja repliikit on poimittu sanasta sanaan kirjan sivuilta. Toisaalta leffa on erittäin epäuskollinen kirjan hengelle. Laineen versiossa sotilaat olivat tosiaan "aika velikultia"; he välillä vähän valittivat, mutta olivat kuitenkin varsin sankarillisia. Kirjassa sankaruutta ei juurikaan löytynyt. Melkein kaikki hahmot olivat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä ja/tai kusipäisiä. Heidän etenemistään sotajoukkona kuvailtiin resuiseksi ja epämääräiseksi, eivätkä he olleet kovinkaan innokkaita mihinkään sotatoimiin. Valittamiseen ja ryöstelyyn he olivat sitä innokkaampia. Yritän kuvitella, millaista tämän lukeminen olisi ollut silloin 50-luvulla. Tämä on tuntunut varmaan järkyttävän rienaavalta kirjalta.
Rahikainen oli selkeimmin erilainen hahmo kirjassa kuin leffassa. Muistaakseni hän vaikutti leffassa vähän sellaiselta käytettyjen autojen kauppiaalta, myyntimies Jethrolta: lievästi filunki, mutta kuitenkin ihan kunnon tyyppi. Kirjassa Rahikainen vaikutti borderline-psykopaatilta, joka ei välittänyt mistään muusta kuin omasta hyvinvoinnistaan ja oli jatkuvasti valmis valehtelemaan, huijaamaan ja varastamaan. Kuvaavaa on, että Petroskoissa Rahikainen ryhtyi välittömästi parittamaan kaupungin naisia.
Koskela ei myöskään vaikuttanut minusta niin selkeän ihannejohtajalta kirjassa. Etenkin kirjan alkupuolella Koskela on tosi haluton johtamaan. Hän ei halua pitää kuria silloinkaan kun kuri olisi tarpeen, hän ei delegoi vaan hoitaa hommat itse. Tämä ei ole varsinaisesti hyvän johtajan käytöstä.
Rokka on tietysti sankari, mutta hänessäkin on jotain todella outoa. Rokan tappamisinto on aika häkellyttävä. Hän suorastaan iloitsee siitä, että pääsee ampumaan vastustajia. Rokka ei kuitenkaan vaikuta varsinaiselta psykopaatilta, mutta ehkä jotain itsetuhoisuutta hänessä on nähtävissä, kun hän aina tarjoutuu lähtemään kaikkein vaarallisimpiin paikkoihin.
Ainoa hahmo, josta yksiselitteisesti pidin, oli Lahtinen. Hän on jatkuva vastarannankiiski, joka kuitenkin tekee kaikki hänelle osoitetut tehtävät valittamatta. My kind of guy. Lahtisen kuoleman jälkeen kirja muuttui selvästi mielenkiinnottomammaksi.
Eri hahmot puhuvat tunnetusti eri murteita. Tämä oli aika nokkela keino: jokaiselle hahmolle syntyi näin oma ääni. Yksittäisistä lauseista oli välittömästi tunnistettavissa, kuka puhuu.
Olin lukenut Täällä Pohjantähden alla -trilogian jo aiemmin, ja se on aivan huikea. Tiesin siis odottaa paljon, ja kirja täytti odotukset. Tuntematon sotilas on loistava kirja. Harmi, ettei nykyisin varmaan oikeastaan kukaan lue kirjaa ennen kuin on nähnyt elokuvan, koska tämä voisi iskeä paljon lujempaa, mikäli ei tuntisi tarinaa valmiiksi. Linna tappaa henkilöitään hyvin surutta ja yllättäen. Vaikkapa Lehdon kuolema olisi varmasti tajuttoman vaikuttava kohtaus, jos sitä ei tietäisi odottaa.
Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".)
Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin versionkin ehkä puoliksi joskus, joten tarina on tuttu.
Laineen leffa on tavallaan hyvin uskollinen kirjalle: melkein joka kohtaus on ahdettu leffaan ja repliikit on poimittu sanasta sanaan kirjan sivuilta. Toisaalta leffa on erittäin epäuskollinen kirjan hengelle. Laineen versiossa sotilaat olivat tosiaan "aika velikultia"; he välillä vähän valittivat, mutta olivat kuitenkin varsin sankarillisia. Kirjassa sankaruutta ei juurikaan löytynyt. Melkein kaikki hahmot olivat enemmän tai vähemmän ärsyttäviä ja/tai kusipäisiä. Heidän etenemistään sotajoukkona kuvailtiin resuiseksi ja epämääräiseksi, eivätkä he olleet kovinkaan innokkaita mihinkään sotatoimiin. Valittamiseen ja ryöstelyyn he olivat sitä innokkaampia. Yritän kuvitella, millaista tämän lukeminen olisi ollut silloin 50-luvulla. Tämä on tuntunut varmaan järkyttävän rienaavalta kirjalta.
Rahikainen oli selkeimmin erilainen hahmo kirjassa kuin leffassa. Muistaakseni hän vaikutti leffassa vähän sellaiselta käytettyjen autojen kauppiaalta, myyntimies Jethrolta: lievästi filunki, mutta kuitenkin ihan kunnon tyyppi. Kirjassa Rahikainen vaikutti borderline-psykopaatilta, joka ei välittänyt mistään muusta kuin omasta hyvinvoinnistaan ja oli jatkuvasti valmis valehtelemaan, huijaamaan ja varastamaan. Kuvaavaa on, että Petroskoissa Rahikainen ryhtyi välittömästi parittamaan kaupungin naisia.
Koskela ei myöskään vaikuttanut minusta niin selkeän ihannejohtajalta kirjassa. Etenkin kirjan alkupuolella Koskela on tosi haluton johtamaan. Hän ei halua pitää kuria silloinkaan kun kuri olisi tarpeen, hän ei delegoi vaan hoitaa hommat itse. Tämä ei ole varsinaisesti hyvän johtajan käytöstä.
Rokka on tietysti sankari, mutta hänessäkin on jotain todella outoa. Rokan tappamisinto on aika häkellyttävä. Hän suorastaan iloitsee siitä, että pääsee ampumaan vastustajia. Rokka ei kuitenkaan vaikuta varsinaiselta psykopaatilta, mutta ehkä jotain itsetuhoisuutta hänessä on nähtävissä, kun hän aina tarjoutuu lähtemään kaikkein vaarallisimpiin paikkoihin.
Ainoa hahmo, josta yksiselitteisesti pidin, oli Lahtinen. Hän on jatkuva vastarannankiiski, joka kuitenkin tekee kaikki hänelle osoitetut tehtävät valittamatta. My kind of guy. Lahtisen kuoleman jälkeen kirja muuttui selvästi mielenkiinnottomammaksi.
Eri hahmot puhuvat tunnetusti eri murteita. Tämä oli aika nokkela keino: jokaiselle hahmolle syntyi näin oma ääni. Yksittäisistä lauseista oli välittömästi tunnistettavissa, kuka puhuu.
Olin lukenut Täällä Pohjantähden alla -trilogian jo aiemmin, ja se on aivan huikea. Tiesin siis odottaa paljon, ja kirja täytti odotukset. Tuntematon sotilas on loistava kirja. Harmi, ettei nykyisin varmaan oikeastaan kukaan lue kirjaa ennen kuin on nähnyt elokuvan, koska tämä voisi iskeä paljon lujempaa, mikäli ei tuntisi tarinaa valmiiksi. Linna tappaa henkilöitään hyvin surutta ja yllättäen. Vaikkapa Lehdon kuolema olisi varmasti tajuttoman vaikuttava kohtaus, jos sitä ei tietäisi odottaa.
Kommentit
Lähetä kommentti