Siirry pääsisältöön

Näkymättömät planeetat (Hannu Rajaniemi)

Hannu Rajaniemi on Suomen scifi-julkkis. Kvanttivaras-trilogia on laajasti kehuttu. Ei siis ole ihme, että hänen novellituotantonsakin kerätään koviin kansiin.

Kirjan novellit voi jakaa karkeasti neljään ryhmään:
1) Kvanttivaras-maailmaan tai vastaavaan post-ihmisaikaan sijoittuvia tarinoita. Nämä olivat aika hyviä, mutta niitä oli aika vähän.

2) Muita selvästi scifi-osastolle meneviä novelleja. Sanotaan kokonaisarvioksi "ei huonoja".

3) Suomalaiseen mytologiaan pohjautuvaa urbaania fantasiaa. Nämä olivat... vähemmän hyviä.

4) Muuta urbaania fantasiaa / uuskummaa / kauhua. Ne olivat aika heikkoja esityksiä.

Novellien lisäksi kirjassa oli lopussa myös lyhyempiä tarinanpätkiä: Twitter-mininovelleja ja satasanaisia raapaleita. Nämä olivat varsin turhia ja olisi voinut jättää painamatta. On aina pettymys, kun kirjan lopussa on selvästi täytteeksi tarkoitettua heikompaa materiaalia. Ihan kuin kustannustoimittajat eivät olisi kuulleet peak/end-säännöstä: jos jää viimeiseksi huono maku suuhun, muistelee kirjaa myöhemmin huonolla.

Kokonaisuutena kirja oli siis tosi epätasainen, enkä suuremmin suosittelisi sitä. Ehkä kannattaa lainata kirjastosta ja lukaista "Isännän äänen" ja "Palvelin ja lohikäärmeen".
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version
Lähetä kommentti
Lue lisää