Siirry pääsisältöön

Dervish House (Ian McDonald)

McDonaldin tuotannon ytimessä ovat suht-lähitulevaisuuteen sijoittuvat romaanit, jotka eivät sijoitu länsimaihin. River of Gods sijoittui Intiaan ja oli loistava. Brasyl puolestaan ei ollut kovin ihmeellinen. Dervish House kertoo tarinaa 2020-luvun Turkista, tarkemmin sanottuna Istanbulista, kaupunkien kuningattaresta.

Lähitulevaisuus-scifi on pahuksen vaikea laji. Dervish House julkaistiin 2011. Silloin tuntui varmaan ihan uskottavalta, että 2020-luvulla Turkki liittyy EU:hun. Kävikin sitten vähän toisella tavalla. Turkki vaikuttaa valinneet autoritaarisen tien, eikä enää edes tosissaan pyri Euroopan Unioniin. Dervish House pitääkin lukea paitsi lähitulevaisuusvisiona, myös kontrafaktuaalisena "entä jos..?"-teoksena. Entä jos Turkki olisikin jatkanut demokraattisen oikeusvaltion tiellä? Millainen se sitten voisi olla vuonna 2027?

McDonald kuvaa maata, joka on Euroopan ja Aasian rajalla niin fyysisesti kuin henkisesti. Useampi päähenkilö käyttää ilmaisua "huiveja näkyi joka puolella" kuvaamaan alueita, joissa ihmiset ovat vanhoillisia ja heidän näkökulmastaan taantumuksellisia.

Dervish Housen Istanbul on myös nanoteknologisen vallankumouksen aallonharjalla. Nanoteknologia ei vielä ole kovinkaan kummoista, mutta kaikki kirjassa tajuavat, kuinka ison vaikutuksen se tulee kohtapuoliin tekemään.

Kirjassa on kuusi eri päähenkilöä. Monien henkilöiden avulla tarinaa voi tietty kertoa monesta näkökulmasta, mutta samalla siinä on vaara, että hahmot jäävät ohuiksi. Lopetin kirjan eilen, mutta minun on jo nyt vähän vaikea muistaa, kuka se kuudes päähenkilö olikaan. Lisäksi useat sivujuonet tuntuvat pääsevän vähän turhan nopeasti ja siististi loppuun. Sen enempää spoilaamatta pyörittelin kyllä muutaman kerran silmiäni, kun päähenkilöt vain sattuvat ratkaisemaan hetkessä tosi isoja ongelmia.

Uskoisin, että tästä kirjasta voi käyttää ilmaisua "lukuromaani". Lukija pääsi imemään Istanbulin tunnelmaa, vähän fiilistelemään tulevaisuusvisioilla, mutta lopulta kirja ei hirveästi pakottanut miettimään. Sitä luki ilokseen, mutta se ei ollut elämää tai ajattelua mullistava. 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kadonnutta tiiliskiveä etsimässä

Tällä kertaa Tiiliskivien ystävät -lukupiirillämme oli vihdoin vuorossa tiiliskivien tiiliskivi, Marcel Proustin yli 3000-sivuinen eepos Kadonnutta aikaa etsimässä. Teos on julkaistu alunperin vuosina 1913 - 1927. Ensimmäisen osan julkaisun jälkeen puhkesi ensimmäinen maailmansota, joten toinen osa sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1918 saakka. Ensimmäiselle osalle Proust ei meinannut löytää kustantajaa, joten hänen piti lopulta maksaa kustantajalle kirjan julkaisemisesta. Se oli suurmenestys, joten toista osaa varten kustantajat suorastaan kilpailivat teoksesta. Ranskaksi Kadonnutta aikaa etsimässä ilmestyi seitsemänä kirjana, suomennos on jaettu kymmeneen kirjaan (neljä ensimmäistä osaa on suomennoksessa jaettu kahtia). Kolme viimeistä osaa julkaistiin Proustin kuoleman jälkeen, joten niihin kirjailija ei enää ehtinyt tehdä muutoksia tai korjauksia ennen julkaisua - ja sen ilmeisesti myös huomaa. Luimme teosta Tiiliskivien ystävät -FB-ryhmässä vuoden päivät. Suomennoksen näkökulmasta
Lähetä kommentti
Lue lisää

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk
Lähetä kommentti
Lue lisää

Tuntematon sotilas (Väinö Linna)

( Heti alkuun: Hei sinä yhdeksäsluokkalainen, joka etsit epätoivoisesti plagioitavaa esseetä lukupäiväkirjaasi varten! Tämä minun arvioni on erittäin selvästi keski-ikäisen kirjoittama. Äikänopettajasi huomaa sen heti, joten jatka etsimistä. Tai vielä parempaa: kirjoita se lukupäiväkirja itse.  Protip: äikänopettajasi on jo kyllästynyt teksteihin, joissa sanotaan "suosikkihahmoni oli Rokka, koska hän oli niin rohkea". Yllättävämpi - ja arvostetumpi - veto olisi sanoa "suosikkihahmoni oli Hietala, koska hän oli niin inhimillinen". Tai jos haluat pelata ns. all-in, kirjoita "suosikkihahmoni oli Lammio, koska hän oli niin epämiellyttävä, että aloin pohtia, onko kyseessä epäluotettava kertoja".) Helmet-lukuhaasteeseen kuului lukea "suomalainen klassikkokirja", joten Suomi 100 -hengessä tartuin tietty Tuntemattomaan. En ole ikinä lukenut kirjaa aiemmin. Edvin Laineen leffaversion olen tietysti nähnyt toistakymmentä kertaa ja Mollbergin version
Lähetä kommentti
Lue lisää