Siirry pääsisältöön

Liian tuntematon Adrian Tchaikovsky

Löysin Adrian Tchaikovskyn pari vuotta sitten ja olen sittemmin pyrkinyt kahlaamaan hänen scifi-tuotantoaan läpi. Lyhyesti sanottuna mies on parasta, mitä nyky-scifissä tapahtuu, mutta syystä tai toisesta hän on paljon tuntemattomampi kuin pitäisi. 

Tchaikovskyn tuotannon helmi on Children of Time (2015), joka kertoo epätoivoisesta sukupolvialuksesta, joka kuljettaa mukanaan ihmiskunnan viimeisiä rippeitä, sekä vähän vinksalleen menneen maapalloistamisprojektin seurauksena syntyneestä älykkäiden hämähäkkien planeetasta. Kirjasta tulee vahvasti mieleen Vingen Taivaan syvyydet, mutta tämä on vielä parempi. Myös jatko osa Children of Ruin (2019) oli hyvä: tällä kertaa tutustumme mustekalojen planeettaan ja mukana on vähän scifi-kauhuelementtejäkin.

Dogs of War (2017) on tarina lähitulevaisuudesta, jossa geenimuunneltuja kyborgikoiria käytetään sotilaina. Kirjassa on paljon eettistä pohdintaa sodankäynnistä, sotilaitten vastuusta sekä ei-ihmisten oikeuksista. Kirjalle tuli tänä vuonna jatko-osa Bear Head, mutta sitä en ole vielä lukenut.

The Expert System's Brotherista (2018) olen kirjoittanut tässä blogissa jo aiemmin. Sekin sai jatko-osan tänä vuonna nimeltä The Expert System's Champion.

Cage of Souls (2019) sijoittuu puolestaan kaukaiseen tulevaisuuteen, jolloin aurinko on jo muuttunut punaiseksi ja koko maailmassa on vain yksi ihmisten kaupunki. Tätä kaupunkia nähdään lähinnä takaumissa, sillä suurin osa kirjasta kertoo vankilasta, jonka johtaja hallitsee valtakuntaansa rautaisella nyrkillä ja vankeja tapetaan jatkuvasti pienimmistäkin syistä. Tästä huolimatta kirjan sävy ei ole lainkaan synkkä, vaan tämä on yllättävän kevyt teos. Päähenkilön henkeä uhataan monesti ja hän joutuu monenlaisiin ongelmiin, mutta kirjassa on silti jatkuvasti melko kepeä seikkailutarinan sävy.

Viime vuonna ilmestyi erinomainen Doors of Eden, joka tapahtuu nykyajassa. Päähenkilö etsii harrastuksekseen kryptidejä eli Loch Nessin kaltaisia taruotuksia. Hän pääsee "lintumiehen" jäljille - ja todella löytää sen. Ja sitten kirja lähteekin ihan eri suuntaan. Ilman spoilereita voin kertoa, että evoluutiohistoriasta kiinnostuneille tämä kirja on todellista karkkia.

Näiden lisäksi Tchaikovsky on kirjoittanut muutamia muitakin scifiteoksia ja parikymmentä fantasiakirjaa (mm. Shadows of the Apt -sarja). Tchaikovsky on siis hyvin tuottelias: kuten yllä totesin, tänä vuonna häneltä on jo ilmestynyt kirja ja lyhytromaani, ja lisää on vielä tulossakin. On siis hyvä hetki hypätä fanikelkkaan!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...