Caroline Criado Perez ei selvästi säästellyt vaivaa kirjoittaessaan kirjaansa Invisible Women (2019; suomennettu nimellä Näkymättömät naiset, WSOY 2020, kääntäjä Arto Schroderus). Hän on käynyt ihmiselämän jokaisen osa-alueen läpi, ja oli kyse sitten mistä osa-alueesta tahansa, niin hänen löytämässään datassa on aina aukko - naisen kokoinen aukko. Hallitukset, yritykset ja järjestöt tuppaavat tehdä ratkaisuja "ihmisille" - mutta sitten niitä on testattu vain miehillä tai suunniteltu vain miesten voimin. Kirja oli täynnä esimerkkejä, joita oli välillä vaikea uskoa todeksi.
Lääketieteen esimerkit olivat kaikkein uskomattomimpia. Uusia lääkkeitä testataan järjestään vain miehillä: ei siksi, että naisia unohdettaisiin kutsua testeihin, vaan tieten tahtoen. Naisten hormonaalinen kierto tekee testauksesta hankalampaa - joten suurin osa tutkijoista yksinkertaisesti jättää naiset pois tutkimuksista saadakseen siistimpää dataa! No, kunhan vain työ on helpompaa, niin ei kai sellaisilla pikkuseikoilla ole väliä kuin "emme tiedä miten tämä lääke vaikuttaa puoleen käyttäjistä". Ja hullua kyllä tätä tehdään joskus silloinkin kun lääke on ensisijaisesti suunnattu naisille!
Mutta lääketiede ei ole tässä mitenkään ainutlaatuinen. Criado Perez luettelee loputtomasti esimerkkejä asioista, joissa naiset on joko unohdettu tai jätetty tahallaan huomiotta. On kyse sitten ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta, riskirahoituksesta tai pakolaisleirien suunnittelusta, naisten tarpeet ovat parhaimmillaankin toissijaisia, vielä yleisemmin täysin unohdettuja.
Criado Perez ei vain luettele ongelmia vaan hän myös hätyyttelee hallituksia ja yrityksiä korjaamaan nämä virheet. Useimmissa tapauksissa hän vaatii uutta säätelyä. Lait, asetukset ja säädökset tuntuvat olevan Criado Perezin patenttiratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan. Ja toki toisinaan säätelyä tarvitaankin - mutta jos eduskuntakeskustelussa naiset eivät saa yhtä usein puheenvuoroa kuin miehet, ei laki tasaisesta puheoikeuksesta ole ehkä ihan paras ratkaisu ongelmaan.
Criado Perez on äärimmäisen pragmaattinen ehdotuksissaan. Yleensä olen vahvasti pragmatismin puolella: on paljon parempi yrittää minimoida nykyisen järjestelmän aiheuttamia haittoja kuin ehdottaa järjestelmän täyttä kumoamista jotta päästäisiin käsiksi juurisyihin, sillä juurisyyt ovat yleensä juurtuneet niin syvälle ettei niihin kuitenkaan pääse käsiksi, ja sitä yritettäessä haitat ne vaan jatkuvat.
Mutta silti, samalla tavalla kuin on olemassa sana "inhorealistinen", olisin valmis kutsumaan Criado Pereziä "inhopragmaattiseksi". Hän ottaa kaikki epätasa-arvoisuudet annettuna ja jatkuvasti vaatii julkishallinnon tähtäävän näiden epätasa-arvoisuuksien vaikutuksien lieventämiseen. Jos eläisimme maailmassa, jossa osa ihmisistä saa joka päivä vasaraniskun kalloonsa, Criado Perez osoittaisi suuren osan näiden ihmisten palkasta menevän kipulääkkeisiin ja hän vaatisi valtiota subventoimaan kipulääkkeiden hintaa. Piiruakin idealistisempi ihminen kysyisi, emmekö voisi jotenkin estää tai edes vähentää niitä vasaraniskuja.
Mutta tästä huolimatta tämä oli mahtava kirja. Kirjailija toistaa lausetta "taas aukko datassa" lähes ärsyttävyyteen asti, mutta tällä toistolla on suuri merkitys: se totisesti alleviivaa, kuinka usein naisten näkökulma on sivuutettu päätöksiä tehtäessä. Jos haluat kokea oikein kunnollista oikeutettua feminististä raivoa, niin tässä on hyvä kirja sitä varten!
Kommentit
Lähetä kommentti