Siirry pääsisältöön

Naisen muotoisia aukkoja datassa (Invisible Women)

Caroline Criado Perez ei selvästi säästellyt vaivaa kirjoittaessaan kirjaansa Invisible Women (2019; suomennettu nimellä Näkymättömät naiset,  WSOY 2020, kääntäjä Arto Schroderus). Hän on käynyt ihmiselämän jokaisen osa-alueen läpi, ja oli kyse sitten mistä osa-alueesta tahansa, niin hänen löytämässään datassa on aina aukko - naisen kokoinen aukko. Hallitukset, yritykset ja järjestöt tuppaavat tehdä ratkaisuja "ihmisille" - mutta sitten niitä on testattu vain miehillä tai suunniteltu vain miesten voimin. Kirja oli täynnä esimerkkejä, joita oli välillä vaikea uskoa todeksi. 

Lääketieteen esimerkit olivat kaikkein uskomattomimpia. Uusia lääkkeitä testataan järjestään vain miehillä: ei siksi, että naisia unohdettaisiin kutsua testeihin, vaan tieten tahtoen. Naisten hormonaalinen kierto tekee testauksesta hankalampaa - joten suurin osa tutkijoista yksinkertaisesti jättää naiset pois tutkimuksista saadakseen siistimpää dataa! No, kunhan vain työ on helpompaa, niin ei kai sellaisilla pikkuseikoilla ole väliä kuin "emme tiedä miten tämä lääke vaikuttaa puoleen käyttäjistä". Ja hullua kyllä tätä tehdään joskus silloinkin kun lääke on ensisijaisesti suunnattu naisille! 

Mutta lääketiede ei ole tässä mitenkään ainutlaatuinen. Criado Perez luettelee loputtomasti esimerkkejä asioista, joissa naiset on joko unohdettu tai jätetty tahallaan huomiotta. On kyse sitten ympäristömyrkkyjen vaikutuksesta, riskirahoituksesta tai pakolaisleirien suunnittelusta, naisten tarpeet ovat parhaimmillaankin toissijaisia, vielä yleisemmin täysin unohdettuja. 

Criado Perez ei vain luettele ongelmia vaan hän myös hätyyttelee hallituksia ja yrityksiä korjaamaan nämä virheet. Useimmissa tapauksissa hän vaatii uutta säätelyä. Lait, asetukset ja säädökset tuntuvat olevan Criado Perezin patenttiratkaisu ongelmaan kuin ongelmaan. Ja toki toisinaan säätelyä tarvitaankin - mutta jos eduskuntakeskustelussa naiset eivät saa yhtä usein puheenvuoroa kuin miehet, ei laki tasaisesta puheoikeuksesta ole ehkä ihan paras ratkaisu ongelmaan. 

Criado Perez on äärimmäisen pragmaattinen ehdotuksissaan. Yleensä olen vahvasti pragmatismin puolella: on paljon parempi yrittää minimoida nykyisen järjestelmän aiheuttamia haittoja kuin ehdottaa järjestelmän täyttä kumoamista jotta päästäisiin käsiksi juurisyihin, sillä juurisyyt ovat yleensä juurtuneet niin syvälle ettei niihin kuitenkaan pääse käsiksi, ja sitä yritettäessä haitat ne vaan jatkuvat. 

Mutta silti, samalla tavalla kuin on olemassa sana "inhorealistinen", olisin valmis kutsumaan Criado Pereziä "inhopragmaattiseksi". Hän ottaa kaikki epätasa-arvoisuudet annettuna ja jatkuvasti vaatii julkishallinnon tähtäävän näiden epätasa-arvoisuuksien vaikutuksien lieventämiseen. Jos eläisimme maailmassa, jossa osa ihmisistä saa joka päivä vasaraniskun kalloonsa, Criado Perez osoittaisi suuren osan näiden ihmisten palkasta menevän kipulääkkeisiin ja hän vaatisi valtiota subventoimaan kipulääkkeiden hintaa. Piiruakin idealistisempi ihminen kysyisi, emmekö voisi jotenkin estää tai edes vähentää niitä vasaraniskuja. 

Mutta tästä huolimatta tämä oli mahtava kirja. Kirjailija toistaa lausetta "taas aukko datassa" lähes ärsyttävyyteen asti, mutta tällä toistolla on suuri merkitys: se totisesti alleviivaa, kuinka usein naisten näkökulma on sivuutettu päätöksiä tehtäessä. Jos haluat kokea oikein kunnollista oikeutettua feminististä raivoa, niin tässä on hyvä kirja sitä varten!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697 (Mirka Lappalainen)

Kesällä tulee matkustettua myös maalle, jolloin peltoja katsellessa ryhtyy väistämättä ajattelemaan ruoantuotantoa. Nykyinen tehomaatalous tuottaa isoja ylijäämiä, mutta aikaisemmin elämä ei ollut yhtä helppoa. Aina välillä kävi kuin Saarijärven Paavolle: viljan vei halla, piti panna puolet petäjäistä. Ja joskus ei puolet riittänyt. Suomen historian suurin nälänhätä tapahtui 1695-1697. Tämä ei ole se Nälkävuosi-kirjassa kuvattu nälänhätä. Se tapahtui 1860-luvulla, ja oli ihan piece of cake verrattuna 1600-luvun nälkävuosiin. 1800-luvun nälkävuosina kuoli "vain" suunnilleen 10% väestöstä. 1690-luvun nälkävuosissa arvioidaan kuolleen uskomattomat 25% väestöstä. Joka neljäs kuoli nälkään ja tauteihin. Se on täysin omaa luokkaansa kuolinluvuissa: Biafran tai Etiopian nälänhädät olivat isoja, mutta niissä kuolleisuus laskettiin yksinumeroisissa prosenteissa. Mitä pitää tapahtua, jotta neljäsosa väestöstä kuolee nälkään? Lappalaisen mukaan kyseessä oli monien asioide...

Ulysses-savotta

Tällä kertaa savotan kohteena on James Joycen mestariteos Ulysses vuodelta 1922, joka on varmaan aika yleismaailmallisesti tunnettu tosi vaikeana kirjana. Moni aloittaa, harva lukee loppuun asti. Ruben Bolling tekikin sarjakuvan " Kuvitetut klassikot: Ulysseksen puolitoista ensimmäistä sivua ". Ulysses on suomennettu kahdesti: Pentti Saarikoski käänsi sen 1964 nimellä Odysseus. Leevi Lehto teki uuden suomennoksen kirjasta vuonna 2012. Lehdon suomennos on oikea järkäle, koska se sisältää niin tajuttomasti alaviitteitä. Joillain sivuilla on enemmän suomentajan huomautuksia kuin itse tekstiä. Suhtaudun vähän ristiriitaisesti Lehdon ratkaisuun liittää näitä alaviitteitä mukaan kirjaan. Monesti ne ovat todella hyödyllisiä ja perusteltuja. Tekstin viittaukset erilaisiin roomalaiskatolisen messun osiin tai Irlannin symboleihin olisivat olleet ilmiselviä irlantilaislukijoille kirjan ilmestymisvuonna, mutta ne ovat täysin tuntemattomia suomalaislukijalle vuonna 2017. Näissä tapauk...

Millaista oli elämä keskiajalla? (Matkaopas keskiajan Suomeen)

Ilari Aalto & Elina Helkala: Matkaopas keskiajan Suomeen (Atena 2015) Opiskelin yliopistossa historiaa, ja osana koulutustamme tutustuimme erilaisiin arkistoihin. Kansallisarkistossa meille esiteltiin hylly, jossa oli puolisen tusinaa järkyttävän paksua opusta. Niitä on vaikea sanoa "kirjoiksi", koska ne olivat 20-50 cm paksuja: ne olivat samojen kansien väliin sidottuja dokumenttikokoelmia. "Tuossa ovat kaikki keskiaikaiset lähteet", opas kertoi meille. Ottaen huomioon, että Suomen keskiaika kesti noin 300-400 vuotta, oli kirjojen paksuudesta huolimatta lähteiden määrä säälittävän pieni.  Siksi jokainen keskiajasta kirjoittava tutkija joutuu turvautumaan aika paljon "historian aputieteisiin", kuten niitä joskus kuulee alentuvasti kutsuttavan: arkeologiaan, kielitieteeseen, folkloristiikkaan ja kansatieteeseen. Ei olekaan ihme, että Matkaoppaan kirjoittaja Aalto on nimenomaan arkeologi eikä historioitsija.  "Suomesta" ...